Eli tilanteemme lyhyesti:
Olen naimisissa miehen kanssa, jolla tarhaikäinen lapsi edellisestä suhteesta. itselläni on ala-asteikäinen lapsi.
Mieheni lapsen äiti tekee kaikkensa, että lapsi ei olisi onnellinen meillä ollessaan. Tähän asti lapsi ollut meillä puolet ajasta.
Olemme vieneet ja noutaneet tarhaan/tarhasta tai kotiin/kodista.
Siis kaikki kuskaamiset teemme me, ei koskaa lapsen äiti.
Lapsen äiti ei pidä lapsista, vaikka hänellä on niitä viisi (?!?)
Eli näkee lapsissa vain rahallisen merkityksen (elarit, sossun rahat jne)
Vie pikkulapsen tarhaan, vaikka on itse kotona. Kuitenkin lellii sitten pienimmäistä, jonka kanssa lässyttää.
Kaikki muu onkin sitten turhaa hänen mielestään, isommat lapset sysätään siis aina pois, kun mahdollista. (milloin sossun maksamille leireille/tukiperheisiin jne)
Kuitenkin sitten ottaa kaiken kunnian laumastaan, joka on mielestäni lähinnä huvittavaa, kun tunnen tapauksen...
Nyt, kun mieheni sitten haki muutosta elatusmaksuihin, joita siis tähän asti kiltisti maksellut, vaikka lapsi meillä 50 prosenttisesti.
Vaatetamme hänet, syötämme, kuljetamme, leikkautamme hiukset. Lapsella on meillä ostettuna polkupyörä, sukset, luistimet ym harrastusvälineet.
Mitä tekee äiti?
Omavaltaisesti ilmoitti, että lapsi ei enää tulekaan meille.
Lapsi viihtyy meillä. Me teemme asioita yhdessä.
Kun häneltä kysyy, mitä hän tekee äidin kotona, ei osaa vastata muuta kuin että äiti hoitaa pienimmäistä, että ei äiti koskaan leiki tms.
Minä pidän tästä lapsesta, hän on minulle tärkeä.
Kun sitten vein hänet kotiin, sanoin normaalisti heihei ja että nähdään pian, äiti oli laittanut miehelleni heti kiukkuisen viestin, että lässytän jne, ja että olen ärsyttävä akka yms kivaa.
Onko muilla tällaista?
Tuntuu, että mitä tahansa teen/teemme, aina menee pieleen.
Pidimme poikaa meillä puolet, se oli ok siihen asti, kun äidille ilmoitettiin, että elareita ei tarvii maksaa, koska lapsi kuluttaa meillä saman verran kuin äidillä.
Eli tulee mieleen, että raha kelpaa, palvelua pitää olla( hänen ei tarvii koskaan kuljetella mihinkään) ja asiat pitää tehdä hänen mielensä mukaan, joka muuttuu koko ajan.
Hän on sanonut monesti, että elämä on helvettiä juuri tämän lapsen kanssa. Lapsen, joka meillä saa huomiota, eikä ole millään tavalla osoittanut olevansa mitenkään poikkeavan hankala , vaan ihan ikäisensä tasolla oleva sekä käytökseltään että muutenkin.
Kun lapsen kanssa jaksaa olla, on huomattu, että ei ole ongelmallista läyttäytymistä jne (josta lapsen äiti aina syyyttää meitä)
Miten tätä vyyhtiä lähtisi purkamaan, kokemuksia, ajatuksia.
Olen naimisissa miehen kanssa, jolla tarhaikäinen lapsi edellisestä suhteesta. itselläni on ala-asteikäinen lapsi.
Mieheni lapsen äiti tekee kaikkensa, että lapsi ei olisi onnellinen meillä ollessaan. Tähän asti lapsi ollut meillä puolet ajasta.
Olemme vieneet ja noutaneet tarhaan/tarhasta tai kotiin/kodista.
Siis kaikki kuskaamiset teemme me, ei koskaa lapsen äiti.
Lapsen äiti ei pidä lapsista, vaikka hänellä on niitä viisi (?!?)
Eli näkee lapsissa vain rahallisen merkityksen (elarit, sossun rahat jne)
Vie pikkulapsen tarhaan, vaikka on itse kotona. Kuitenkin lellii sitten pienimmäistä, jonka kanssa lässyttää.
Kaikki muu onkin sitten turhaa hänen mielestään, isommat lapset sysätään siis aina pois, kun mahdollista. (milloin sossun maksamille leireille/tukiperheisiin jne)
Kuitenkin sitten ottaa kaiken kunnian laumastaan, joka on mielestäni lähinnä huvittavaa, kun tunnen tapauksen...
Nyt, kun mieheni sitten haki muutosta elatusmaksuihin, joita siis tähän asti kiltisti maksellut, vaikka lapsi meillä 50 prosenttisesti.
Vaatetamme hänet, syötämme, kuljetamme, leikkautamme hiukset. Lapsella on meillä ostettuna polkupyörä, sukset, luistimet ym harrastusvälineet.
Mitä tekee äiti?
Omavaltaisesti ilmoitti, että lapsi ei enää tulekaan meille.
Lapsi viihtyy meillä. Me teemme asioita yhdessä.
Kun häneltä kysyy, mitä hän tekee äidin kotona, ei osaa vastata muuta kuin että äiti hoitaa pienimmäistä, että ei äiti koskaan leiki tms.
Minä pidän tästä lapsesta, hän on minulle tärkeä.
Kun sitten vein hänet kotiin, sanoin normaalisti heihei ja että nähdään pian, äiti oli laittanut miehelleni heti kiukkuisen viestin, että lässytän jne, ja että olen ärsyttävä akka yms kivaa.
Onko muilla tällaista?
Tuntuu, että mitä tahansa teen/teemme, aina menee pieleen.
Pidimme poikaa meillä puolet, se oli ok siihen asti, kun äidille ilmoitettiin, että elareita ei tarvii maksaa, koska lapsi kuluttaa meillä saman verran kuin äidillä.
Eli tulee mieleen, että raha kelpaa, palvelua pitää olla( hänen ei tarvii koskaan kuljetella mihinkään) ja asiat pitää tehdä hänen mielensä mukaan, joka muuttuu koko ajan.
Hän on sanonut monesti, että elämä on helvettiä juuri tämän lapsen kanssa. Lapsen, joka meillä saa huomiota, eikä ole millään tavalla osoittanut olevansa mitenkään poikkeavan hankala , vaan ihan ikäisensä tasolla oleva sekä käytökseltään että muutenkin.
Kun lapsen kanssa jaksaa olla, on huomattu, että ei ole ongelmallista läyttäytymistä jne (josta lapsen äiti aina syyyttää meitä)
Miten tätä vyyhtiä lähtisi purkamaan, kokemuksia, ajatuksia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikö isän kannattaisi hakea kokonaan lapsen huoltajuutta niin että lapsi olisi teillä kokonaan ja esim. äidillään joka toinen viikonloppu? Tuntuu kirjoittamasi perusteella aiheelliselta. Ja jos ei äiti noudata tapaamisia niin sitten vaan uhkasakkoa hakemaan. Ottakaa juristi kehiin vaan.
Hirveä taistelu varmaan edessä ja oikeusjutut aina ikäviä, tiedän kokemuksesta... Ja me äitipuolethan ollaan pahoja - tehdään mitä vaan. Siitä ei kannata välittää.
On mietitty tuota asiaa perheenä.
Tuttavat ovat ihan samaa mieltä, lapsen olisi parempi asua meillä ja tavata äitiä.
On paljon sellaisia asioita, jotka puoltaisivat asiaa. (joita en viitsi täällä edes puhua)
Aika näyttää, uskaltaako mieheni hakea huoltajuutta.
Jotenkin kamalaa.
Lapsi tykkää minusta, minun lapsestani ja meilläolosta.
Kuitenkin äiti myrkyttää lapsen mieltä koko ajan.
Kieltää tapaamisia jne.
niin tai näin, aina väärin päin!
että ei kuulu sinulle. Tyypillinen uusikko maalailemassa taas kauhukuvaa ex-vaimosta. Varsinkin tuo päätelmäsi että hän on muksunsa tehnyt rahan takia...
todisteita siitä.
Tehnyt penskoja nyt jo kolmelle eri miehelle.
Kuitenkin lapset lähetetään aina kun mahdollista, muualle.
Toiset vaan lisääntyy ajattelematta, että lapsi tarviis rakkauttakin!
mutta kirjotuksistasi paistaa melkoinen katkeruus.
Kuten tää: "kun et tunne tuota ihmistä.
Se nainen tykkää naida.
Eikä ehkäise.
sitten niitä lapsia tulee"
Kuten jo kirjoitin niin kumman läheiset välit teillä on kun tiedät hänen
naintihalujensakin määrän.
mikä tuossa on mielestäsi katkeruutta?
Eikö jokaisen lapsen soisi syntyvän toivottuna tähän maailmaan?
Onko se sinusta jotenkin oikein, että lapsia vaan tulee, vaikka äiti ei jaksa/viitsi hoitaa heitä?
Sääliksi käy tuollainen touhu.
Aloittaja on selkeästi hyvä ja huolehtiva henkilö, joka on huolissaan miehensä lapsesta, onko se jotenkin väärin?