Silmukoiden poimiminen ainaoikein neuleen reunasta

Vauvan tossut siis työn alla. Pääliosa on ainaoikein neuletta, ja sen reunasta pitäisi poimia silmukoita. Poiminko langalla silmukoita niistä suorista langoista, joita reunassa näkyy? Oikein neulotun kerroksen kohdalla silmukat menevät jotenkin sykkyrälle, ainakin venytettäessä. Vähän hankalasti selitetty, mutta ehkä joku tajusi?
Onko jotain kikkaa, jolla saisin otettua siististi silmukat?
3513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eli virkuukoukulla ja erillisellä langalla teet uusia silmukoita neulottuun reunaan.
Mulla ainakin toiminut hyvin. eikä tule reikiä.

Äänestä

Kannattaa vähän kokeilla, mikä näyttää ja tuntuu parhaalta. Itse yleensä otan vähintään kahden langan takaa ne luotavat silmukat, ettei tule reikiä.
Ensimmäisen kerroksen voi myöskin tarvittaessa neuloa kiertäen, jos tuntuu, että poimitut silmukat meinaavat olla turhan löysiä/avonaisia.

Äänestä
  • Kokeilun arvoisia niksejä teillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


???? kirjoitti:

Vauvan tossut siis työn alla. Pääliosa on ainaoikein neuletta, ja sen reunasta pitäisi poimia silmukoita. Poiminko langalla silmukoita niistä suorista langoista, joita reunassa näkyy? Oikein neulotun kerroksen kohdalla silmukat menevät jotenkin sykkyrälle, ainakin venytettäessä. Vähän hankalasti selitetty, mutta ehkä joku tajusi?
Onko jotain kikkaa, jolla saisin otettua siististi silmukat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu