En keksinyt parempaakaan otsikkoa ja jokuhan siiten oli laitettava :P
Eli siis.. On ollut aika surkee fiilis tässä jo pidemmän aikaa, ja nyt tuli semmonen olo, että pakko purkaa tästä jonnekin. Täällä kirjoittaa 19-vuotias Vantaalainen opiskelijapoika.
Suurin ongelma on varmaan yksinäisyydessä. En tiedä oikein edes mistä alottaisin.. Mulla ei ole yhtään kaveria vapaa-ajalla. Mua kiusattiin ala- ja yläasteen aikana ihan kiitettävästi, koska oon aina uskaltanut olla oma, erilainen itseni. Mulla oli kuitenkin noihin aikoihin kavereitakin.. joiden luona kävin koulun jälkeen ja joille pystyin kertomaan henkilökohtaisiakin asioita. Aina kaverisuhteet eivät menneet kuitenkaan ihan putkeen. Nimittäin kaksi kertaa paras kaveri puukotti mua selkään (eri henkilö tosin) ensimmäinen tapaus ala- ja toinen tapaus yläasteella. Nää tapaukset jätti pysyvät henkiset arvet ja kysymyksen, että voiko keneenkään enää luottaa?
Yläasteen lopussa tapahtui, muutto vanhalta asuinalueelta pois, vaikka koulu ei vaihtunutkaan, moni hyvä kaveri jäi sinne. Olin lopen kyllästynyt yläasteen kiusaajiin ja yleiseen pelleilyyn joten mulla oli motivaatiota opiskeluun, jotta pääsisin lukioon johon vaadittaisiin hyvä keskiarvo, joka sitten karsisi nämä "pellet" pois.
No aika sitten koitti ja pääsin tähän "eliittilukioon" ... mutta olin ilmeisesti liian friikki tännekin. Aluksi sain joitain kavereita ja jaksoin olla kiinnostunut näiden seurasta.. pian kuitenkin huomasin, ettei heitä enään kiinnostanut mun seura.. ja näin ollen mulla oli loppujen lopuksi pari kaveria koko koulussa, ja meillä ei oikeasti ole yhtään mitään yhteistä.
Oon myös koittanut tutustua ihmisiin netin kautta.. se on aika vaikeaa, mutta onhan sitä joitain kavereita onnistuttu saamaan. Suurin osa vaan tuppaa asumaan niin kaukana :(
Tähän tekstiin on mahdoton mahduttaa kaikkea tapahtunutta, mutta joka tapauksessa tilanne tällä hetkellä ei näytä kovin hyvältä. Oon ollu tässä jo pidemmän aikaa mielettömän surullinen ja yksinäinen.
Oon istunu vaan sisällä kun kouluakaan ei ole kuin kirjotukset jäljellä, ja sitten käynyt välillä töissä. Tää sisällä istuminen ei tietty auta tähän yksinäisyyteen, ja oonhan mä toki koittanut välillä lähtee tonne ulos yksinäni, mut ei siitä loppujen lopuks saa kuin pahan mielen kun kattelee ilosii nuorii jotka näkee kavereitaan.
Mulla on myös jonkinnäkösiä itsetunto-ongelmia.. Outoa sinänsä, koska oon teen vuoroja asiakaspalvelualalla. Suurin osa mun kavereista on nuorempia.. ja vanhempien seurassa tulee nopeesti yleensä alemmuuskompleksi.. :S Eli tulee funtsittua, et mitäköhän toiki musta ajattelee jne.
Nyt moni varmaan kuvittelee, et täällä kirjottelee semmonen limanen, ylipainonen rillipää. Mut todellisuudessa oon ihan katseenkestävä poitsu joka pitää (yrittää) pitää huolta ulkonäöstään ja pukeutua persoonallisesti omalla tyylillään.
En oo myöskään seurustellut. Moni sitä on ihmetellyt, mutta ei mua kiinnosta tommonen baarikulttuuri, jossa tytöt laittautuu ja sitten alkoholin voimalla kumppania etsimään. Ei mulla periaatteessa mitään alkoholia vastaan ole, mutta baareissa/klubeilla pörrääminen ei ole vaan mua varten, vaikka niissäkin joskus harvoin tulee käytyä.
Mua vaan ihmetyttää, että miten tämmönen ihminen voi sitten oikeasti saada kavereita :s ?
En oo mitenkään ollu mitenkään nirso kavereiden suhteenkaan, ja yritän aina olla tasapuolisen ystävällinen kaikkia kohtaan kunhan vaan on kaikki murot kulhossa.
Jos joku jaksoi lukea tänne asti olen hyvin yllättynyt.. onko täällä muita joita vaivaa helvetillinen yksinäisyys? Mietitään yhdessä mitä asialle voisi tehdä :(
(Niin ja lopuksi voisin vielä sanoa, että jeesustelijat voivat pitää seurakuntakerhoehdotukset yms. ihan omana tietonaan. Ne jotka tulivat vittuilemaan voivat sulkeakin jo saman tien tämän ikkunan.
