Näen kellastuvan viljapellon,
tunnen puhaltavan tuulen.
Syksyn lehtiä se pyörittää.
Syksy täyttymys on, luulen
elämän, luonnon. Miksi vellon
surussa, kun sen ymmärtää.
Multaan päätyy kaunein lehti,
täydellisin kukka, vaikka muut
kukat puhjeta tuskin ehti.
Hedelmää kantaa harvat kovin,
ihmiset tai kasvit, puut
ja täällä kestävät vain tovin.
Tunnen että, että outo suru
illan pimetessä tekee työtä,
kalvaen kuin kiven muru.
Sitten, hyvää yötä.
tunnen puhaltavan tuulen.
Syksyn lehtiä se pyörittää.
Syksy täyttymys on, luulen
elämän, luonnon. Miksi vellon
surussa, kun sen ymmärtää.
Multaan päätyy kaunein lehti,
täydellisin kukka, vaikka muut
kukat puhjeta tuskin ehti.
Hedelmää kantaa harvat kovin,
ihmiset tai kasvit, puut
ja täällä kestävät vain tovin.
Tunnen että, että outo suru
illan pimetessä tekee työtä,
kalvaen kuin kiven muru.
Sitten, hyvää yötä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mausteinen omena pakastimessa
Koivut huojuvat tuulessa
Tuulesta kuultua:
Pääskyset ovat lähteneet
Valkoista hämärää
Valkea kuulas
Kohta on pimeää
Kohta on yö
Ja tähdet tulevat kimmeltämään, ohjaamaan
Mänty, Rajamaan ikuinen kuusi
Kurottaa itseään, havuineen ja juurakkoineen,
kohti Taivaallista hämärää
Olemuksellaan syöden pimeää
Avaruuden häpeää
Pimeys vie mukanaan puimakoneen
Valot päällä, niin tuttua ja turvallista
Tuuli yltyy, hämärä laskeutuu
Juuri puitu pelto, luo iltapalan
Kauneus sotapojan sieluun sattuu
Moottori yössä raikuu
Kaurapelto kuin päänsänki, AIV-pelto kuin parraton leuka
Pää painuu tyynyyn
Ohra puidaan, tänään, loppuun
Leipä on Meidän!
hienosta vastausrunosta! Sopi oman runoni syystunnelmiin, vaikka olikin varmaan astetta positiivisempi.
Ollakseni luontoihminen, niin kirjoitan äärettömän vähän luontoaiheisia jutskia, joten koska T metskaa jatkuvasti jäkälää ja siten improvisoidusti etätyönä vääntää asioita suuntaa A, niin mä menen perässä ja tuhrin taulun suttumaisuuksilla B. Saitti on mennyt niin älyttömäksi että sovin itseni kanssa tämän sitten siksi kuuluisaksi viimeiseksi runoksi... tai mitä vittuja nämä nyt onkin.
Rituaalikylpy
Oksilles silmut ootin
juhlanharmaat, nuo helmat elon, kahinat syleiks kerätyt, kiinni käsiin kietaistut.
Mun lumoon vehmaan käy jalat valkeiks käydä.
lävitte lehväin levon askelet, nuo nummel, nuo helpon harhan varjot;
saati muistois luona: kai ma lepään, lepäilin, levon kartat sormistas luin.
Kielin puistohon kauneuden ma taitun taasen;
puolimuistois mukaellen kylven lehdis leikellen,
liehuskellen: sa kultainen kulonkeltainen.
Ma näin kuin näin näkyi nuorist näin,
näin näkyi parvelt korkeimmalt: syyspuut, lehdet nuo pudonneet kevyet kuin itsestäin.
http://www.hugabub.com/flex/tying_the_hugabub/89/1
Tykkäsin oikein kovasti hervottomasta irrottelustasi. Olen ennenkin sanonut, että osaat kirjoittaa. Siitä vaan! Itse olen varmaan liiaksi kiinni klassisen runon konventioissa, etten pysty moiseen, seuraan vain kadehtien sinun vapauttasi. - Toisaalta, pieni paluu ikeen alle voisi auttaa joissain asioissa, kuten lukijoitten ymmärtämyksessä.
tarkoittaa lyhykäisyydessään uskonnossani ammoin esiintynyttä naisen kirkollisesti ohjattua rituaalia pestä itsensä lähdevedessä kuunvaiheiden jälkeen. Nykyään ihmiset pesevät itsensä (toivottavasti) joka päivä.
Tällä lotraamisella on kuitenkin rajansa, sillä olen nähnyt mitä veden puute joissain nimeltä mainitsemattomissa osissa maailmaa tarkoittaa.
Joku instanssi muuten laski paljonko vettä kuluu Tellulla vain siihen että länsimaissa osotetaan suihkuveden olevan tarpeeksi kuumaa mennäkseen sekaan. Suosittelen märkäpukua, se on vain hetken kirpaisu ja kymmenen kertaa halvempi sijoitus kuin kuivap.
butsnotmybroblm...
sanon vaan.. hyvää yötä tännekin!
Kiitos huomaamisesta ja hyvänyön toivotuksesta. Hyvää huomenta itsellesi!