joku

Vielä renun kun tarjolla on tulevaisuuden tiennäyttäjä.?

Automyynnin ykköspaikka siintää vuoden 2010 horisontissa

Uuden monikäyttö-Corollan Genevessä julkistanut Toyota on asettanut tavoitteet todella korkealle. Viime vuoden ennätysmyynnin ja -tuloksen jälkeen yhtiö odottaa aina vain parempaa.

Geneven autonäyttelyssä yhtiö linjasi kasvutavoitteitaan Euroopassa ja koko maailmassa. Tänä vuonna yhtiö tavoittelee Euroopassa 860 000 auton myyntiä, missä on kasvua vaatimattomat kolmisen prosenttia viime vuoteen verrattuna. Hintoja yhtiö ei halua lähteä polkemaan, vaan tavoitteena on kasvattaa myyntiä kannattavasti.

Pitkän tähtäimen Euroopan myyntitavoite liikkuu 1,2-1,3 miljoonassa, mikä olisi viime riittänyt Euroopassa alle kymmenen prosentin osuuteen.

Toyotan julkisti uuden sisätiloiltaan muunneltavan Corollan Geneven autonäyttelyssä.
Toyota nousi viime vuoden lopulla autojen tuotantomäärillä mitattuna maailman toiseksi suurimmaksi autonvalmistajaksi ohi Fordin. Silloin Fordin lukemiin ei lasketa esimerkiksi amerikkalaisyhtiön omistaman Mazdan tuotantoa. Suurin valmistaja on edelleen amerikkalainen General Motors.

Toyotan horisontissa siintää jo nouseminen maailman suurimmaksi autojen valmistajaksi joissain vuoden 2010 tienoilla. Toyotan tavoitteena on saavuttaa koko maailman automarkkinoista 15 prosentin osuus.

Toyotan mielenkiintoisimpia autoja on yhtiön näkemys ekoautosta eli viime vuonna julkistettu toisen sukupolven hybridi-auto Toyota Prius. Prius japanilaisjätin vastaus hiilidioksidin määrän vähentämisvaatimuksiin autojen pakokaasuissa. Mikään muu vastaavankokoinen sarjatuotantoauto ei pääse hiilidioksidipäästöissä lähellekään sataa grammaa ajettua kilometriä kohti.

Euroopassa tavoitteena on ollut myydä tänä vuonna 5 000 Priusta. Tavoitetta on viimeisten tietojen mukaan jo nostettu reippaasti. Suomessa Priuksen myynti alkoi maaliskuun alusta
0163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ostaako kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu