Mielestäni niin hyvä kommentti, että tarvitsee oman keskustelun. Siksi suora lainaus...
Vai mitä mieltä olette?
Rakkauden vakio
Mikä se on? 1.9.2009 22:36
Olen oppinut tuntemaan ihmisiä jotka eivät osaa rakastaa, ei ketään eikä edes itseään. Olen oppinut tuntemaan ihmisiä jotka uskovat rakastavansa, mutta todellisuudessa alistavat toisen ihmisen omille tarpeilleen ja tarkoitusperilleen. Ihminen joka sanoo rakastavansa ja rakkaudessaan kieltää tai estää sinua tekemästä omia valintoja elämässäsi ei rakasta, hän omistaa. Sitten on niitä jotka osaavat antaa ja jakaa hyvää oloa ja onnellisuutta. Niitä on harvassa. Joskus he vain tulevat ja menevät ja vasta jälkeenpäin tajuat että se oli aitoa ja oikeaa.
Tunteilla ei ole vakiota. Ei vihalla eikä rakkaudella. Vihan syntyy ja kasvaa vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden kasvaessa. Rakkauden määrä on vastaavasti sidoksissa hyviin tekoihin, oikeudenmukaisuuteen ja jaettuun iloon ja onneen.
Vai mitä mieltä olette?
Rakkauden vakio
Mikä se on? 1.9.2009 22:36
Olen oppinut tuntemaan ihmisiä jotka eivät osaa rakastaa, ei ketään eikä edes itseään. Olen oppinut tuntemaan ihmisiä jotka uskovat rakastavansa, mutta todellisuudessa alistavat toisen ihmisen omille tarpeilleen ja tarkoitusperilleen. Ihminen joka sanoo rakastavansa ja rakkaudessaan kieltää tai estää sinua tekemästä omia valintoja elämässäsi ei rakasta, hän omistaa. Sitten on niitä jotka osaavat antaa ja jakaa hyvää oloa ja onnellisuutta. Niitä on harvassa. Joskus he vain tulevat ja menevät ja vasta jälkeenpäin tajuat että se oli aitoa ja oikeaa.
Tunteilla ei ole vakiota. Ei vihalla eikä rakkaudella. Vihan syntyy ja kasvaa vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden kasvaessa. Rakkauden määrä on vastaavasti sidoksissa hyviin tekoihin, oikeudenmukaisuuteen ja jaettuun iloon ja onneen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jos toinen kerran antaa hyvää oloa ja onnellisuutta, niin jo on kumma, jos se vasta myöhemmin aidoksi rakkaudeksi tunnistetaan. Em ymmärrä tätä.
Aitoa rakkautta voi olla myös se, että estää toista tekemästä omia valintojaan, jos ne vievät vaikkapa rakkaat eri suuntiin. Siinä ei todellakaan ole kysymys omistamisen halusta, vaan halusta säilyttää rakkaus.
Rakkautta on niin monenlaista ja kaikki vaikuttaa kaikkeen ja koostuu niin pienistä palasista ja ja ..
Lainaus: @Aitoa rakkautta voi olla myös se, että estää toista tekemästä omia valintojaan, jos ne vievät vaikkapa rakkaat eri suuntiin.@
Rakkaasi ei siis saa tehdä valintoja jotka erottavat teidät eli haluat rajoittaa hänen mielipiteenvapauttaan jotta hän tyytyisi sinuun? Tuosta on rakkaus kaukana!
Otan esimerkin. Jos rakastetut ovat onnellisia keskenään, mutta toisella on suunnitelmia vaikkapa muuttaa toiseen maahan, koska kuvittelee siellä tapahtuvan hyviä asioita. Hänellä on myös loistava tulevaisuus omassa maassaan ja hän pähkäilee kahden vaiheilla, muuttaako tuntemattomaan ja menettää samalla ehkä elämänsä rakkauden vai jääkö kotimaahan rakentamaan tulevaisuuttaan. Hänen rakastetullaan ei olisi mahdollisuuksia muuttaa siihen toiseen maahan, koska vastaan tulevat kielelliset ongelmat. Hän on kotimaassaan hyvässä työssä, mutta muuton vuoksi joutuisi hanslankarin hommiin vieraaseen maahan.
Nyt jos rakastettu yrittää kaikin keinoin estää toista muuttamasta, on se rakkautta, eikä omistamisen halua.
ei muuta toisen maahna ilman kumppaniaan jos ei sitten ole ihan ehdoton pakko. Aika kaukaa haettu esimerkki.
Asettaa mielestäni itsensä toista korkeampaan asemaan jos olettaa "estämällä toista tekemästä virheitä" ohjaavansa häntä oikeaan suuntaan. Se on toisen elämän hallitsemista ja sitä kautta omistamista. Tällä tavoin aliarvioit toisen kykyä hallita elämäänsä ja tehdä itsenäisesti ratkaisuja ja päätöksiä oman elämänsä suhteen.
Ajatuksesi voi olla hyvä, mutta olet kuin vanhempi joka ohjaa lastaan. Tasa-arvoisessa parisuhteessa molemmat osapuolet ovat kuitenkin täysi-ikäisiä aikuisia joilla on molemmilla ihmisoikeudet ja mielipiteenvapaus. Heillä on molemmilla samat oikeudet jos toinen ei sitten ole toisen holhooja.
En tiedä miten Suomen laki asiaan suhtautuu, mutta voiko holhoojan ja holhottavan välillä olla suhdetta? Oletan että ainoastaan siinä tapauksessa että toinen on esimerkiksi loukkaantunut jossain onnettomuudessa ja menettänyt kykynsä tulla toimeen itsenäisesti? Tässäkin tapauksessa parisuhde on täytynyt rekisteröidä siinä vaiheessa kun toinen on vielä ollut täysissä ruumin ja sielunvoimissa.
Pakonomainen halusi "säilyttää rakkaus" viittaa menettämisen pelkoon. Menettämisen pelko taas viittaa omistussuhteeseen. Miten voit omistaa mitään sellaista mitä ei välttämättä edes ole konkreettisesti olemassa. Halullasi hallita ja omistaa karkotat tunteen joka perustuu vapaaseen tahtoon. Vai onko sinulla jokin yliluonnollinen rakkauteen pakottamisen taito jota kellään muulla ei ole.
Miksei muka voisi olla haaveita, kuvitelmia, joita pyrkii toteuttamaan, vaikka kuinka rakastaa. Ei rakkaus tee ihmistä täydelliseksi. Rakastunutkin voi olla itsekäs.
Olet siis sitä mieltä, että rakastettuaan voi tukea hänen haluissaan tehdä ratkaisuja, jotka ovat vahingollisia suhteelle.
Myös luopuminen on rakkautta. Jättää teko tekemättä jos se vahingoittaa toista. Antaa hänen mennä jos se on hänen tahtonsa.
rakkautta, sekä rakastamista että sen vastaanottamista. Rakkaus asettaa meidät alttiiksi monenlaiselle, myös pelolle, että tulee toisesta riippuvaiseksi, kai tuo kontrollinhalu liittyy siihen. Ja pelkoon menettää kontrolli omaan elämäänsä.
nimim.
hallitsemista se on kaukana rakkaudesta...
Vain teoriassa asiat ovat noin yksinkertaisia. Oikeassa elämässä useinkin kiistellään asioista ja se on ihan normaalia. Kun ollaan tiiviisti yhteydessä toiseen ihmiseen, niin tulee esiin asoita, joita toinen ei tule ajatelleeksi ja toisen velvollisuuskin on silloin ottaa asia puheeksi ja esittää oma kanta. Sitähän elämä on. Toisen valinnat eivät ole aina toisen mieleen, eikä niitä suinkaan tarvitse aina hyväksyä. Toinen ei ole lähtemässä suhteesta, mutta hänen suunnittelemansa ratkaisut saattavat olla suhteelle vahingollisia, vaikkei hän niitä juuri siinä hetkessä huomaa. Suhteen eteen on tehtävä työtä, se työ on myös sitä, että kyseenalaistaa toisen halut ja intohimot. Oletko koskaan kuullut, että rakkauden vuoksi on myös "taisteltava"?
Kun kirjoitat että "rakkauden vuoksi on myös taisteltava" tulee taas mieleen tuo rauhan puolustaminen sotimalla. Hyvin tyypillinen länsimainen ajattelutapa joka näyttää muokanneen mielemme vapaalle tahdolle ja tunteille vieraiksi.
Saatat olla aivan oikeassa siinä että rakkaus on vain teoriaa, eihän tämä mikään rakkauden maailma ole. Love & Peace -liike syntyi kerran ja haihtui pois kun nuorista idealisteista tuli businessmiehiä ja naisia. Raha, omaisuus ja asema ovat aina kiinnostaneet ihmistä enemmän kuin ihmisoikeudet, mielipiteenvapaus ja tasa-arvo. Asiat ovat myös käytännössä "noin yksinkertaisia".
Ihminen on individuaali ja hänelle on annettu oikeus siihen. Suhde tai sopimus, mikä tahansa, jossa on useita osapuolia on aina dialogi. Jos puolisosi suunnittelee jotain tyhmää ja sinulla on ratkaisut hänen virheellisen ajattelunsa korjaamiseen, niin rakkautta on myös opastaa hänet oikealle tielle. Tee se, "kyseenalaista hänen halunsa ja intohimonsa", ehkä hän niin tulee onnelliseksi.
Kuten aikaisemmin kirjoitin rakkautta on myös luopuminen. Toivottavasti se tulee olemaan pyyteetöntä ja vapaaehtoista myös tässä nimenomaisessa tapauksessa.
Kirjoitin "taistelusta" rakkauden puolesta sitaateissa. Sitä voisi yhtä hyvin nimittää työksi, jota jokaisen parisuhteen eteen on tehtävä. Tämä työ ei vähennä rakkauden vapautta eikä vapaa rakkaus ole kiinni kohteiden määrästä, yksikin kohde riittää. Täällä liian usein liitetään vapaa rakkaus polyamoriaan ja kahden ihmisen liitto omistamiseen. Ihmettelen.
Kun kirjoitat "taistelusta rakkauden puolesta" olet siis rakkauden vallankumouksellinen? Vallankumouksilla aikojen saatossa on aina ollut jokin suuri päämäärä ja hyvä tarkoitus. Usein vaan vallankumous on sitten myöhemmin muuttunut diktatuuriksi.
Kun kutsut sitä "työksi jota parisuhteen eteen on tehtävä" tulee mieleen sosialismin suuret puhtoiset aatteet, joilla työtätekevä kansa vapautettiin riistovallan orjuudesta. Sinä siis vapautat partnerisi työllä ja taistelulla hänen "kyseenalaisista haluistaan ja intohimoistaan", tavallaan siis vapautat rakastettusi hänen valheellisesta ajatusmaailmasta joka häntä hallitsee. Idealismia puhtaimmillaan.
Olet ilmeisen hyväntahtoinen ihminen. Ei epäilyksen häivää. Mutta siitä minä haluan sinua varottaa ettet sortuisi vallankumouksessasi diktatuuriin. Etkä tuota laupeudentyötä tehdessäsi orjuuttaisi partneriasi sinun ajatuksillasi ja ideologiallasi. Kas kun koskaan ei voi tietää aivan varmasti kumpi on oikeassa ja mikä on oikein. Mekään emme tässä keskustelussa voi olla varmoja, en minä, et sinä. Ainoa asia minkä voimme yhteisellä päätöksellä tehdä on se että annamme toistemme pitää mielipiteensä ja ajatella juuri niin kuin vain me kaksi itse haluamme.
"Täällä liian usein liitetään vapaa rakkaus polyamoriaan ja kahden ihmisen liitto omistamiseen. Ihmettelen." Toden totta ihmisillä on kummallisia mielleyhtymiä, erilaisia mielipiteitä ja hyvin yksilöllinen tapa hahmottaa maailmaa. Helpottaa ymmärtämistä kun huomioi sen. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, eikä varsinkaan sitä miltä se kuulostaa.
eikö sitä voi sitten osoittaa? Pitääkö hilata moista riippakiveä mukanaan tai perässään? Ehei, siihen mie en aiakaan ala. Etsin jostain yhtä terävän tai vieläkin terävämmän kuin minä, mikä tosin mahdottomuus.
Onko tosiaankin niin että maailman terävin nainen ei edes hakeudu parisuhteeseen koska ei löydä sopivaa, yhtä terävää tai terävämpää? Toisaalta väitetään että vastakohdat täydentävät toisiaan. Jos on todellakin niin täydellinen ihminen ettei sopivaa partneria löydy, niin todennäköisesti on niin terävä ettei edes yritä etsiä?
Jos terävällä tarkoitat älykästä, niin maailmalla kerrotaan tarinaa esim. Einsteinistä joka oli erittäin älykäs, mutta sosiaalisilta taidoiltaan täysin kyvytön, eli parisuhteessa, mutta oli kuulemma täysi hirviö. Sosiaaliset taidot ovat myös eräänlaista älykkyyttä. Voipi olla myös että sosiaalisesti riippuvainen ihminen ei kykene parisuhteeseen koska elää jatkuvassa sosiaalisuuden tarpeessa, on riippuvainen muista ja siksi ei voi eikä osaa sanoa ei?
Riippakivisuhde ei voi olla rakkauteen perustuva. Sen täytyy olla sosiaalista riippuvuutta.
Irrotit kommentin alkuperäisestä yhteydestään, miksi? Oliko se liian vaikea asia käsiteltäväksi?
Onko niin että lesbojen käsitys rakkaudesta ja onnesta on pelkästään parisuhdesidonnainen. Lesbo näkee siis liittoutumisen toiseen lesboon tärkeämpänä kuin ilon ja onnen kollektiivisen jakamisen?
Tätä täytyy miettiä tarkemmin. Onko niin että kun vähemmistö on ajettu aikanaan kaappiin nurkkaan se voi tulla sieltä pois vain osoittamalla että on onnellinen ja oikeassa valintansa suhteen. Eikö lesbolla riitä itseluottamusta seistä yksin omien valintojensa takana vaan hän tarvitsee liittolaisen, toisen lesbon, osoittaakseen että on olemassa. Jos kaikki vähemmistöt toimivat näin on selvää ettei mitään parempaa maailmaa tule koskaan olemaankaan.
Rakkaudella ei ole vakiota, mutta rakkautta ei voi myöskään kanavoida yhden suhteen kautta. On osattava ja uskallettava rakastaa monia asioita, kokonaisia maailmoja, jotta voisi tehdä edes yhden ihmisen onnelliseksi. Tietysti itsensä lisäksi.
Ei ole sopiva avaus tälle palstalle jossa rakkaus mielletään vain parisuhdeasiaksi.
Parisuhderakkaudella ei ole mitään tekemistä vähemmistön nurkkaan ajamisen kanssa. Ei ihminen rakasta yhtä ihmistä jostakin ulkopuolisesta syystä, vaan siitä syystä, että kokee rakkauden niin syvällisesti, että haluaa pitää sen eheänä ja suunnata vain yhteen kohteeseen. Ne, jotka eivät halua tai kykene rakastamaan vain yhtä kohdetta kerrallaan, ovat kykenemättömiä menemään rakkauden pohjamutiin. He eivät uskalla avautua kenellekään niin paljon, että heille riittäisi vain yksi ihminen. Polyamoria lähtökohtaisesti on mielestäni ihmisen keino suojautua. Jos taas polyamorinen tilanne syntyy kohdalle joidenkin sattumien kautta, se on eri asia kuin suunnitelmallinen polyamoria, johon tähdätään jo silloin, kun yhtään suhdetta ei vielä ole tai on yksi olemassa oleva suhde, johon suunnitellaan kakkossuhdetta rinnalle.
Ei voi kuin ihmetellä mistä noita tulee ...
Ei rajallinen, vaan syvällinen. Olisi mukava nähdä kommentointiasi, eikä vain töks töks.
Oon jossain määrin samaa mieltä.
Näissä keskusteluissa on korostettu paljon vapautta. Missä lopulta menee se raja jolloin vapaus muuttuu vastuuttomuudeksi? Aikuinen ihminen joutuu tekemään elämässään lupauksia ja sitoumuksia, joista vaan täytyy yrittää pitää kiinni. Ihminen on vastuussa omasta toiminnastaan niille ihmisille, joiden kanssa elää. Mä en voisi ikinä edes kuvitella loukkaavani tyttöystävääni hankkimalla suhteeseemme kolmannen osapuolen. En, vaikka siitä olisi yhdessä sovittu ja se periaatteessa olisi tyttöystävälleni ok. (Tiedän ettei oikeasti olisi ok ja että loukkaisin suunnattomasti.) Mulle vastuu parisuhteestani on paljon tärkeämpää kuin vapaus liihottaa ympäriinsä. Näitä kirjoituksia lukiessa tulee sellainen olo, että ihmisille on nykyään tärkeintä pelkkä oma napa ja vapaus. Niin kauan kun ihminen ei elä erakkona metsässä, hän on sitoutunut erilaisiin velvotteihin, kuten omiin lapsiinsa, töihin, veron makstamiseen, parisuhteeseen, Suomen lain noudattamiseen, lainojen takaisin maksamiseen jne. Jokainen voi tietysti järjestää yllä mainitut asiat, kuten itse haluaa eli, jos ei halua sitoutua parisuhteeseen, ei sellaista ole pakko hankkia jne. Mielestäni parisuhteeseen sitoutuminen rajoittaa omaa vapautta siinä mielessä, että se toinen ihminen on pakko ottaa huomioon, jotta molemmilla olisi hyvä olla. Ja ainakin mä itse otan toisen ihan mielelläni huomioon eli kyseessä ei ole mikään pakkopulla. Koska mä olen sitoutunut parisuhteeseen, en edes halua olla vapaa. (Olin vapaa ja tein mitä halusin ihan tarpeeksi pitkään, nyt on toisenlaisen elämän aika.) Eihän mun tarvitsisi koskaan tehdä kotitöitä, kun mä voisin aina vedota omaan vapauteeni :)
Näistä keskusteluista paistaa läpi mieletön tarve olla vapaa ja tehdä mitä haluaa. Mutta missä kohtaa tosiaan vapaus menee niin pitkälle, että se on velvollisuuksista laistamista?
Ehkä oli väärin irroittaa kommentti alkuperäisestä yhteydestään, mutta parisuhdesidonnaisuudesta ei kommentissa mielestäni mainittu mitään, joten ihmettelen mistä vedit herneen nenään?
Itse en polyamoriseen suhteeseen kylläkään suostuisi, mutta mielestäni jos joku haluaa rakkauttaan niin jakaa niin se hälle suotakoon. Kunhan yhteiset pelisäännöt on kaikkien asianosaisten tiedossa ja siinä ollaan vapaaehtoisesti mukana.
Rakastan puolisoani, lapsiani, vanhempiani, sisaruksiani, ystäviäni jne... Eli ei rakkaus kohdistu vain ja ainoastaan yhteen persoonaan, mutta tottakai se rakkaus on erillaista... tuntuu tosi tyhmältä vääntää tällaisesta päivänselvästä asiasta!
Ja iloa ja onnea voi jakaa tarvitsematta silti sählätä monen kanssa yhtäaikaa (punkassa)....
Mielestäni kommentissa, jota lainasin oli vain hyvin kiteytetty se mistä rakkaus ainakin osittain koostuu.
Toivottavasti lainauksen alkuperäinen kirjoittaja ei pahastunut.
taas tähän vinksahti? Jollekin on tainnut nyt jäädä vaihde päälle? Eihä tässä keskustelussa ole mielestäni mitään polyamoriaan viittaavaa, ei aloituksessa eikä vastauksissa?
Näin juuri!
syvältä on jos toista pitää kouluttaa ja rajoittaa kuin koiraa hihnassa. Pelkäätkö että se karkaa :D
Jos toinen muuttaa pysyvästi toiseen maahan, suhde loppuu. Niin yksinkertaista.
aaarghh,aina toi yleistys *jos on sinkku niin on v a p a a tekemään mitä haluaa*ei kukaan ole vapaa tekemään mitä huvittaa tai haluaa jos on yhteiskunnan vastuullinen jäsen,yksilö.velvoittetita ja vastuita sitä on ns vapaillakin usein jopa enemän kuin suhteissa olevilla jotka voi vedota sen varjolla mukakiireisiinsä tmv !
En mä sitä tarkoittanut :) Monen vuoden sinkkuilukokemuksen jälkeen tiedän kyllä, että sinkkuelämä voi ajoittain olla jopa rankkaakin. Siinä missä parisuhteessa saa (yleensä) täyden tuen toiselta (tyyliin kyllä me yhdessä selvitään tästä), sinkkuna joutuu kantamaan usein vastuun raha-ym. huolista yksin. Mä itse inhosin sinkkuna sitä, kun ihmiset luulivat, että mun elämä on yhtä juhlista toiseen tuulispäänä pyyhältämistä. Hyvä puoli sinkkuilussa on se, että oppii itsenäiseksi ja pärjäämään omillaan.
Ilon ja onnen kollektiivisesta jakamisestahan tuossa viestissä oli puhetta. Ei tarvitse ihmetellä, mistä polyamoria keskusteluun tuli.
onks niin että kollektiivinen tarkoittaa samaa kuin polyamoria? No sit mä en ole ymmärtänyt kumpaakaan sanaa oikein ja sanakirjakin taitaa olla väärässä?
Ei mutta kollektiivinen tarkoittaa yhteisöllistä :)
Lue, mitä on kirjoitettu. "Onko niin että lesbot liittävät rakkauden ja onnen pelkästään parisidonnaisuuteen. Lesbo näkee siis liittymisen toiseen lesboon tärkeämmäksi kuin ilon ja onnen kollektiivisen jakamisen."
Eikö tämä, jos mikä ole suora viittaus polyamoriaan?? Tai sitten siinä käsitellään kahta ihan erilaista rakkauden käsitettä. Jos niin on, voidaan kysyä, eikö onnellinen pariskunta voi luoda iloa ja onnea myös ympäristöönsä.
Voi.
Mites nyt niin? Parisuhde on suurelle osalle lesboista tyystin tuntematon käsite ja ikuinen tavoittamaton tila. Siis suuri tuntemattomuus. Suuri haave, että joku kidnappaa raiskaa päivittäin, eikö? Lol.
onko tämä aiheeseen. Rakkaus ei ole yksi tunne, vaan rakkaus on vähän kuin ilmakehä joka sulkee sisälleen kokonaisen pienen maailman kaikkine monimuotoisin ilmentymin. Tosi rakkauden tunnistaa kun sen kohtaa, kaikki muu on puhetta. Kun se oikea astuu elämään ei oikeastaan enään ole tarvetta selittää. Siitä lähtien sitä vain toivoo että mahdollisimman moni muukin kokisi saman.
"olet ilma jota hengitän". Sitähän se rakkaus on ...
se hengitetty ilma on sitä sitten, niin hyvässä kuin pahassa mielessäkin ajateltuna, eli jos se toinen nyt vaikka sattuu olemaan joku kontrollifriikki, niin ei riitä että se pyrkii pään sisään , vaan hengittäminenkin käy tukalaksi. Mut toivotaan että käy kuten laulussa kauniisti kuvataan suurta rakkautta :)
Samaa mieltä siitä että ensin tarttis kyetä arvostamaan ja rakastamaan itseään ja olemaan ennenkaikkea rehellinen itselleen. Vasta sitten on kykenevä rakastamaan muita, en tarkoita että pitäisi olla jokin narsistinen luonne, kaukana siitä !
Mielestäni rakkaus ei ole sitä, että yrittää sitoa suhteeseen ja kaikin keinoin pitää toinen siinä . Vaikka itse olenkin sitä mieltä rakastaa voi montaakin mutta yhtä kerrallaan, en lähtisi sanomaan mikä on kenellekkin hyvä. Siksi kai meille on luotu tuo tommonen reikä tohon päähän, heti nenän alle ja ne aivot jotka ei toivonmukaan ole narikassa, että voidaan puhua ja ilmaista toiveita ja tarpeita. Kun ainakaan minun kohdalleni ei ole vielä yhtään lasipäätä sattunut. Olisihan se näppärää jos olisi jokin visuaalinen skriini josta näkis, mitä se toinen oikeesti haluaa jos se ei itse osaakkaan ilmaista toiveitaan ja tunteitaan, tarpeistaan nyt puhumattakaan.
Ei se rakkaus ole minusta sidonnainen pari suhteeseen, mutta usein halutaan vaan ehkä juuri sen omistamis/omistautumis halun takia muuttaa yhteen ja viettää kaikki aika yhdessä, varsinkin suhteen alussa. Mutta kullä se rakkaus on kuitenkin tunne ja jos se on molemmin puolista ja molemmat kykenevät kunniottamaan toistaan ja itseään , sekä toimimaan yhdessä sovittujen pelisääntöjen puitteissa, niin ei siinä välttämättä tarvitse heti olla raahaamassa kamoja samaan osoitteeseen ja pariutumaan. Monesti varsinkin kun ei olla enää ihan teinejä on ihmisille muodostunut oma elämä ja siihen voi sisältyä monen laisia asioita, valvotteita, ihmisiä, työtä, asuntolainoja, eläimiä yms. asioita ja jos kaksi ihmistä viihtyy hyvin yhdessä ja haluaa esim. seurustella keskenään ei se rakkaus ole yhtään sen vähä arvoisempaa kuin niillä jotka haluavat heti "yhteiseen pesään". Siinä vaan täytyy pystyä luottamaan siihen toiseen ja olla myös itse luottamuksen arvoinen, sitäpaitsi suhdekkin saattaa pysyä tuoreempana pidempään ja kiinnostavampana kun ei ihan 24/7 tarvitse kantaa yhteistä arkea , vaan kumpikin huolehtii omasta arjen pyorittämisestä ja tapaillaan silloin kun kummallekkin sopii .
Viellä niistä teoista , nekin on oikeastaan sellaisia huomion osoituksia sille toiselle osapuolelle, joita itse HALUAA toiselle tehdä ja silläkin tavoin osoittaa rakkauttaan, huolehtimistaan ja välittämistään. Jos ja kun toinen alkaa pitää niitä itsestään selvyyksinä, ne menettävät merkityksensä ja siitä tuleekin pakkopullaa .
Usein unohtuu myös se vastavuoroisuus tässä asiassa.
Joku viisas kirjoitti täällä että rakkaus on kaksisuuntainen kuin mielialahäiriö. Ei parisuhde voi perustua siihen että haluaa omistaa toisen kokonaan ja yrittää suojella häntä tekemästä mitään mikä vieraannuttaisin hänet sinusta. Se on toisen vapauden rajoittamista, siis vapaa rakkaus on sitä että molemmat osapuolet vapaasti sitoutuvat parisuhteeseen keskenään.
ja sitä paitsi se on tommonen yli suojeleminen on aika loukkaavaakin jos asiaa ajattelee siltä kantilta että toista pitää holhota kun se ei itse kykene tekemään ehkä "OIKEITA" ratkasuita , on siis vähä älyinen