Elikä mimmonen sää huhtikuunpuolessa välissä on turkissas?
sää huhtikuussa?
matkis
2568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä huhtikuun puolenvälin jälkeen sää on ollut aina kesäisen kuumaa ja polttavaa.
edellisen vastaajan mielipidettä. Olen ollut Marmariksessa tuohon aikaan ja toukokuun alkupäivinä useana vuonna ja kokenut jos jonkinlaista säätä. Milloin sataa vettä ja ukkostaa, milloin on hellettä. Sanalla sanoen vaihtelevaa kuin Suomen kesä.
Hotellissa on saanut pyytää lisää huopia yöksi ja pukea päälleen lähes kaikki mukana olleet vaatteet. Parin päivän kuluttua on sitten ollutkin uimakelit. Varautukaa viileään ja kosteaan, mutta nauttikaa, jos sää suosii.