90-luvun lopun jA 2000-luvun alun suurin naispuolinen poppari Christina Aguilera täytti lehdet,teinien seinät,muotikuvastot,areenat sekä palkintogaalat kuvillaan ja nimellään tehokkaammin kuin kenties kukaan muu. Vielä v.2003 tähti teki menestyslevy Strippedin(myynti 10-12milj),sekä poseerasi coca-colalle ja Scekers-kenkäbrändille näyttävästi. V.2007 kuultiin ykköshitti aint no other man mutta siihen supertähden megamenestysura tyssäsi. Christina on yksi maailman kuuluismpia,kuvatumpia ja suosituimpia naisikoneita,mutta tämänhetkinen tilanne tähtikartalla ei näytä hyvältä tyyli-ikonin kohdalla. varsinkin kun Lady Gagat,katy Perryt,ja Rihannat levittäytyvät yhä laajemmille reviireille pop-plaanetalla. Toki Christina on ollut 10 vuotta huipulla joten edellämainittujen tähtösten vertaaminen pop-blondien esikuvaan ei sikäli liene suvaittavaa!? Mutta sanompa vain että jos Aguilera ei pian ala pitää menestyksestään ja reviiristään paremmin kiinni,se on mennyttä! Siinä tapauksessa se olisi muille staroille opetus,että suosituimmillekin SUPERtähdille putoaminen valtaistuimelta on mahdollista. NIIN Lindsay,Mischa ja kate Moss!
Silti Christinan puolustukseksi pitää sanoa erttä katsotaan tilannetta muutaman vuoden kuluttua uudestaan onko lady gaga jakumppanit vielä sillin valokeilassa,jollin he ovat vertailukelpoisia Aguileraan ja kenen voitoksi kilpailu kääntyykäään?!
Aguileran tähteys ei tuiki enää
gossipp
1
576
Vastaukset
- nimimerjy
Onhan se ihan hyvä, että C keskittyy perheen kanssa olemiseen enemmän kuin muotigaaloihin ja lehdissä esiintymiseen, mutta kun kyseessä on Hollywood, niin kyllä hänen pitäisi itteään mainostaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä11711079Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15410302- 268030
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1806488Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.485543- 735051
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1444352Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai254226Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas624029Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1323597