Kannatti katsoa eilen mot-ohjelmaam, jossa kerrottiin herrojen ja narrien palkkaeroista. Tavallissilla pulliaisilla palkka oli noussut 30-60 prosenttia 15 vuoden aikana. Kun mm.sanomien pääjohtajalla oli noussut yli 5000 %. Eläkettä sai tavallinen työläinen n. 2000e, kun taas pääjohtaja n. 60000e. Veroja tämä johtaja oli maksanut tuloistaan alle 30%, vain hiukan enemmän kuin tämä työläinen.
Voiko jonkun työ olla noin paljon arvokkaampaa?
Voiko jonkun työ olla noin paljon arvokkaampaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei ole ihme että Suomi on kallis maa, kun yli suuret palkat laitetaan tuotteisiin ja palveluihin,sekä erillaisiin piiloveroihin.
Pitää myös muistaa että kaikki tämä on politiikkojen syytä jotka tekevät kansalaisista a ja b luokan kansalaisia.
Katsoin ohjelman myös ja voisikohan enää tarkoitushakuisempaa juttua aiheesta tehdä? Aivan kuin se olisi rikkaiden syy, että ovat kasvattaneet tulojaan. Mikset itse ole aikoinaan istunut koulunpenkillä viisastumassa, sijoittanut osakkeisiin tai ruvennut vaikka yrittäjäksi?
Ja mitä tulee tuohon työn arvokkuuteen, niin työhän on juuri sen arvoista mitä siitä maksetaan ja minua ei kiinnosta pätkääkään kuinka suuria palkkioita yksityinen yritys maksaa johtajilleen.
"Eläkettä sai tavallinen työläinen n. 2000e, kun taas pääjohtaja n. 60000e. Veroja tämä johtaja oli maksanut tuloistaan alle 30%, vain hiukan enemmän kuin tämä työläinen."
Mitähän sinäkin olet matematiikan tunnilla tehnyt? Kokeilepa laskea paljonko on 30% x 2000e ja 30% 60000e. Onko 30x enemmän veroeuroja vain "hiukan enemmän"?
Ensimmäinen osa MOT ohjelmasta lähetettiin 24.08.2009
...............................
Totuus on, että tulonsiirrot rikkaille ovat aiheuttanut Suomeen ja kaikkialle maailmaan taantuman.
MOT ohjelmassa todettiin, että ”peli” alkoi Yhdysvalloissa Reagainin toimesta ja jatkui Bushin aikana.
Suomessa näitä oppeja ohjelman mukaan kannattaa ja pyrkii toteuttamaan mm. Niinistö, Ollila ja Wahlroos.
Ohjelmassa todettiin, että tuloerojen kasvattaminen ja veronkevennykset suurituloisille, sekä progressiivisen verotuksen alas ajaminen ohjasi rahavirrat suurituloisille ja syntyi kupla, sama tilanne tapahtui 20 luvulla.
Ensi viikolla MOT lähettää ohjelman samasta aiheesta koskien Suomea.
..................................
Syyllisiä ovat ahneet ja heidän poliittiset juoksupoikansa, jotka tekevät sellaisia päätöksiä, joilla rahat ohjataan rikkaille.
Ottakaapa selvää mitä rahaa yrityksissä ja yhteiskunnassa jaetaan ylisuurina tuloina.
Se on lainaksi otettua velkaa rahaa, jonka kansa sitten joutuu maksamaan erilaisina hintojen ja verojen korotusten yhteydessä.
Ymmärrän, että jos yrityksellä ei ole velkaa ja syntyy tulosta, niin sen voi omistajat jakaa mielensä mukaan, mutta näinhän ei tapahdu.
Valtiolla ja kunnillakin on aivan liikaa velkaa, miksi sielläkin maksetaan suuria palkkoja, eikö tulojen ja menojen tarvitsekaan olla tasapainossa, no nostetaan veroja ja muita maksuja kyllä kansa maksaa.
Kun yrityksen nettovelka on suurempi kuin 100% se tarkoittaa, että velkaa on enemmän kuin omaisuutta ja siitä huolimatta johtajille maksetaan suuria palkkoja sekä optioita, joita he itse "junailevat itselleen.
Samaa harrastetaan eduskunnassa he valitsivat "komitean" joka päättää heidän palkoistaan eli kansaa sumutetaan joka paikassa jossa ahneet huseeraavat.
totta on
Että tätä politiikkaa tukee Suomen rikkaat,vaalirahoitussotkutkin sen paljastivat.
Kun nämä ylisuuret palkat ja muut optiot lisätään tuotteisiin, niin ei ole ihme että Suomi on kallis maa asua.
Kun vielä velkarahalla tätä rahoitamme niin kyllä tulevalle sukupolvelle riittää maksamista.
Ihmiset äänestää kauniita ja rohkeita(kokoomusta) kova mainonta uppoaa kansaan ja sen seurauksena olemme nähneet tuloerojen kasvavan.