Isoja kissoja?

Minkä kokoisia teidän kissat on? Ikä ja paino? Sukupuoli?

Miten nopeesti ovat kasvaneet?

Koska kasvu pysähtyi?
4155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

painavat n. 6kg (2 vuotias) ja nuorempi painaa n.3 kg (1 vuosi). Vanhempi kissa on ollut pennusta pitäen "isoluinen" ja leikkauksen jälkeen alkoi vähän vatsa roikkua muttei sen enempää lihonnut, on ollut aina pyöreän mallinen:) Kasvu loppui muistaakseni n. vuoden ikäisenä.
Nuorempi jäi todella paljon pienemmäksi, mutta syö kuin hullu! Leikkauksen jälkeen ei mikään paikka oikein muuttunut, mutta kun aloitin raakaruokinnan, kissa alkoi tulla "normaalin" kokoiseksi eli ei ole lihava/laiha vaan juuri sopivan kokoinen naaraaksi, vanhempi kissa näyttää pyöreyden takia kyllä urokselta :) Nuorempi kissa näytti pysyvän samassa koossaan n. 10 kk mutta raakaruokinnan avulla on sitä kokoa muutenkin tullut, kissa on yleisesti ottaen kasvanut hyvin:)

Äänestä

Luovutusiäss kissa paino vähän päälle kilon. Vuoden ikäisenä kisu painoi noin kuusi kiloa ja kahden vuoden iässä non kahdeksan kiloa. Ei tuosta ole muuttunut. Kissa ei ole lihava, vaan oikeasti iso. Kissa leikattiin noin yhdeksään kuukauden ikäisenä.

Äänestä

Luovutusiäss kissa paino vähän päälle kilon. Vuoden ikäisenä kisu painoi noin kuusi kiloa ja kahden vuoden iässä non kahdeksan kiloa. Ei tuosta ole muuttunut. Kissa ei ole lihava, vaan oikeasti iso. Kissa leikattiin noin yhdeksään kuukauden ikäisenä.

Äänestä

Maatiaiskolli painaa nyt pari vuotiaana n.4,5kg. Muistaakseni kasvu pysähtyi siinä vuoden ikäisenä. Siskollansa sama homma, mutta paino jäi 3,5kg:n.

Molemmat ovat leikattuja ja pentuna leikattu.

Manukolli (maine coon) nyt 10kk:n iässä painaa 6-7kg. Kasvu lienee pysähtyy siinä 3:n vuoden ikäisenä. Puoltoistavuotiaana kastroidaan ja voi olla, että kasvaa sitten hanakammin. Täytyy olla tarkkana, ettei siitä tule minipossua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2 X 4 kg ♀ kirjoitti:

Minkä kokoisia teidän kissat on? Ikä ja paino? Sukupuoli?

Miten nopeesti ovat kasvaneet?

Koska kasvu pysähtyi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu