Yhä useamman

suomalaisen kuuluisi muuttaa Ahvenanmaalle, jotta suomalaisten prosentuaalinen osuus Ahvenanmaalaisista
kasvaisi näin Ahvenanmaan ruotsinkielinen enemmistö ei
voisi yhtä avoimesti sortaa suomenkielisiä, koska suomenkielisten sortaminen johtaisi Ahvenanmaan julkisuuskuvan romahtamiseen.

Suomalaisten kuuluisi myös
ostaa Ahvenanmaalaisten liikeyrityksiä itselleen, jotta tulevaisuudessa suomenkieliset voisivat kiristää ruotsinkielistä enemmistöä uhkaamalla myydä yritykset kolmannelle osapuolelle esim. venäläisille jos ruotsinkielinen enemmistö ei suostu totetuttamaan Ahvenanmaan virallista kaksikielisyyttä jolloin suomen kieli saisi virallisen aseman Ahvenanmaalla.

Suomenkielisten kuuluisi myös perustaa Ahvenanmaan kaksikielisyyttä ajava puolue Ahvenanmaalle, jotta suomenkielisten oikeuksia voitaisiin tehokkaammin ajaa
myös oman suomenkielisen sanomalehden perustaminen
Ahvenanmaalle parantaisi suomenkielisten asemaa ja
näkyvyyttä Ahvenanmaalla.
2239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Maailman yksinkertaisin asia ja ehdotus aivan yhdeltä yksinkertaisimmalta ihmiseltä. Yksinkertaisesti vaan, etten yksinkertaisesti kannata. Sen verran yksinkertaisesti vaan olen koulua käynnyt, etten voi muuta kuin yksinkertaisesti asialle ja yksinkertaisuudellesi huokaista.

Äänestä

Niuvanniemeen borrelioosisi kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomenkielisen kirjoitti:

suomalaisen kuuluisi muuttaa Ahvenanmaalle, jotta suomalaisten prosentuaalinen osuus Ahvenanmaalaisista
kasvaisi näin Ahvenanmaan ruotsinkielinen enemmistö ei
voisi yhtä avoimesti sortaa suomenkielisiä, koska suomenkielisten sortaminen johtaisi Ahvenanmaan julkisuuskuvan romahtamiseen.

Suomalaisten kuuluisi myös
ostaa Ahvenanmaalaisten liikeyrityksiä itselleen, jotta tulevaisuudessa suomenkieliset voisivat kiristää ruotsinkielistä enemmistöä uhkaamalla myydä yritykset kolmannelle osapuolelle esim. venäläisille jos ruotsinkielinen enemmistö ei suostu totetuttamaan Ahvenanmaan virallista kaksikielisyyttä jolloin suomen kieli saisi virallisen aseman Ahvenanmaalla.

Suomenkielisten kuuluisi myös perustaa Ahvenanmaan kaksikielisyyttä ajava puolue Ahvenanmaalle, jotta suomenkielisten oikeuksia voitaisiin tehokkaammin ajaa
myös oman suomenkielisen sanomalehden perustaminen
Ahvenanmaalle parantaisi suomenkielisten asemaa ja
näkyvyyttä Ahvenanmaalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu