aika saada asioihin vauhtia kun lapsi on ollut sijoituksessa yli 2 wee.Esim soittoaikoihin kun ne ovat nyt kerran viikossa ja s,postia ei saa lähettää!Yksi edistysaskel on kuitenkin tullut lapsi saa olla jokaisen kk ensimmäisenä perjantaina yhden yön luonani!Aikaa meiilä on lapsen kanssa pe illasta kello 18 lauantaipäivään kello 15 saakka!Edellinen palaveri oli tammikuussa seuraava on marras-joulukuussa.
Olisiko
jo korkea
2158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tarkistaminen ja mitä tavoitteita jne sinne on kirjattuna jne että missä vaiheessa lapsen kotiin paluu on mahdollista jos ja kun huostaanoton syyt ovat poistuneet.
Tuohan kuullostaa hyvältä että lapsi saa olla jo kotonaankin. Miten hän itse sitä asiaa ajattelee ja oletteko itse lapsenne kanssa tyytyväisiä kotilomiin.
Kaikki tämänsuuntaiset ja muutkin huostanpurun puolesta puhuvat asiat
on syytä muistaa mainita (tekipä sitten kirjallisen purkuhakemuksen tai ei) viimeistään asiakassuunnitelman palaerissa tai mielellään jo ennenkin tätä tapaamista.
vetämään. Turha viivyttää asiaa, jos olet sitä mieltä, että lapsen on aika tulla kotiin.