Mis ova kaik kuka

Mie menin ihan pökerryksiin,
mithän en oikeasthan tästä värsystä ymmärtäny,
mutta loppu oli jokatapauksessa loistava!!

Piits sanon mää=)))

Kaikki voi olla paremmin kuin uskotkaan,
ei tarvita kuin aamu ja se lyhyt hetki.

Tuokio, kääntää katseen pois itsestä ja
näkee ensi kerran toisen...sydämellä.

Kuin vahingossa unohtaa pois oman
itsekeskeisyytensä ja katsoo muualle.

Niin, vain se lyhyt hetki, Rakastamisen
aito kosketus, muutos, pitää vain katsoa...

ja kaikki on paremmin kuin
uskotkaan...

http://www.youtube.com/watch?v=aXYZL2XJEnI&feature=related

Kiitos Runostasi.

Lapsen kosketuksessa aitous puhuttelee
ja Rakkaudessaan vilpittömyys koettaa.

Joku ääni sisällä kysyy: miksi
en minä, aikuinen, yllä samaan.

On se mahdollista, kun ottaa
esimerkkiä lapsen Rakkaudesta...
ja viisaudesta.

Rakkausrunosi oli jälleen sympaattista
Sinua, lämmöllä ja Naisen viisaudella.

Hauska teksti, mutta samalla sanoma sisältävä
ja Rakkauden.

Kun oikein lukee ja oivaltaa, niin
tämä on upea Runosi.

Kesäisen lämmintä päivää Sinulle.

Tää niin taas kipristää tän pienen tytön sydäntä! Voi Mys, millo sä teet sen runokokoelman näistä murrerunoista. Kalpene Laaksonen, Mys porhaltaa!

...Kunnolla keskittyä hämäläisen ...
*Sit voi tul joku ihme
yks pikkune tyttö
kosketta kärel
ja syrämel

Ja pelasta koko mailma *

Mahtavaa ... hämis kiittää...

aineka vielä, tuol nee pihal oleva - moni.

Mää tiärä, et Sul ja mul o aikka kattoo.
Mut o niin pal moni, jokka vaa viipotta ohi
vilkasematta, koskematta.

Jos Sää olisi nähny Neta ( muistaakseni et )
ni Hää olis voin olla se pikkune tyttö, kosketta
kärel ja syrämel - oikiast. Hää rakasta luantto ja
kukkasi.

Ja mää - Su runois Mys.

tahokkait nykyse
eik kellä ole aikka katto tarkemmi

sää ole ja mää ole

me olla ja te olla

sitä se o
ja ilm rakkaut ei voip olla

mut jotku ole

ja jotku torju se kokonas

vaati vaan

ole siin sit..............

Kiitti Mys.
kun katson päältä tunturin,
niin toisenlaisen maan mä nään.
Ei täällä myöskään ole aina kiire,
päin vastoin.
Mutta tunnen jostain meneestä tuon ajan ja kuvan.
Kiitti että annoit minulle syyn iloita osastani.

Mukava kun olet palannut kesälomalta. Runojesi kieltä ja näkökulmia on aina ilo lukea.

Mie kerran katupenkill’ istuin
ja ihan sammoi juttui pohin.
Ett’ eihä täss’ oo mittää järkee,
ei monessakkaa kohin.

Ihmisest’ kaikk veto pois imetään,
ja käteen vaan tyhjä elämä jätetään.

Sitt’ tul tuo fiini rouva ja penskansa
viereeni istutti. Ei hää miulle mittää
sanont’, kädellään vaan jälkeensä
huiskautti, ja kauppaan kiiruhti.

Mie kyll’ tätä vähä ihmettelin.

No, siin’ myö sitt kahestaan vaa istuttii, ja
toisiamme kaheltii. Penska jalkojaan heilutti,
sitt’ yht’äkkii tokasi: Sie oot kyll’ kiva täti.

Mie kyll’ ens himpun hämmennyin.
Mutt’ sitt’ mie kysyin, ett’ mitähä hää
oikee tarkotti. Ett’ ihan oikee kiva ja
viel’ täti.

Ei tuo penska mittää vastant, silmillää
vaan napitti ja nyrkissään jottai kovasti
puristi. No, siin’ myö vaa sitt’ kahestaa
istuttii ja maailman mennoo kaheltii.

Jommosen tovin peräst’ tuo fiini rouva sitt’
palasi, kassiaan kanto, toisella käellään jo
kovasti huiskutti.

Tuo penska penkiltä nousi, nyrkkinsä avasi.
Käteeni tarttui, miulle kiven siihen tyrkkäsi.
Tokasi: mie sen rannalta poimin ja siulle mie
sen annan, ku sie oot niin kiva täti.

Sitt’ tuo penska juoksuksi pisti, viel’ kääntyi
ja hää miulle hymyili. Mie kiveä katsoin, sen
nyrkkiini puristin. Ja miekii hymyilin.

Tuo yks’ pikkune penska päiväni pelasti. Hää
silmillään kait jotakin näki, hää miun sydäntäni
kosketti.