On niin takkuista ja vaikeeta ollut pitkät ajat mun eloni, jotta tarttee saada kunnolla hömppäillä, aukaista sanallinen hihhuliarkkunsa sepposen selälleen. Eli alkaisko siellä kukaan semmoista, että puhua räpättää ihan mitä vaan
kierrellen, kaarrellen, höpsien, päivitellen, sekoillen, jaaritellen, viisastellen, mukamas-fiksuillen, silleen hömppätyyliin pohtien - tajuat sä, mitä meinaan. Mutta
EI ilkeyksiä, ei. Ken ei tämmöistä kestä, olkoon poissa. Mää käyn täällä vaikka yksikseni, jos ei kukaan muu oo tällä päällä.
Ja nyt aloitan:
On se vaan niin hirveää tämä nykyinen nykyaika, mikään ei oo kuin ennenwanhaan. On niin hirveästi tavaroitakin kaikkialla niinku meillä ainakin länsimaissa päin, toista on tosin kehitysmaissa jossain kaukana, mikä ettei Euroopassakin jollain kolkalla toisin liene, mikäli nyt oikein osaan tämän asian ymmärtää - ja miksen osaisi, olen vielä ihan normaalin kirjoissa silleen älyllisestikin, kuulemma jotku ei enää ole, pikkuisen niillä viiraa muukin kuin potkukelkka, niin olen lukenut lehdistä ja kirjoistakin sekä kuullut radiosta tahi telkkarista joskus ainakin, oletko samaa mielta vai oletko jotain mieltä jostain muusta asiasta...
kierrellen, kaarrellen, höpsien, päivitellen, sekoillen, jaaritellen, viisastellen, mukamas-fiksuillen, silleen hömppätyyliin pohtien - tajuat sä, mitä meinaan. Mutta
EI ilkeyksiä, ei. Ken ei tämmöistä kestä, olkoon poissa. Mää käyn täällä vaikka yksikseni, jos ei kukaan muu oo tällä päällä.
Ja nyt aloitan:
On se vaan niin hirveää tämä nykyinen nykyaika, mikään ei oo kuin ennenwanhaan. On niin hirveästi tavaroitakin kaikkialla niinku meillä ainakin länsimaissa päin, toista on tosin kehitysmaissa jossain kaukana, mikä ettei Euroopassakin jollain kolkalla toisin liene, mikäli nyt oikein osaan tämän asian ymmärtää - ja miksen osaisi, olen vielä ihan normaalin kirjoissa silleen älyllisestikin, kuulemma jotku ei enää ole, pikkuisen niillä viiraa muukin kuin potkukelkka, niin olen lukenut lehdistä ja kirjoistakin sekä kuullut radiosta tahi telkkarista joskus ainakin, oletko samaa mielta vai oletko jotain mieltä jostain muusta asiasta...
Vastaukset 17
Vanhimmat
siitä itsekontrollista välillä. Vilkasta on palstalla, kaiken karvaisia vanhoja juttuja ja hajuja ja vaikka mitä Nasse-setiä ja Odet Amoja BB-juttuineen. Kaikenkaikkiaan elämää vilkkaimmillaan.
Jahkas muutan taas kanavaa niin eiköhän muutu ääni munkin kellossa! Niin, että luostarin kellot ne soivat! Hömsis nyt sitten!
Ei mikkää ole ku enne, ei ilmatkaa. talviki on säästölinjalla lumen suhteen. Armosta viimetalvena anto vähä enemmän lunta kuin edellisinä talvina juuuu. Toista oli ennen, oli nääs kinoksiaki metreittäi. Sitte se rupes lipsuu vesisatteeks, nih.
Jääkeleiks meni jotta ihmiset pomppi ku paremmatki sirkustaiteilijat. Jotkut jopa kontate ja iha selvästäpäästä. Meni seki sih säästölinjalle, juuh. Ootas nyhku laitan ton sokerin huulievällii jotta saan kahveen hörpittyä. Shhiip,kuumaa.. juh kyä o menny maailma kummaks. Määku e oo päässy seville mite hoitamattomista ihmisistä saaraan säästöö ja ylleensä asioista joita siirrellää etteepäi. Mahtaa tulla kalliiks tai jos ei kohta käytetä ku pajunoksii maksuvälieenä. Saas nähränyh.
Kaikki on muuttunut, lumikin talvella.
Pikkutyttönä kun pissin lumeen, niin jäi nätti pieni reikä. Nyt on kuin vastalla olisi pyyhkäissyt.
Nämä ketjutkin täällä palstalla ovat muuttuneet tylsiksi. Ei kunnon rähinää, eikä nimittelyä.
Sitä paisi, se kuka kukakin on, alkaa mennä mahdottoman vaikeaksi arvata, vaikka näyttää että joku kuluttaa koko päivänsä arvelemalla.
Pitäisi antaa köniin kaikille vanhan, turvallisen uusijoille. Parempaa syyllistä saa etsiä kuin kulloinenkin hallitus.
Hallituksen syyttäjätkin muuttuvat.
Minäkin muutun, tai ainakin muutan telkkarin ääreen, koska sieltä tulee Kauniit ja Rohkeat. Se taitaakin olla ainut asia joka ei muutu. Ridge Forrester on yhtä kiinnostava vuodesta toiseen.
hömppää täällä on nuitten vilosohviin ketjut täynnään, miä ku luulin että ovat lukeneita ihmisiä.
Lukevia on kaikki ja paljon tietää. Vilosohvitkin siirtylee kohtsillää sohvii. Ainiin kauheeta, talvi jo kurkistelee olan takana, kauheeta. Vaan onpahan ajanvietettä ja hyvää näillä palstoilla. Se ei olekkaa kauheeta.
ilmestyä vaikka hurumykky. Nythää mää vasta nauraa saan mää oonki huru-akka!
Mutt kylmää vaas sanosin et mua ottaa aivoon, mitä siäl o jälel, ko en saa Ritkee nähä ennesku telkkari saahaan korjuuseen, ko paoika vuan tullis, ja sit Ritke on jo männy.
Joo ,minunkin mielestä jokin asia oli ennen parempi kuin nyt.Oli niin heleppo ellää kun ei ollu rahhaa yhtään ,ja ei ollu kade kun ei sitä ollu muillakaan.
Nyt kieli vyönalla juostaan rahan perässä.Pittää talo maksaa ,ostaa uusi auto ja mukava mökki järven rannalta, ja voi ,voi ,kun pitäis siinä välissä keritä latata akkujakin.Että pitäs keritä ruskalomalle lappiin.Huh olkoon koko kilpajuoksu mun puolesta,mä kittuutan tuolla eläkkellä elelen ja rauhassa näpyttelen niitä näitä.
Emmää tällä rekatukka viitti tään jälkeen kirjoittaa, ku niin monia oon aina joskus ärsyttäny. Vaihdan yhteen toiseen nikkiini, jolla täällä oon niinku enempi kulöeksinut.
Mutta ne aatokseni. Tämmöisiä, pää kun on ihan tyhjä jo. Paitsi että jotku kyllä puhuvatkinnäitä, kun eivät osaa mitään sanoa:
Nykyaikoina elämme vaikeita nykyaikoja, on lamaa, on työttömyyttä, on koijareita ja hunsvotteja kimpussamme. On kaksoistornien romahduksia, öljyriisejä, sodan melskettä, tulvia, maanjäristyksiä. On nälkää hirmuisesti, köyhyyttä, alhaista elinajan odotetta ja toisaalta ylenmääräistä lihavuutta ja laihuutta, ensin mainittua täällä länsimaissa, jälkimmäiseksi mainittua kolmannessa maailmassa elikkä kehitysmaissa. No tässäpä juohtuu mieleen, että
ilmeisesti me täällä emme sitten enää kehitykään, koskapa meitä ei sanota kehitysmaalaisiksi. Ollaan kehitytty niin hirmuisesti, ettei enää oo varaa tai tarvetta kehittyä. Ei oo mulle oikein selvinnyt, että keitä ovatkaan ensimmäinen ja toinen maailma, kun nuo kehittymässä olevat alueet ja ihmiset ovat kolmannen maailman asukkaita - keitä me siis ollaan? Ollaanko me niinku neljäs maailma ? Kai ne ensimmäinen ja toinen maailma on jo olleet, vai miten tää menee, tietääkö niinku joku?
Mukavaa on filosofia. Siitäköhän tulee tämä Sofia-nimi? Käynpä kirjoista tarkistamassa, joten eiku heikunkeikun ja hyvää yötä, mystisiä unia!!
Nukuin yön, alan työn. Ensin syön, sitten lyön hanskat naulaan, sillä muistin juuri, että suuri lomapäivä eessä, kylven vaikka ve'essä koko päivän, ilon häivän siitä nappaan, sitä sitten muille lappaan.
Kuten huomataan, ollenen jotain runoilijoitten sukua, en vaan muista mitä. Sillä ei runoilijan tarvitse sukujaan muistaa, runosuoni vaan valtoimenaan sykähdelkööt. Ei myöskään ylen viisaitten ole tarvis sukujaan tietää siksi, kun nerot ruukaavat olla hajamielisiä, aina omissa suurissa ja usein niin raskaissa mietteissään heidän aatosmaailmansa kulkee, mutta tänään
ilon jakajaksi lähden, on niin kaunis Luojan suoma sää, ihan pyörällä on pää aurinkomme kilosta, ilmaisesta ilosta.
olemassa olevien mielipiteiden valossa itsekukin voi olla mistä tahansa asiasta omaa, ainutkertaista mieltään, yhtään kysymättä mitään keneltäkään tai yhtään lukematta tai mitenkään opiskelematta mitään mistään, joten mitä ilmeisimmin on sanottava yleisten näkökantojen valossa, että jokaisella perustuslaillisen perustuslakimme mukaan ei ole mitään lisättävää tähän katsantokantaan, olletikin sen vuoksi, että elämme demokratian piirissä demokraattisessa valtiossa, jonka esi-isämme ovat meille hiellä ja verellä ynnä muulla tavalla raivanneet, joskin tälläkin saralla on ilmennyt muunkinlaista katsantokantaa etenkin poliittisissa piireissä, mutta sivuutettakoon nämä kannat nyt tässä yhteydessä sivuun, joten pitemmittä puheitta näyttää pitkässä juoksussa siltä, että nykyinen meno saa jatkumon mikäli olosuhteet markkinavoimineen pysyvät stapiilissa vaganssissaan.
Priki ihastui poliittisten kaislojen kaaduttua keräsi tammisen vahvuutensa ja istui peräsimen ääreen ja suunnisti avomerelle missä raikas tuuli sai prikin keinumaan kölistä perälle ei saaren saarta ei kaipaustakaan meren
aavalla yksin vain peräsimestä pitäen valppaana tuulen varalle sitoi peräsimensä tukevasti hakiessaan termoksen kajuutasta missä lämpö vielä viipyi aamuisen keittiöpuuhien jälkeen katsahti horisonttiin pilvet nousussa ja pienet tuulen puuskat keinuttivat prikiä hellien sen kylkiä kauemmas mantereelta ohjaili tuo seilaaja ei halunnut nähdäkkään maata sytytti savukkeen nautinnollisesti antaen tuulen pyyhkiä hiukset kasvoiltaan naurahtaen tuulen kääntyessä ja sitoi viimein kiinni takaa ja kiinnitti katseensa lokkiparveen käänsi ulapalle kauemmas yhä matkalla tuntemattomaan katseli mittarit syvyyden ollessa vielä liikaa ankkurin laskemiseen vaan tiesi löytävänsä suvannon missä saisi olla yksin taivaan alla ja meren keinunta rauhoittaisi ja tuudittaisi uuteen aamuun ja uskoon kauempana näkyi purjevene vaan taas käänsi suuntaa joutui sivutuuleen joka voimistui hurja seikkailun tunne sykäytti rintaa nouse tuuli ja kauas vie käännyn jo vasten tuulta keulani halkoo vaahto vain jää ohitti purjeveneen tervehtien ja matka senkun jatkuu...
On se ilmoja pidellyt ja niitähän on piisannut. Totesin lenkiltä tultuani, että onpas aika suppunen ilma, toismurteisella ilmaisulla. Siskolikka soitteli Keski-Suomesta, että on ollut kivat sieni-ilmat - ja alkoi ihan aivastuttaa, kuin olisi sieni-itiöitä ilma täynnään. Ihan ilman aikojaan ilmastonmuutos tapahtuu jopa monta kertaa päivässä. Ilmojen haltijako nämä säät ja ilmat säätää?
Sää onkin säällisempi sana kuin ilma. Viikonlopun sää, merisää, säätila tänään. Säätiedekin on ja ne telkussa karttojen vieressä viittilöivät meterl…, savoksi isopalakkaset ilimaherrat jotka sotkoo selevät siät -ne Pekka Pouta ja kumppanit. (kenestä muuten tykkäätte eniten?). On sääasemat ja -satelliitit.
Kelistäkin puhutaan, Justiin tuttu maajussi totesi, että sattuipa sopivat puimakelit. Lapsilta loppui uimakelit ja isiltä terassikelit. Toivottavasti rospuuttokelit jäävät tulematta tykkänään ja saadaan rapsakat potkukelkkakelit aikanaan.
Keli on kuitenkin enempi kulkuväylillä kuin ilmassa oleva ilmiö.
otsikko eo ees pakollinen.Arvaa naurattaako, keneltäs myö luppaa kysyttäs.
Hullujen hommalta tuntuu tää uuistus,muutenki miun blondipääni ei kestä mittään uuistuksii.
Hömppäpäällä oon viel niinko eilenki.
oivalsin,että eilen sus vei likaa palstat6ilaa,jote4n pienennettiin aloja.Miun pitäs saaha ain nii paljo tillaa,siihen ei moni muu mahu ennää.Perhana kun pittää sannoo aina että heh....jos huumoriks tarkottaaa.
puottasivat yh4en ukon tähän pihhaan ees.
piä antaa. Sen verran kuiteski,että mullapa on tuttu siel BB:ssa,vaikken ikinä kertaakaan oo kattonu. Silti oon siin fani-klubissa,saap hyvät rahat Espanjaan hän taas.
Oisin halunnut ihan omalla otsikolla aloittaa,mutten ymmärrä miten.
Eisensteinin mykkäelokuva...ohhoijaa...Tuli vaan aamusella mieleen,kun 70 vuotta siitä kun eräs hullu valloitti Puolan.
Eilen seilasin taivaalla,tänään valtamerten syvyyksissä ja vallankumouksissa.