Onkohan kenelläkään kokemusta ns. rosvosalaman käytöstä? Tarkoittaa sitä, että kameran oma salama väläyttää toisen, vieressä olevan, salaman. Miten saa toimimaan? Ovatko tulokset rohkaisevia?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
... vaikka yleisempi nimitys tuolle on orjasalama. Joissakin salamoissa on orjakenno valmiina ja hienoimmissa on varsin edistyksellisä automatiikoita monisalamakuvaukseen. Esim Nikonin salamajärjestelmä on sellainen, jossa useampia Nikonin ulkoisia salamoita voidaan käyttää yhdessä. Nikonin vähän paremmat järkkärit osaavat ohjata suoraan irrallisia salamoita, mutta kaikkiin nikonin salamakengällä varustettuihin kameroihin saadaan systeemi pelittämään, kun kameran päälle istutetaan SB900 salama ohjaamaan muita salamoita. Muilla merkeillä löytyy vastaavia systeemejä ja esim Metziltä löytyy langaton ohjaussysteemi paremmissa salamoissaan.
Yksin kertaisimmillaan orasalamaa voidaan käyttää "tyhmänä" eli mihin tahansa ulkoiseen salamalaitteeseen voidaan laittaa parin kympin hintainen orjakenno, joka laukaisee salaman kameran salaman välähdyksestä. Jos salamassa on oma automatiikka voidaan sitä käyttää myös tyhmän kennon kanssa joskin salma mittaa valon silloin omasta suunnastaan eikä salamoiden suhteellinen tehonsäätö onnistu. Paras tulos saadaan kun salamat ammutaan manuaalisena ja osatehot säädetään kokeilun tai mittauksen peusteella. Homma menee suoraan jos kameran omassa salamassa on mahdollisuus manuaaliseen tehonsäätöön. Jos kamerassa ei ole manuaalista ssalamankäyttömahdollisuutta, pitää hommata sellainen orjakenno, joka osaa jättää esisalaman välähdyksen huomiotta. Digikameroissa kun ei ole mahdollisuutta muuhun kuin siihen leikkiTTL:än niin esisalama on välttämätön valotuksen mittausta varten ja silloion pitää myös vähän kokeilla koska kamera ei tiedä ulkoisen salaman olemassaolosta niin se saattaa mitata valotuksen ja salamatehon oletuksella, että vain yhdysrakenteinen salama välähtää. Kokeilemalla homma kuitenkin luonnistuu.
Eri valmistajilta löytyy myös valmiita "tyhmiä" orjasalamoita, joita voi käyttää vaikka pokkarin kaverina.
Pokkarin ja muidenkin kaveriksi on myös valmiita "älykkäitä" orjia joista löytyy myös käsisäätömahdollisuuksia.
esim. Canon High-Power Flash HF-DC1, Metz 28 CS-2 jne
Oman pokkarini orjana on Metz 28 CS-2 digitaalinen orjasalama
orjallalla Nikon D50:ssä Metzin salamaa,joka antaa aukon mukaan tehon.Kameran säädöt manuaalisesti.On toiminut erittäin tarkasti.Olen erinomaisen tyytyväinen tuloksiin.
Kannattaa kokeilla, jos mahdollista!
Luullut, että "rosvo" tarkoittaa piraattia.
Tarkoitat siis "orjasalamaa" joka tekee työn toisen käskystä.
Orjasalama toimii hyvin ja niitä voi olla vaikka tusina.
Suurempaa pngelmaa ei tulisi olla, jos salamissa on oma säädettävä automatiikka.
Manuaalisilla vaaditaan hieman laskupäätä tai valotusmittaria.
Miten saa toimimaan?
Jokaisessa salamassa pitää olla orjakenno, joka laukaisee salaman, kun toinen välähtää.
Jos osaa sijoittaa/suunnata ja säätää salamoiden tehon oikein on tulokset erinomaisia.
Parempia kuin millään yhdellä salamalla.
Valokuvausstudion oppikirja käteen ota!
Se on ihan sama onko salama ollut kamerassa kiinteästi, siirtojohdolla vai studiosalamat jalustoilla kunhan kaikki asetukset on säädetty balanssiin. Jos salama välähtää niin silloin se välähtää, ei siinä sen suurempaa mystiikkaa ole.
Yksi seikka on kuitenkin erona fyysisesti irrallaan oleviin salamoihin. Jos orjasalamat laukaistaan kokonaan kamerasta irrallaan olevalla salamalla, vaikka käsivaralta ampuen, voidaan missä tahansa kamerassa käyttää lyhintä mahdollista valotusaikaa jos sellaiseen on tarvetta. Jos kameran oma salama laukaistaan, tai kamerassa fyysisesti kiinni oleva ulkoinen salama, silloin lyhin valotusaika on kamerasta riippuen luokkaa 1/180s-1/500s, mutta harvemmin on tarvetta todella lyhyille valotusajoille. Orjasalamat toimii siinä missä muutkin mutta aloittelija joutuu harjoittelemaan valaistusta runsaasti. Pienikin muutos valon määrässa tai suunnassa on merkittävä ja siihen vaikuttaa aina myös käytettävissä oleva kuvaustila. Pieni huone valkoisilla seinillä on ympäriinsä heijastava, toisin kuin iso kirkkosali, puhumattakaan taivasalla tapahtuvasta kuvaamisesta.
Mistähän tuo tieto "Yksi seikka" (1/180s-1/500s) mahtaa olla kotoisin olisiko HTT tai valokuvauksen historia.
Tarkistin juuri omasta kamerastani jossa lyhin kiinteällä salamalla mahdollinen aika on 1/2000 s.
Salaman välähdysaika lienee n. 1/20 000 s.
Ihan mielenkiinnosta, mikä kamera sulla on. Pokkareissa tuota rajoitusta ei tosiaan ole, eikä keskussulkimella varustetuissa isoissa kameroissa, mutta keskivertoräpsijän järkkäreissä on ilmoittamaani haarukkaan osuva salamatäsmäysaika. Tosiaan unohdin että tässä kysellään pokkarin kaveriksi orjasalamaa. Itse en harrasta noita taskuräpsyttimiä vaan kuvaan toistaiseksi kinorimpulalla mutta tässä talven aikana siirryn isompaan kameraan.
Kiitos erinomaisista vastauksista. Asia on nyt selkeämpi.
Kamerasta: Minulla ei ole DSRL kameraa, vaan ns. superzoom. Sitä olen nyt vaihtamassa. Mieli tekisi ostaa DSRL, koska tuo superzoom on joiltain ominaisuuksiltaa rajoittunut, ja toiseksi se alkaa olla aikansa elänyt. Ensimmäinen vaihtoehto on Sony. Minulla on vanha Minolta Dynax, ja siihen 3 lasia. Ne pitäisi sopia Sonyyn. Tämä olisi ehkä kohtuu hintainen vaihtoehto? Toinen vaihtoehto on joku Olympus. Tämä vaihtoehto perustuu puhtaasti Zuikon laseihin ei niinkään runkoon. Olen jotenkin mieltynyt pariin Zuikon lasiin: Zuiko ED 12 - 60 f:2,8 - 4,0 SWD ja Zuiko ED 70 - 300 f:4,0 - 5,6. Mitä muute tarkoittaa SWD?
Tilanne on siis se, että joskun kuvailin paljonkin SLR kameroilla. ( Canon, Minolta) Sitten se jotenkin jäi, elämässä tuli eteen paljon muutakin. Nyt on "vanha suola" ruvennut janottamaan uudestaan.
Tietysti jos joku tietää paremman vaihtoehdon, niin ehdottaa saa. Otan mielelläni ideoita vastaan.
Hyvää jatkoa kaikille!
Kamerani:
TOYO Field, Phase One ja pari Leicaa.
