Miksei mikään palsta ole sellainen, että se olis kokonaan ihmisille jotka ovat täysin lapsettomia..??
Aina mukaan tulee ruikuttamaan sellaisia joilla vaikka vuoden ikäinen nyytti ja nyt "kuumeiluttaa" mutta mitään ei kuulu.. Huoh, Oikeesti!!
Pikkasen eri asia odotella ensimmäistä lasta saapuvaksi esim 4 vuotta.. !
Hermo menee!
Aina mukaan tulee ruikuttamaan sellaisia joilla vaikka vuoden ikäinen nyytti ja nyt "kuumeiluttaa" mutta mitään ei kuulu.. Huoh, Oikeesti!!
Pikkasen eri asia odotella ensimmäistä lasta saapuvaksi esim 4 vuotta.. !
Hermo menee!
Vastaukset 21
Vanhimmat
lapseton ja sellaiseksi jäänkin. Hyvä ideä tämä oma palsta lapsettomille:)
Täytin juuri 50. n. 35v.aloin yrittää lasta silloisen mieheni kanssa, kävimme kaikki testit läpi, mutta mitään vikaa ei löydetty. Myöhemmin erottuamme en käyttänyt ehkäisyä enää vakituisten poikaystävien kanssa, mutta ei tärpännyt.
Nyt olen tyytyväinen, ettei niitä lapsia koskaan tullut. Elämäni on mukavaa vakituisen kumppanin kanssa, voimme nauttia kahden aikuisen ihmisen elämästä.
Läksin lapsettomuustutkimuksiin sillä mielellä, että jos ei niin sitten ei. En halunnut taakkaa itselleni asiasta, enkä ainakaan hampaat irvessä yrittämistä. Ehkäpä nyt osaan nauttiakin lapsettomuudesta sen vuoksi?
Kehottaisinki kaikkia lapsettomuudesta "kärsiviä" miettimään, että mikä siinä lapsettomuudessa on niin kauheaa, ettei sitä toivo itselleen?
Aloittajan ehdotus täysin lapsettomien omasta palstasta oli kiitettävä idea! Minäkin olen täysin lapseton, kun ikää tuli liikaa ennen suhteen vakinaistamista.
Kauheinta lapsettomuudessa on sosiaalisen ympäristön puute. Lasten kanssa olisi mahdollisuus keskustella.
Nyt saattoi tulla hienoinen väärinkäsitys.. Aluperäinen siis täällä..
Minä nimenomaan haluan kovasti lasta, olemme yrittäneet mieheni kanssa.. Raskasta on se, että kun hakee vertaistukea palstoilta ja haluaa jutella samassa tilanteess olevien kanssa, sekaan tulee niitä joilla on jo yksi tai kaksi lasta, ja "kuumeilevat" nyt uudesta.. EIVÄT siis ole kokonaan LAPSETTOMIA! Ovat ehkä yrittäneet toista tai kolmatta puolisen vuotta/vuoden, ja tulevat sen takia lapsettomien palstoille. Ei näin!
Olen samaa mieltä alkuperäisen kanssa!
4v lapsettomuudesta kärsineenä alkaa pikkuhiljaa ottaa koville noi toisen tai kolmannen lapsen "kuumeilijat".
Ja kysymys: "Onko vauvakuumetta liikkeellä?" vois lentää seinään!!!!
Sorry, että tulen heti lapsettomien ketjuun, mutta siis eivät kaikki täällä ole sellaisia, joilla on lapsia, että "joilla on yksi tai kaksi lasta, ja kuumeilevat uudelleen" Ovat yrittäneet toista tai kolmatta puolisen vuotta tai vuoden..."
Kuka on lapseton? Sellainen, jolla ei ole lasta, millään tavalla? Entä nainen, jolla on lapsi lahjoitetuilla sukusoluilla? Onko hän lapseton? Adoptioäiti, joka ei ole saanut lasta omilla soluilla? Kaipaisin vähän täsmennytstä.
Lisäksi särähti korvaani tuo yritysaika, syystä, että kyllä minä lasken itseni lapsettomaksi, ikuisesti, vaikka minulla on lapsi. Minulla on lapsi lahjoitetuilla soluilla, mutta en koskaan saanut enkä saa lasta omilla soluilla. Ja lisäksi meni vuosikaudet aikaa ennenkuin tämä ainokaisemme saatiin, siis yli 5 vuotta.
Minuakin on kyllä kieltämättä ärsyttänyt aikanaan ja välillä vieläkin tuo tietty raja, mikä lasketaan lapsettomaksi, ja jokainen, joka on yrittänyt vuoden ja 1 kuukauden, laskee itsensä lapsettomaksi. Argh. Vuosi on kuitenkin normaali aika yrittää lasta, eikä tuo 1 tai kaksi kuukautta lisää tee hänestä lapsetonta. Sitä mieltä minä olen. Se on voinut olla kyse ihan puhtaasti ajoituksesta. Ja sitten on itse, joka on yrittänyt monen monta vuotta. Tilanne vaan on eri.
Sorry, kun pistin keskustelun sivuraiteille.
Minusta lapseton on sellainen, jolla ei ole lasta (omaa, luovutetuilla sukusoluilla saatua tai adoptiolasta). Lapsettomiin laskisin mukaan sellaisen henkilön, jonka puolisolla on lapsi, mutta itsellä ei.
Itsellä totaalista lapsettomuutta takana n. 2,5 vuotta ja kipeää tekee.
Jo lapsen saaneille pitäisi olla ihan joku muu nimitys kuin lapseton. Tuo sana kertoo siitä ettei lasta ole lainkaan.
Niille onnistujille, voisin sanoa ajatukseksi: miltä teiltä tuntuisi, jos se rakas lapsi vietäisiin nyt pois. Siltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Se lapsi, jonka halusin, on viety minulta pois. Ei annettu.
ethän sinä voi noin sanoa "lapsi onviety pois"! kun sinulla ei sitä ole,et tosiaankaan tiedä miltä tuntuu kun se oikeesti viedään sulta pois!samalla tavalla itse loukkaat sellaisia joilta se on ikuisesti viety pois!
sen takia on lapsettomuus tutkimukset,ja hoidot etttä asiat selvitetään.minulla on tasan 2 ystävää jotka valittavat lapsettomuuutta,mutteivät viitsi tehdä asialle mitään muuta. työ ym kiireitten vuoksi..ehkä niin sitten on parempi,jos ei sen syyn tutkintaan aikaa ole,mutta minua ärsyttää se valitus "biologinen kello tikitti jo,eikä meille lasta siunaantunut!" valivali ja huomion hakua. jos kyse olis hammassärystä,varattas aika lekuriin,oli töitä tai ei,mutta lapsen eteen ei sitä aikaa voi käyttää.tekis miel sanoa niille valittajille että seliseli.. jos ei asian eteen tee mitään,ei tietenkää mitään tarvii saadakkaan. sorry.
Edelliselle: tarkoitin jos ette koskaan olisi lastanne saaneet. Eri asia jos sen saatuanne tapahtuisi jotain. Juuri sinun jos kenen pitäisi tajuta kuinka iso "pala elämää" olisi pois. Luultavasti paljon suurempi kuin silloin kuin lapsettomuuden aikana osasit kuvitellakaan7toivoa.
Juuri tätä en lapsen saaneiden suhteen ymmärrä: he selittävät ettet tiedä mistä olet paitsi, et sitä voi surra mitä koskaan et ole saanut tai ehkä on parempi ettet lasta koskaan saa. Jos lapsi on heille niin tärkeä, eikö pitäisi paremminkin olla pahoillaan, ettei toinen haluistaan huolimatta ole sitä aarretta saanut (sen minkä itse sait).
Mutta minäkin toivoin kyllä että tämä ketju olisi oikeasti niille, joilla sitä lasta ei ole (vieläkään).
Mielestäni lapsen tavalla tai toisella saanut on äiti, eikä enää lapseton. Siis jos on synnyttänyt, vaikka lahjoitetuilla sukusoluilla, on äiti, ei siis lapseton. Samoin adoptioäiti on äiti, ei enää lapseton. On loukkaus lasta kohtaan kutsua itseään lapsettomaksi. Mikä lapsi sitten on lapsettomalle äidille? On eri asia ilmaista asia vaikkapa siten, että on kärsinyt lapsettomuudesta tai lapsettomuusongelmasta tms. Sen sijaan äitipuoli ei mielestäni ole äiti, eli jos hänellä ei ole omia lapsia, hän on lapseton. Vaikkakin ei itse kokisi olevansa lapseton.
Olen 35-v ja lapseton. Olen haaveillut nuorena lapsesta, en enää. Nyt olen tyytyväinen siihen, että lapsia ei ole. Olen siis lapseton. Lapsettomuus ei silti ole mikään ongelma minulle. Joissain tilanteissa on joutunut selittämään lapsettomuuttani tai vastaamaan kysymykseen, onko lapsia, mutta ei nuo jutut mitenkään satuta. Ihmettelen, miten toisten ympäristö voi koostua lapsettomia painostavista ihmisistä ja toisten luonnollisesti suhtautuvista. Vai onko koko juttu pääosin asianomaisen pääkopassa. Kokee ja näkee merkityksiä juuri niissä asioissa, mitkä omassa päässää pyörivät, vaikkeivat muut ole tarkoittaneet mitään erikoista.
Tunteita kuumentava aihe!
Olemme talla hetkella puolisoni kanssa ns. lapsettomuustutkimuksissa, vaikka meilla on jo yksi biologinen lapsi. Emme koe itseamme lapsettomiksi, vaikka uutta tulokasta on haikailtu esikoisen syntyman jalkeen, eli 4vuotta. Esikoinenkaan ei ns. luonnollinen taysin ole.
Emme halua kokea tata asiaa haudanvakavana, saastamme samalla itseamme ja parisuhdettamme. Taysin lapsettomat ja lapsettomuushoidoissa kayvat painivat samojen asioiden kanssa, eri tasoilla vain. Mielestani aloittajan suhtautuminen mm. muiden suruun lapsen saamisen hankaluudesta on osin varmasti loukkaavaa. Olen silti samaa mielta, etta turhauttaa valittajat *vuosi on yritetty.... voi voi ...* Tilanteita on monenlaisia ja samoja rankkoja hoitoja kay lapi jo yhden lapsen aidit ja ne joilla lasta ei viela ole. Pitaako silti tehda pesaero.
Olen samaa mieltä alkuperäisen aloittajan kanssa! Pitäis olla oma keskustelupalsta lapsettomille lasta toivoville! Toki hoidot ovat yhtä rankkoja kaikille riippumatta siitä ,onko lapsia vielä. Mutta on aivan eri asia olla hoitoprosessissa ja miettiä tulevaisuuttaan täysin ILMAN LASTA, kuin että kotona olisi jo lapsia (riippumatta miten ne on saatu)! Miettiä, kuinka kauan jaksaa hoitoja ja onko valmis ajattelemaan tulevaa elämäänsä ehkä kokonaan ilman lapsia. Toki 'lapsettomuus' on varmasti aina osa identiteettiä, vaikka hoitojen avulla saisikin lapsia. Ja voihan surua olla yhden lapsen saaneilla siinä, että ei saakaan suurperhettä, jota joskus ovat ehkä toivoneet. Mutta lapsen jo jollakin tavalla saaneilla tulisi osata olla kiitollisia siitä. On eri asia olla TÄYSIN ILMAN LASTA epävarmuudessa, saako ikinä edes sitä yhtä lasta!!!
Nimenomaan!! Täällä alkuperäinen kirjoittelee, että naulan kantaan! =)
Entäs me, jotka tiedämme jo nyt, ettemme koskaan voi saada lasta. On turhauttavaa käydä täällä, kun täällä vain puhutaan hoidoista ja lapsen saamisesta joskus.
Meille ei vissiin koskaan löydy mitään palstaa, jotka joudumme koko loppuelämän suremaan sitä, ettei koskaan voinut tulla äidiksi.
Emme mekään koskaan saa lasta, minustakaan ei koskaan tule äitiä. Se on surullista ja vaikeaa, mutta en todellakaan ajatellut kuluttaa loppuelämääni suremalla sitä. TÄYTYY tulla aika, jolloin ei enää sure. Jonkinlainen haikeus asiasta voi jäädä, mutta sanoisin, ja sanonkin, että sen jälkeen kun itse pari vuotta sitten kuulimme "tuomiomme", päivä päivältä, viikko viikolta on helpottanut. Alussa oli tosi paha olla, mikään ei lohduttanut, tuntui ettei mitään muuta ollut olemassa kuin ikuinen lapsettomuus. Mutta uskokaapa pois, kyllä niitä värejä alkaa pilkahdella harmaan ja mustan keskeltä.
Mielenkiintoista tuo jaottelu. Kyllä minä itse lasken itseni lapsettomaksi, koska todennäköisesti en syystä tai toisesta olisi koskaan luonnollisin keinoin voinut lasta saada. Olemme yrittäneet tätä lasta n. 5 pitkää vuotta ja olen tuntenut niin surua, vihaa kuin katkeruuttakin siitä, miksi meille ei suoda omaa pienokaista yhtä helpolla kuin toisille. Toisaalta tämä lapsettomuus on kasvattanut ihmisenä minua ja miestäni hyvin paljon. Meistä kummastakaan ei mitään "vikaa" ole löytynyt ja olimme molemmat alle 20-vuotiaita kun aloimme pienokaista yritäämään. Asia on ollut sekä minulle, että miehelleni niin kipeä, että emme ole asiasta kenellekään pystyneet puhumaan (yhdessä puhumme kyllä). Vasta nyt tämän kauan ja rakkaudella toivotun esikoisen odotuksen aikana olemme kertoneet hoidoista vanhemmillemme, emme kenellekään muille. Tuntuu, ettei odotus ole samanlaista kuin muilla. Tähän odotukseen liittyy paljon pelkoja menetyksestä ja muusta, mitä toiset "helposti raskautuneet" eivät koskaan tule samalla tavalla ymmärtämään. Haluan myös luoda toivoa teille, jotka toivotte meidän laillamme omaa lasta. Itse olin jo melkein menettänyt toivon biologisesta lapsesta, mutta onneksi hoitojen avulla olen nyt raskaana. Mutta se pitkä ja tuskaisa aika ennen raskautta ei koskaan katoa mielestäni. Jokainen kokee lapsettomuuden eri tavalla, toisille se ei ole niin vaikea asia kuin meille on.
sama juttu meillä. Lasta yritettiin pitkään ja monien hoitojen ja pettymysten saattelemana. Lopulta tulin raskaaksi ja kyllä raskausaika ja nyt vauvan kanssa oleminen on jotenkin ihan erilaista kuin "normaalisti" raskautuneilla...mutta ehkäpä hyvällä tavalla. Vauva on meille niin rakas ja tärkeä ja hänen kanssaan haluamme viettää kaiken aikamme ja todella nautimme hänestä. Raskusaika taas oli aika stressaavaa ja jatkuvasti pelkäsin että jotain pahaa tapahtuu. Toisaalta kun muut raskaana olevat valittivat jotain oireitaan minä taas nautin raskaudesta ja olin onnellinen siitä. Kyllä lapsettomuus kuitenkin kulkee mukana aina....se on jo osa identiteettiämme. Ja kyllä lapsettomuus koskettaa myös nyt kun usein miettii että myös toisen lapsen haluaisi..tietenkin ihan eriasia kun kokonaan lapseton mutta silti..
Olen kanssasi osittain samaa mieltä. Itse olin vielä 3 vuotta sitten sinun kanssasi samassa tilanteessa/ tunsin samalla tavalla. Takana oli 6 vuotta hoitoja ja vihdoinkin testi oli positiivinen. Esikoisen syntymästä asti olen halunnut toista lasta. En pidä itseäni LAPSETTOMANA mutta kärsin kylläkin LAPSETTOMUUDESTA. Vaikka olisi kuinka monta lasta aiemmin, oli raskaudet alkaneet sitten "normaalisti" tai hoidoilla niin tarpeeksi kauan lasta yrittänyt kärsii LAPSETTOMUUDESTA. Ihan noin lääketieteenkin näkökulmasta.
Kuullostat katkeroituneelta, mutta kun se päivä toivottavasti joskus koittaa että oman lapsen syliisi saat niin muista miltä sinusta on tuntunut nyt. Kun sinulle tulee sydämeesi pieni toivo uudesta perheenlisäyksestä niin muista tunteesi nyt ja huomaat, että lapsettomuus ei häviä mihinkään vaikka sinusta äiti tuleekin. Se, että joku toinen saa lapsen tavalla tai toisella ei ole sinulta pois. Minä olen käynyt saman läpi kuin sinäkin käyt nyt. Pystyn samaistumaan tunteisiisi ja tiedän mistä puhut. Kukaan ei väheksy sitä mitä käyt läpi, mutta sinä väheksyt nyt muiden tunteita. Se, joka on rankan tien käynyt läpi ollakseen äiti voi joutua kulkemaan saman polun uudelleen saadakseen lisää lapsia. Ja voin kertoa, että kaiken tämän läpikäyminen toistamiseen on kunnioitettavaa!
Onnea sinulle hoitoihin!
Jos ja kun lapsen saan niin en ole enää lapseton, mutta kärsin kyllä lapsettomuudesta! Ja mielestäni kaikkein pahinta on koko ajan ollut se, etten tiennyt tuleeko minusta koskaan äitiä vai ei. Siis se epätietoisuus ja epävarmuus tulevasta. Olisi ollut helpottavampaa kuulla selitys miksei meitä onnista, missä vika on. Mutta koskaan kukaan ei kertonut tulisiko hoidotkaan koskaan auttamaan, vai jatkammeko me niitä täysin turhaan ja maksamme niistä paljon rahaa. Jos olisin osannut asennoitua siihen ettei niitä lapsia koskaan tule, niin olisin todellakin alkanut suunnitella elämääni ihan eri tavalla. Koitan ymmärtää toki teidän jo lapsettomuus "tuomion" saaneita: Kyllä oma palsta olisi teille varmasti hyväksi!
Kiitos sinulle Toivo toisesta. Juuri tätä ajatusta hain takaa. Ja okei, puhuin väärin termein: kärsin siis lapsettomuudesta, en ole lapseton, koska minulla on lapsi.
"Minä olen käynyt saman läpi kuin sinäkin käyt nyt. Pystyn samaistumaan tunteisiisi ja tiedän mistä puhut. Kukaan ei väheksy sitä mitä käyt läpi, mutta sinä väheksyt nyt muiden tunteita. "
Osittain olen samaa mieltä myöskin aloittajan kanssa. Tilanne on hankala. Toivoisin kuitenkin, että pystyisimme olemaan sovussa tällä palstalla, koska muuta ei ole. Olemme myös käyneet läpi vuosikausien piinan, ja nyt lahjasoluilla alkuun saatetun lapsen vanhemmat. Kärsimme yhä lapsettomuudesta, vaikka olemme erittäin kiitollisia ihmeestä, joka perhettämme kosketti. Kyse ei ole siitä, ettemme olisi kiitollisia siitä, että meillä on yksi lapsi! En silti ikinä koskaan milloinkaan tule saamaan lasta omilla soluilla, enkä ilman lahjoittajaa. Ehkä en sittenkään, vaikka olisikin lahjoittaja. Hoidot ovat samoja edelleen. Henkisesti varmasti vähän helpompia, kun on jo lapsi, mutta tarpeeksi rankkoja kuitenkin, että menneisyytemme ja nykyisyytemme takia osaamme samaistua kokonaan lapsettoman tunteisiin. Miksi emme osaisi? Olimme sitä monen monta vuotta, vaikka tilanne on nyt eri. Ei se unohdu noin vain!!
"Olen samaa mieltä alkuperäisen aloittajan kanssa! Pitäis olla oma keskustelupalsta lapsettomille lasta toivoville! Toki hoidot ovat yhtä rankkoja kaikille riippumatta siitä ,onko lapsia vielä. Mutta on aivan eri asia olla hoitoprosessissa ja miettiä tulevaisuuttaan täysin ILMAN LASTA, kuin että kotona olisi jo lapsia (riippumatta miten ne on saatu)! Miettiä, kuinka kauan jaksaa hoitoja ja onko valmis ajattelemaan tulevaa elämäänsä ehkä kokonaan ilman lapsia. Toki 'lapsettomuus' on varmasti aina osa identiteettiä, vaikka hoitojen avulla saisikin lapsia. Ja voihan surua olla yhden lapsen saaneilla siinä, että ei saakaan suurperhettä, jota joskus ovat ehkä toivoneet. Mutta lapsen jo jollakin tavalla saaneilla tulisi osata olla kiitollisia siitä. On eri asia olla TÄYSIN ILMAN LASTA epävarmuudessa, saako ikinä edes sitä yhtä lasta!!! "
Pitäisi olla, mutta kun ei ole. Siihen toistaiseksi tyydyttävä. Enkä halua tuntea olevani tunkeilija tällä palstalla, että olen käynyt läpi kaikki mahdolliset hoidot, ja onnistunut viimein saamaan lapsen. Mutta siltä tämä tuntuu, ikävä kyllä. Vaikka toistaiseksi tämä on lapsettomuuspalsta, ja kyllä kärsin edelleen lapsettomuudesta, vaikka minulla on lapsi. 6 IVFää, 3 lahjamunasoluhoitoa, noin 15 siirtoa, 3 keskenmenoa. Kyllä minä kärsin lapsettomuudesta.
Tietenkin on eri asia, jos on lapsi kotona, kuin ettei ole. Tottakai. Ei kukaan ole väittänyt sitä, eikä kyseenalaistanut. Mutta emmekö me voi tsempata toinen toistamme silti? Eikä kyse ole siitä, ettemme olisi kiitollisia. Eivätkä muuten kaikki haaveile suurperheestä ja koe siitä surua. 2 lasta ei ole suurperhe, vaan normaaliperhe.
"Mutta on aivan eri asia olla hoitoprosessissa ja miettiä tulevaisuuttaan täysin ILMAN LASTA, kuin että kotona olisi jo lapsia (riippumatta miten ne on saatu)! "
Tämä on lapsellisen lapsettoman tunteiden mitätöintiä, jos jotain. Anteeksi vaan. Riippumatta miten ne on saatu - hitto sentään! Oikeasti! Lapsettoman tunteita ei saisi koskaan loukata, sitä olen itsekin aikanaan kuuluttanut monen monta kertaa ja yrittänyt parhaani mukaan olla loukkaamatta muita ihmisiä, mutta näemmä lapsen hoitojen ansiosta saaneen tunteita saa kyseenalaistaa. Näemmä epätasa-arvo toimii tässäkin. Epätasa-arvo vaan tässä jakautuu saman kokeneiden kesken, ei lapsensa helpolla saaneen ja lapsensa vaikeimman kautta saaneen välille.
En todellakaan halunnut mitätöidä kenenkään tunteita. Pahoittelen. Minun tarkoituksenahan oli vain puolustaa sitä, että tulisi olla eri palsta eri tilanteessa oleville. Sanoin jo alkuperäisessä viestissäni, että lapsettomuudesta tulee kaikki täällä olevat (myös minä) kärsimään aina, vaikka niitä lapsia tulisikin. Nämä keskustelupalstat ovat kuitenkin (ymmärtääkseni) sitä varten, että täällä saa vertaistukea SAMASSA TILANTEESSA olevilta ihmisiltä. Ne, jotka ovat saaneet hoitojen avulla lapsia, ovat eri tilanteessa kuin ne, joilla ei ole vielä yhtäkään lasta. Vaikka lapsettomuudesta kärsii kaikki (myös siis ne lapselliset), äidin roolia eivät ole täysin lapsettomat saaneet kokea. Ja tämä on hyvin oleellista, kun puhutaan lapsettomuudesta. ’Toivo toisesta’ : tiedän että tulen haluamaan toista lasta vaikka saisinkin yhden, mutta olen itsekin silloin eri ihminen kuin nyt (olen silloin nimittäin äiti!) Enkä itse haluaisi silloin tulla hehkuttamaan täysin lapsettomille ihmisille, että minulla on jo lapsi. Puhumattakaan heistä, jotka tietävät, että joutuvat varmasti olemaan lapsettomia aina. Tämä lapsettomuus on prosessi, jonka eri vaiheissa läpikäy eri asioita. Tämän vuoksi ei voi samaistua toisen tilanteeseen, jos toinen on jo saanut hoidoilla lapsen ja toinen ei.
Kyllähän kaikki (myös minä) järjen avulla ymmärtävät, että toisen saama lapsi ei ole toiselta pois. Mutta ei järjen avulla voi viedä pois niitä kateuden ja katkeruuden ja vihan tunteita, joita tämä asia herättää. Nämä epämiellyttävätkin tunteet kuuluvat tähän raskaaseen asiaan, ne tulee hyväksyä ja käsitellä, jotta tämän asian kanssa voi elää ja mennä eteenpäin. Nämä ikävätkin tunteet ovat oikeutettuja ja luulin, että tällaiset palstat olisivat paikkoja, joissa niitä voisi tuuletella. Vihan, katkeruuden ja kateuden tunteista ei saisi ketään syyllistää, sillä ne pitää pystyä hyväksymään niin itsessä kuin muissakin! Tämä hoitoprosessi on liian raskas muutenkin, että jaksaisi alkaa tsemppaamaan sellaista, jolla on jo lapsi (vaikka samassa raskaassa hoitoprosessissa hänkin olisi) (tämä vastauksena minulta siiri1974). Liian kiltti ei tässä elämässä tarvitse olla! On oikeus kuunnella omia tunteitaan! Siksihän tässä puhutaan omista palstoista eri tilanteissa oleville, ettei satuteta toista. Eli, kun loukkaannuitte minun sanoistani, tulitte todistaneeksi, että eri palstoja tosiaan tarvitaan.
Vinkiksi viestiketjun aloittaneelle ’hermostuneelle’ ja kaikille muillekin: juuri edellä selittämistäni syistä simpukkayhdistyksen keskustelupalstalla on erikseen palstat hoidoissa oleville lapsettomille (lapsettomuus), niille, jotka ovat hoidoilla saaneet lapsia/ovat raskaana (lapselliset) ja niille, jotka joutuvat elämään aina lapsettomina (kaksin tai yksin). Minusta olisi ollut vain kiva, että olisi ollut jokin toinenkin keskusteluryhmä, jossa käydä.
Hyvää syksyä kaikille, missä tilanteessa sitten olettekin!
ymmärrän tilanteesi ja tunteesi. Mutta eikö ole ok jos joku lapsettomuudesta kärsinyt nyt jo lapsellinen osallistuu keskusteluun? esim.hoitoja tms. koskevissa asioissa? lapsettomuus on tosi kipeä asia ja se kulkee mukana aina vaikka lapsen saisikin. Me onnistuimme monien hoitojen jälkeen lapsen saamaan mutta tuskaillessamme hoidoissa sain paljon lohtua ja apua näillä sivuilla myös jo lapsen saaneilta lapsettomilta. Kyllä itse ainakin käytän nimitystä lapsellinen lapseton...eli asia kulkee mukana aina. Tietenkin eri tavalla kun teillä...voimia.