Läskit

Reutersin mukaan perheiden ylivelkaantuminen on lisääntynyt sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa voimakkaasti. Saksassa noin kolme miljoonaa kotitaloutta on joutunut vaikeisiin maksuongelmiin. Saksalaistutkijat analysoivat velkaantumisen vaikutuksia terveyteen kyselyllä, johon osallistui yli 8000 henkilöä, kertoo Reuters.

Tutkimuksen mukaan henkilöillä, joilla on vakavia maksuongelmia suurten velkojen hoidossa, ovat yli kaksi kertaa todennäköisemmin ylipainoisia, kuin ne, joiden elämää eivät raha-asiat merkittävästi vaikeuta.

Vakavaan velkaantumiseen liittyi myös sosiaalisia seikkoja kuten alempi koulutustaso ja varattomuus. Tutkijat havaitsivat, että velkaantuminen johti suurempaan masennusriskiin sekä ylipainon kertymiseen. Masennusoireet ja stressi lisäsivät epäterveellisiä syömistapoja, varattomuus vaikeutti terveellisen ravinnon ostamista.

- Makeiset ja rasvaiset välipalat näyttävän olevan edullisempia kuin tuoreet hedelmät ja vihannekset, tutkijaryhmä kertoi raportissaan.

Vakava ylipaino vaikutti epäedullisesti myös työn saatiin lisäten siten myös velkaongelmaa.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kuntoilija 2 kirjoitti:

Reutersin mukaan perheiden ylivelkaantuminen on lisääntynyt sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa voimakkaasti. Saksassa noin kolme miljoonaa kotitaloutta on joutunut vaikeisiin maksuongelmiin. Saksalaistutkijat analysoivat velkaantumisen vaikutuksia terveyteen kyselyllä, johon osallistui yli 8000 henkilöä, kertoo Reuters.

Tutkimuksen mukaan henkilöillä, joilla on vakavia maksuongelmia suurten velkojen hoidossa, ovat yli kaksi kertaa todennäköisemmin ylipainoisia, kuin ne, joiden elämää eivät raha-asiat merkittävästi vaikeuta.

Vakavaan velkaantumiseen liittyi myös sosiaalisia seikkoja kuten alempi koulutustaso ja varattomuus. Tutkijat havaitsivat, että velkaantuminen johti suurempaan masennusriskiin sekä ylipainon kertymiseen. Masennusoireet ja stressi lisäsivät epäterveellisiä syömistapoja, varattomuus vaikeutti terveellisen ravinnon ostamista.

- Makeiset ja rasvaiset välipalat näyttävän olevan edullisempia kuin tuoreet hedelmät ja vihannekset, tutkijaryhmä kertoi raportissaan.

Vakava ylipaino vaikutti epäedullisesti myös työn saatiin lisäten siten myös velkaongelmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu