Olen kolmikymppinen nainen. Ikä- ja yhteiskuntapaineet pyörittävät mielessäni kysymystä lapsen hankkimisesta. Kaikki nämä ajatukset tulevat ulkopuolelta, eivät minusta itsestäni. En tiedosta omaavani mitään biologista kelloa - toisinsanoen en tunne minkäänlaista halua hankkia lasta. Se minua mietityttää, että voiko tämä "biologinen" kello tärähtää käyntiin vielä myöhemmin? Onko kenelläkään kokemuksia, että ns. vauvakuume iskisi ihan yhtäkkiä, vaikka aina ennen lapsenteko on tuntunut vieraalta ajatukselta?
Yksi syy siihen miksi lapsettomuus tuntuu oikealta valinnalta, on nykyinen elämäntapani. Perheeni lapseton elämä sujuu hyvin. Miehenikään ei ole järin innostunut lapsiperheydestä. Lemmikit ovat perheenjäseniä, jotka tuovat meille enemmän onnea kuin voisi toivoa. Vapaa, liikkuva elämäntyyli sopii ja sujuu meillä, joten miksi pilata sitä? En tiedä olisinko hyvä äitikään. Kotoa sain surkean mallin vanhemmuudesta. Ja lapsiakin on maailma väärällään, miksi hankkia yhtään enempää?
Jotkut syyttävät lapsettomia itsekkyydestä, mutta minä näen sen jopa päinvastoin: lapsettomuus voi olla luopumista, ja varmasti monen mielestä onkin, koska monelle vanhemmuus on elämässä tärkein saavutettava asia, "hinnalla millä hyvänsä".
Niin, kysymykseni siis oli, että onko kukaan törmännyt ns. myöhemmin herääviin äitiysajatuksiin? Niistä olisin kiinnostunut kuulemaan.
Yksi syy siihen miksi lapsettomuus tuntuu oikealta valinnalta, on nykyinen elämäntapani. Perheeni lapseton elämä sujuu hyvin. Miehenikään ei ole järin innostunut lapsiperheydestä. Lemmikit ovat perheenjäseniä, jotka tuovat meille enemmän onnea kuin voisi toivoa. Vapaa, liikkuva elämäntyyli sopii ja sujuu meillä, joten miksi pilata sitä? En tiedä olisinko hyvä äitikään. Kotoa sain surkean mallin vanhemmuudesta. Ja lapsiakin on maailma väärällään, miksi hankkia yhtään enempää?
Jotkut syyttävät lapsettomia itsekkyydestä, mutta minä näen sen jopa päinvastoin: lapsettomuus voi olla luopumista, ja varmasti monen mielestä onkin, koska monelle vanhemmuus on elämässä tärkein saavutettava asia, "hinnalla millä hyvänsä".
Niin, kysymykseni siis oli, että onko kukaan törmännyt ns. myöhemmin herääviin äitiysajatuksiin? Niistä olisin kiinnostunut kuulemaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen myös vapaehtoisesti lapseton, mutta sinua vanhempi. Minulla on ollut matkan varrella ystävättäriä ja myös miespuolisia kavereita, joille on vauvakuume tullut myöhemmin, siis jopa 40-vuotiaana.
Ehkä 50-vuotiaana voi sitten todeta, ettei halunnut lapsia. En oikein tiedä.
Muuten olen kanssasi samaa mieltä siitä että paineet lasten hankkimiseen tulevat nimenomaan ulkopäin (suku, työpaikka (lapsettomuus katsotaan itsekkyydeksi).
Fiksut perheelliset suhtautuvat mielestäni ihan asiallisesti vapehtoisesti lapsettomiin ihmisiin, mutta jotkut (ilmeisesti tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät/kärsineet) ovat kyllä olleet vihamielisiä minua kohtaan.
Voi olla että mielesi hankkia lapsia muuttuu vielä.
Karu totuus kohdallani on, että yhteiskunnalliset tahot (vanhempani, isovanhempani ja oppilaitokset) ovat byrokratiallaan jättäneet minut lapsettomaksi. Olisin halunnut saada lapsia, mutta aina löytyi kriteereitä, jotka venyttivät lapsen hankkimista (suku: ei ennen häitä, kouluissa Kelan byrokratia). Nyt olen nelikkymppinen, eli olisi ikärasismin kohde tutkimuksissa. Valittelen aikaani netin ulkopuolella, kun harrastusmahdollisuudet jäävät lenkkeilyyn ja nettiin paikkakunnallani.