Kasvattajilta ruokasuositukset

millaisia muilla ollut?

Minkälaista ruokaa teidän colliet syövät? Meillä kasvattaja sanoi että pentu on syönyt first choice raksuja (kalliita ku mitkä) ja ostettiinkin iso säkki sitä mukaan. Oletteko muut pysyneet näissä merkeissä jotka pennuilla on ollu kasvattajan luona?

9

877

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siihen mitä kasvattaja

      syöttänyt, kasvattaja myös tietää ravintoain yms mitä ko pentu tarvitsee, ja koiraa hankkiessani tiesin ettei sen pito tule olemaan halpaa, haluan että koirani elää terveenä ja mm siksi noudatan arvostamani kasvattajan ohjeita.

    • collie 9kk

      On pysytty siinä ruuassa mitä kasvattaja suositteli. Meille suositteli Firs Choicea. Lisäksi olen laittanut kotiruokaa, keittettyä lihaa, kalaa, kanaa tai joskus jotain valmisruokaa lisukkeeksi koska sekoitus menee parhaiten. Piimää, raejuustoa tai viiliä lisään myös jokakerta.
      Lainasin kirjastosta kirjan koiranruuista (käsitteli juuri erilaisia nappuloita) ja siinä kerrottiin erilaisista koostumuksista. Se lisäsi varmuutta siitä että ei kannata syöttää ainakaan halvinta mahdollista ruokaa koiralle. valitettavasti en muista kirjan nimeä.

    • Raksunappula

      Vaihdoin saman tien merkin kun pentu kotiin haettiin. Mitään hetkellisiäkään ongelmia ei ilmentynyt.

    • merlen omistaja

      Kyllä ruoka vaihdettiin. Kasvattajan suosima ruoka ei sopinut pennulle. Nyt syödään Brit Carea mikä toimii vallan mainiosti! =)
      Tärkeintähän on että pentu voi hyvin vaikka ruoka olisi minkä hintaista tahansa, mutta voithan kokeilla jotain vähän halvempaa kunhan pidät huoli että siinä on kaikki mitä pentu tarvitsee. Ja jos / kun vaihdat muista hommata Aptus maitohappobakteeria joka rauhoittaa vatsaa.. =)

      • blue merle

        Juu kyllä pysytään tässä merkissä ellei jostain syystä pidä vaihtaa :) Kiva tietää mitä muiden colliet syö. Itse laitan myös raejuustoa ja piimää aina sekaan. Pikkuhiljaa aletaan vähentää raksujen turvotus aikaa.


      • x
        blue merle kirjoitti:

        Juu kyllä pysytään tässä merkissä ellei jostain syystä pidä vaihtaa :) Kiva tietää mitä muiden colliet syö. Itse laitan myös raejuustoa ja piimää aina sekaan. Pikkuhiljaa aletaan vähentää raksujen turvotus aikaa.

        Ja sitten kun koira on lonkkavikainen, jalat vääntyy kaikkiin suuntiin, niin sitten juostaan eläinlääkärillä, ja valitaan nettipalstoilla kuinka huonon paskakoiran saimme. Eli kannattaa kyllä AINA seurata ruokinta-suositukset, jos kasvattajalla on kokemusta rodusta ja kasvattamisesta.


      • koiran terveyteen, sillä ei idä kokeilla.
        x kirjoitti:

        Ja sitten kun koira on lonkkavikainen, jalat vääntyy kaikkiin suuntiin, niin sitten juostaan eläinlääkärillä, ja valitaan nettipalstoilla kuinka huonon paskakoiran saimme. Eli kannattaa kyllä AINA seurata ruokinta-suositukset, jos kasvattajalla on kokemusta rodusta ja kasvattamisesta.

        Rahaa kannattaa säästää ihan muissa asioissa kuin kokeillakseen miten pääsee ruokinnassa halvemmalla. Saatta käydä niin, että kostautuu ja tuee entistä kalliimmaksi pennun kasvaessa ja sairastellessa, silloin vasta voi joutuakin kalliita erikoisruokia ostamaan. Kyllä kasvattajilla on aina syynsä miksi jotakin ruokaa suosivat. Se mikä toimii naapurin bernilla, EI välttämättä toimi jokaisella collien pennulla.


      • merlen omistaja
        koiran terveyteen, sillä ei idä kokeilla. kirjoitti:

        Rahaa kannattaa säästää ihan muissa asioissa kuin kokeillakseen miten pääsee ruokinnassa halvemmalla. Saatta käydä niin, että kostautuu ja tuee entistä kalliimmaksi pennun kasvaessa ja sairastellessa, silloin vasta voi joutuakin kalliita erikoisruokia ostamaan. Kyllä kasvattajilla on aina syynsä miksi jotakin ruokaa suosivat. Se mikä toimii naapurin bernilla, EI välttämättä toimi jokaisella collien pennulla.

        Totta kai kannattaa syöttää sitä mitä kasvattaja suosittelee makso mitä makso, meille ei vaan sopinut pennulle se ruoka. Tuli saman tien ulos ja korvat pasko sen ruoan takia.
        Ruoan vaihdon ansiosta pentu voi nyt paljon paremmin!
        Kiitos vaan huolenpidosta! =)


    • raksuu

      Meille kasvattajan ruokaohjeet hyvin epämääräiset !? Antanut kait sitä sun tätä !!?? Näytillä oli kun sitä ruokaa kysyin jokin ALE-hintainen pikkupussi (5 pentua) ! Todella epävarmat ohjeet saatiin "konkarilta" .
      Itse sitten haettiin sopivaksi katsomamme laadukas kuivamuona .
      Eivät ne kasvattajatkaan asioista tiedä itsekkään , syöttävät kait mikä on halvinta !!
      Huono fiilis jäi. Enää en pentua sieltä ostaisi, jälki viisas nyt !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      91
      827
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe