Näin sunnuntai iltana on pakko saada purkaa hieman viimeisen viikon rankkoja tapahtumia. Rupeaa voimanikin jo palutumaan ja hyvä niinkin. Onhan huomenna taas työpäivä. Työtä kun en viikkon ole pystynyt tekemään.
Vielä viime maanantaina kaikki oli hyvin (ainakin uskoin niin) täällä Espoon rivitalo asunnossamme. Olin tullut töistä myöhempään kotiin koska oli neljä etätyö päivää edessä. Vaimo oli jo nukkumassa kun katselin telkkaria 6 kk ikäinen Länsigötamaan pystykorva pentumme loikoillessa jalkojeni juuressa. Oli rauhallinen kuten tapana tuohon aikaan illasta.
Kun menin nukkumaan niin noteerasin että koiran ruoka ja vesikupit näyttivät koskemattomilta. Olikohan vaimo täyttänyt ne illan aikana. Aamulla koira vaikutti todelta flegmaattiselta ja vaisulta sekä sairaalta. Koira oli kyllä illalla kakannut mutta nähtävästi ei syönnyt ja juonnut mitään. Kuten ei myöskään nyt tiistai aamuna. Löysimme myös runsaasti oksennusläikkiä missä nahkakengän murusia.
Soitin eläinlääkärille joka antoi neuvoja mitä ensin kokeilla. Annoinkin sitten ruisekeella vettä sekä lihalientä ja totta tosiaa koirahan piristyi ja latki sitten pitkin iltapäivää vettä.Mutta huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. Illalla kun koira ei ollut vieläkään syönnyt mitään niin päätin soittaa lääkärille ja varata ajan jonka sainkin sitten keskiviikko iltapäiväksi. Mikäli muuttuisi akuutiksi niin lupa oli tulla aikaisemmin.
Join aamukahvit terassilla ja koita makasi hihnan varassa nurmikolla. Kävin välillä pikaisesti vessassa ja hain lisää kahvia. Mutta koira oli sillä välin hävinnyt. Siis sairas koira. No ajattelin että voimattomuutensa takia löytyy ihan nurkan takana. Eikä löytynyt kuten myöskään seuraavan tunnin aikana kun haravoin maastoa. Eräs poika oli kyllä nähnyt sen.
Minua rupesi valtaamaan paha syyllisyyden tunne. Kadonnut mahdollisesti kuoleva koira minun huolimattomuudestani. Pakkohan minun olis soittaa vaimolle joka tuli heti kotiin. Kuten arvata saattoi niin sain kuulla kunniani ja oloni paheni. Pelkäsimme koiran piiloutuneen kuolemaan. Kolmen aikaan vaimoni soitti yhdistykselle jolla oli vainukoira partio vapaahetoistoimintaa.Koiraa kun ei ollut löytynyt. Olin jo aikasemmin soittanut eläisairaaloihin,poliisille sekä pieneläinlöytötoimistoon sillä sairas koira saatettaisiin tuoda nopeasti.
Koirapartio etsi illalla muutaman tunnin ja löysi alueen mistä saattaisi löytyä. 7 vuotias poikammme oli jo haettu koulusta iltapäivällä ja kerrottu asia harkiten sillä enhän minä halunnut pojan syyttävän isäänsä murhaajaksi. Klo. 23,00 lopetimme tuloksetta 14 tunnin etsimisen jälkeen. Jäin alakertaan nukkumaan pihan ovet auki. Voimat oli lopussa. Yöllä 01,00 jälkeen vaimoni juoksia alakertaan sanoen että koiramme haukuntaa. Oli alkanut rankkasade sekä kesän rajuin ukkosmyrskyt salamoinen jotka valaisi koko lähialueen. Epäilin hänen sekoittanen sen haukuntaan.
Samantientien kuulin sen itse ja se tuli läheltä. Puin vaatteet ja ryntäsin ulos ääntä kohti. Näkyvyyttä ei ollut metriäkään. Haukunta kuului 20 metriä takapihaltamme syvän ojan toiselta puolelta olevasta pusikosta ja heiniköstä. Kahlasin ojan kautta yli ja pysähdyin. Koiramme oli lopettanut haukunnan. Pimeyden ja kaatosateen en nähnyt mitään joten ryömin käsiä heilutellen. Nousin ylös ja samalla tuli se kaipaamani salama joka valaisi ja koira haukkui samalla. Siellähän se maksasi metrin päässä. Irrotin hihnan ja menin ojaan joka siinä kohtaan oli syvimmillään. Olin kainaloja myöten mudassa ja vedessä kun vaimoni sai kiskastua sen sylistäni. Juoksin perässä mutaisena märkänä ja paljain jaloin. Kengät jäi mutaan kiinni. Kuivattuamme koiran jäimme koko perhe valvomaan aamua odottaen. Poika oli herännyt (lieneekö nukkunutkaat) ja purskahti itkuun kun näki koiran.
Olimme heti 7,00 eläinsairaalassa ja koira joutui samantien tiputukseen. Aamupäivällä tuli soitto että on pakko leikata mutta vasta tiputuksen jälkeen koska oli edelleen niin heikko.
Iltapäivällä tuli soitto että koira selviytyi ja toipuu. Sukka oli löytynyt vatsassa. Illalla saimme sen klo. 20,00 ja purskahdin itkuun kun sain pentumme syliin. Noudattaen ohjeita olemme saanneet sen toipumaan ja syömään pienä annoksia kerrallaan.
Kyllähän minä tiesin kun koiran hankimme että joutuu varautumaan kaikenlaiseen mutta kun se tapahtuu niin sitä ei kuitenkaan ole varautunut tilanteeseen. Ja syyllisyyden tunne muuttuu erittäin voimakkaaksi. Miettii että olisikohan voinnut hoitaa asiat paremmin.
Pahoittelen pitkää ja sekavaa tekstiä mutta oli pakko saada purkautua.....
Vielä viime maanantaina kaikki oli hyvin (ainakin uskoin niin) täällä Espoon rivitalo asunnossamme. Olin tullut töistä myöhempään kotiin koska oli neljä etätyö päivää edessä. Vaimo oli jo nukkumassa kun katselin telkkaria 6 kk ikäinen Länsigötamaan pystykorva pentumme loikoillessa jalkojeni juuressa. Oli rauhallinen kuten tapana tuohon aikaan illasta.
Kun menin nukkumaan niin noteerasin että koiran ruoka ja vesikupit näyttivät koskemattomilta. Olikohan vaimo täyttänyt ne illan aikana. Aamulla koira vaikutti todelta flegmaattiselta ja vaisulta sekä sairaalta. Koira oli kyllä illalla kakannut mutta nähtävästi ei syönnyt ja juonnut mitään. Kuten ei myöskään nyt tiistai aamuna. Löysimme myös runsaasti oksennusläikkiä missä nahkakengän murusia.
Soitin eläinlääkärille joka antoi neuvoja mitä ensin kokeilla. Annoinkin sitten ruisekeella vettä sekä lihalientä ja totta tosiaa koirahan piristyi ja latki sitten pitkin iltapäivää vettä.Mutta huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. Illalla kun koira ei ollut vieläkään syönnyt mitään niin päätin soittaa lääkärille ja varata ajan jonka sainkin sitten keskiviikko iltapäiväksi. Mikäli muuttuisi akuutiksi niin lupa oli tulla aikaisemmin.
Join aamukahvit terassilla ja koita makasi hihnan varassa nurmikolla. Kävin välillä pikaisesti vessassa ja hain lisää kahvia. Mutta koira oli sillä välin hävinnyt. Siis sairas koira. No ajattelin että voimattomuutensa takia löytyy ihan nurkan takana. Eikä löytynyt kuten myöskään seuraavan tunnin aikana kun haravoin maastoa. Eräs poika oli kyllä nähnyt sen.
Minua rupesi valtaamaan paha syyllisyyden tunne. Kadonnut mahdollisesti kuoleva koira minun huolimattomuudestani. Pakkohan minun olis soittaa vaimolle joka tuli heti kotiin. Kuten arvata saattoi niin sain kuulla kunniani ja oloni paheni. Pelkäsimme koiran piiloutuneen kuolemaan. Kolmen aikaan vaimoni soitti yhdistykselle jolla oli vainukoira partio vapaahetoistoimintaa.Koiraa kun ei ollut löytynyt. Olin jo aikasemmin soittanut eläisairaaloihin,poliisille sekä pieneläinlöytötoimistoon sillä sairas koira saatettaisiin tuoda nopeasti.
Koirapartio etsi illalla muutaman tunnin ja löysi alueen mistä saattaisi löytyä. 7 vuotias poikammme oli jo haettu koulusta iltapäivällä ja kerrottu asia harkiten sillä enhän minä halunnut pojan syyttävän isäänsä murhaajaksi. Klo. 23,00 lopetimme tuloksetta 14 tunnin etsimisen jälkeen. Jäin alakertaan nukkumaan pihan ovet auki. Voimat oli lopussa. Yöllä 01,00 jälkeen vaimoni juoksia alakertaan sanoen että koiramme haukuntaa. Oli alkanut rankkasade sekä kesän rajuin ukkosmyrskyt salamoinen jotka valaisi koko lähialueen. Epäilin hänen sekoittanen sen haukuntaan.
Samantientien kuulin sen itse ja se tuli läheltä. Puin vaatteet ja ryntäsin ulos ääntä kohti. Näkyvyyttä ei ollut metriäkään. Haukunta kuului 20 metriä takapihaltamme syvän ojan toiselta puolelta olevasta pusikosta ja heiniköstä. Kahlasin ojan kautta yli ja pysähdyin. Koiramme oli lopettanut haukunnan. Pimeyden ja kaatosateen en nähnyt mitään joten ryömin käsiä heilutellen. Nousin ylös ja samalla tuli se kaipaamani salama joka valaisi ja koira haukkui samalla. Siellähän se maksasi metrin päässä. Irrotin hihnan ja menin ojaan joka siinä kohtaan oli syvimmillään. Olin kainaloja myöten mudassa ja vedessä kun vaimoni sai kiskastua sen sylistäni. Juoksin perässä mutaisena märkänä ja paljain jaloin. Kengät jäi mutaan kiinni. Kuivattuamme koiran jäimme koko perhe valvomaan aamua odottaen. Poika oli herännyt (lieneekö nukkunutkaat) ja purskahti itkuun kun näki koiran.
Olimme heti 7,00 eläinsairaalassa ja koira joutui samantien tiputukseen. Aamupäivällä tuli soitto että on pakko leikata mutta vasta tiputuksen jälkeen koska oli edelleen niin heikko.
Iltapäivällä tuli soitto että koira selviytyi ja toipuu. Sukka oli löytynyt vatsassa. Illalla saimme sen klo. 20,00 ja purskahdin itkuun kun sain pentumme syliin. Noudattaen ohjeita olemme saanneet sen toipumaan ja syömään pienä annoksia kerrallaan.
Kyllähän minä tiesin kun koiran hankimme että joutuu varautumaan kaikenlaiseen mutta kun se tapahtuu niin sitä ei kuitenkaan ole varautunut tilanteeseen. Ja syyllisyyden tunne muuttuu erittäin voimakkaaksi. Miettii että olisikohan voinnut hoitaa asiat paremmin.
Pahoittelen pitkää ja sekavaa tekstiä mutta oli pakko saada purkautua.....
Vastaukset 4
Vanhimmat
kyllä kyyneleet täälläkin lukiessa. ihanaa että koira selvisi. uskon että oli kauhea tilanne.
anna iso hali koiralle meiltä ja sano sille ettei sukkia saa syödä.
(meidän yksi koira on puoliksi samaa rotua. ja aivan mahtava koira).
täydestä sydämestä!
Onnenkoira kun selvisi koettelemuksesta.
Jotkut koirat on aikamoisia eksperttejä vierasesineitten syönnissä ja välillä ne ei tulekaan pois omia aikojaan.
Rapsutus täältä sille turrikalle.
ja suunnatonta onnea ja helpotusta, niitä kai nämä ihmisen parhaat kaverit usein aiheuttaa!
Ihanaa että koira selviytyi!! :) Rapsutuksia sille tosi paljon!