Tuon 1/2000 tarkistin vaimon käytössä olevasta pokkarista (DL 4T) — syy: alkup kysymyksen perusteella arvelin kysyjän kuvaavan pokkarilla.
Ihan mielenkiinnosta, miksi kysyt kamerastani?
Ajattelin että sinulla ei varmaankaan ole perusjärkkäri kun epäilit tuota mainitsemaani salamasynkkaa. Noita vehkeitäsi voi jo ihan rehellisesti kutsua Kameroiksi, isolla koolla...
Näytti tuolla laatikon pohjalla lojuvan vanha digipokkarikin, ja testasin sen lyhimmän suljinajan salamalla (kun sain vihdoin virtaa siihen) ja näytti toimivan myös 1/2000s salamallakin. Ne järkkärit mitä olen omistanut niin kaikissa on salamalla kuvatessa ollut lyhin suljinaika noin 1/180s-1/250s. Joissain provehkeissä saa jopa 1/500s. Tuo on siis verhosuljinkameroiden rajoite.
Isolla K:lla
Minulle kamera isolla koolla on se jota osaan käyttää kulloisessakin tilanteessa ja ennen kaikkea se jolla kulloinkin haluaiskin kuvata.
Tällä hetkellä niitä isoja K:lla haaveita olisi kaksi:
Leican uusi S-System:
http://www.s.leica-camera.com/
Kun nuo T/S objektiivini eivät oikein ulotu ja Toyoon on vain ns. laakaperä niin tuon Phase Onen vaihtaisin mieluusti Linhofiin digiperällä:
http://www.linhof.de/download/linhof_news_08_d.pdf
Kuvan arvo (laatu, hyvyys) ei kuitenkaan tule kamerasta (≈välineiden hinnasta ja uusimmasta mallista) vaan ennen kaikkea kuvan merkityksestä, sisällöstä ja sen katsojalle tuottamasta elämyksestä — paitsi tietenkin joissakin dokumentoinneissa. Kameran merkitystä (resoluutio, kennon koko, runkomateriaali yms.) painotetaan aivan liikaa
Tuo verhosuljinten lyhin synkka-aika menee kai niin, että tuo lyhyempi on varsin yleinen pystysuoraan liikkuvilla verhoilla (t. ns. lamelleilla)
Minulle ei kameran hinta merkitse mitään. Eipä ole hävettänyt viime aikoinakaan kuvailla yleisillä paikoilla 70-luvun mekaanisella kinovehkeellä. Ihan kelpoja kuvia olen saanut ilman liveviewiä ja automaattitarkennusta. Olipa valotusmittarin paristokin heittänyt veivinsä viime talven jälkeen mutta ei menoa haitannut, pitää ostaa uusi paristo sitten jos tuntuu että sitä tarvii. Tuon kameran hinnallahan ei saa kuin hyvän parigigaisen muistikortin. Palkkikameraa itsekin monesti haikaillut mutta mietityttää tulisiko sitä jalustaa sitten raahattua mukana kun olen autoton. Järkevämpää olisi pysyä enintään keskikoossa, se menee vielä käsivaralta. Ajattelin sellaista mallia johon saisi sitten myöhemmin digiperän ilman suurempia sovitusongelmia, jos sellainen kohtuuhintainen tulee vastaan.
Käyhän tuonon linhofin ulkoilmadigiin juuri keskikoon perä, itse haaveilin laittavani siihen juuri tuon keskikoko Phase Onen perät.
Valitsisin peräksi 60,5 megasen P sarjalaisen.
http://www.phaseone.com/Content/p1digitalbacks/Pplusseries/Introduction.aspx
Kai tolla TECHNOLLA saa tärähtäneitä kuvia ilman jalustaa ihan niinkuin kaikilla muillakin kameroilla — mistä se tulee, että pitäisi yleensä kuvata ilman jalustaa.
Eipä tuollaisen nykyaikaisen hiilikuitujalustan kuljetukseen autoa tarvittane.