Myöskään mihinkään uuteen säännölliseen harrastukseen mulla ei ole aikaa. Eikä porukat halua lemmikkiäkään hommata.)
:--) Ja sitten vihon viimeiseksi jos haluatte juttuseuraa ja jakaa ajatuksia niin kyselkää ihmeessä meseosotetta tai jättäkää tänne omanne. Kiitos jo etukäteen kaikille vastanneille.. toivottavasti en oo ainoo.
Eli siis.. On ollut aika surkee fiilis tässä jo pidemmän aikaa, ja nyt tuli semmonen olo, että pakko purkaa tästä jonnekin. Täällä kirjoittaa 19-vuotias Vantaalainen opiskelijapoika.
Suurin ongelma on varmaan yksinäisyydessä. En tiedä oikein edes mistä alottaisin.. Mulla ei ole yhtään kaveria vapaa-ajalla. Mua kiusattiin ala- ja yläasteen aikana ihan kiitettävästi, koska oon aina uskaltanut olla oma, erilainen itseni. Mulla oli kuitenkin noihin aikoihin kavereitakin.. joiden luona kävin koulun jälkeen ja joille pystyin kertomaan henkilökohtaisiakin asioita. Aina kaverisuhteet eivät menneet kuitenkaan ihan putkeen. Nimittäin kaksi kertaa paras kaveri puukotti mua selkään (eri henkilö tosin) ensimmäinen tapaus ala- ja toinen tapaus yläasteella. Nää tapaukset jätti pysyvät henkiset arvet ja kysymyksen, että voiko keneenkään enää luottaa?
Yläasteen lopussa tapahtui, muutto vanhalta asuinalueelta pois, vaikka koulu ei vaihtunutkaan, moni hyvä kaveri jäi sinne. Olin lopen kyllästynyt yläasteen kiusaajiin ja yleiseen pelleilyyn joten mulla oli motivaatiota opiskeluun, jotta pääsisin lukioon johon vaadittaisiin hyvä keskiarvo, joka sitten karsisi nämä "pellet" pois.
No aika sitten koitti ja pääsin tähän "eliittilukioon" ... mutta olin ilmeisesti liian friikki tännekin. Aluksi sain joitain kavereita ja jaksoin olla kiinnostunut näiden seurasta.. pian kuitenkin huomasin, ettei heitä enään kiinnostanut mun seura.. ja näin ollen mulla oli loppujen lopuksi pari kaveria koko koulussa, ja meillä ei oikeasti ole yhtään mitään yhteistä.
Oon myös koittanut tutustua ihmisiin netin kautta.. se on aika vaikeaa, mutta onhan sitä joitain kavereita onnistuttu saamaan. Suurin osa vaan tuppaa asumaan niin kaukana :(
Tähän tekstiin on mahdoton mahduttaa kaikkea tapahtunutta, mutta joka tapauksessa tilanne tällä hetkellä ei näytä kovin hyvältä. Oon ollu tässä jo pidemmän aikaa mielettömän surullinen ja yksinäinen.
Oon istunu vaan sisällä kun kouluakaan ei ole kuin kirjotukset jäljellä, ja sitten käynyt välillä töissä. Tää sisällä istuminen ei tietty auta tähän yksinäisyyteen, ja oonhan mä toki koittanut välillä lähtee tonne ulos yksinäni, mut ei siitä loppujen lopuks saa kuin pahan mielen kun kattelee ilosii nuorii jotka näkee kavereitaan.
Mulla on myös jonkinnäkösiä itsetunto-ongelmia.. Outoa sinänsä, koska oon teen vuoroja asiakaspalvelualalla. Suurin osa mun kavereista on nuorempia.. ja vanhempien seurassa tulee nopeesti yleensä alemmuuskompleksi.. :S Eli tulee funtsittua, et mitäköhän toiki musta ajattelee jne.
Nyt moni varmaan kuvittelee, et täällä kirjottelee semmonen limanen, ylipainonen rillipää. Mut todellisuudessa oon ihan katseenkestävä poitsu joka pitää (yrittää) pitää huolta ulkonäöstään ja pukeutua persoonallisesti omalla tyylillään.
En oo myöskään seurustellut. Moni sitä on ihmetellyt, mutta ei mua kiinnosta tommonen baarikulttuuri, jossa tytöt laittautuu ja sitten alkoholin voimalla kumppania etsimään. Ei mulla periaatteessa mitään alkoholia vastaan ole, mutta baareissa/klubeilla pörrääminen ei ole vaan mua varten, vaikka niissäkin joskus harvoin tulee käytyä.
Mua vaan ihmetyttää, että miten tämmönen ihminen voi sitten oikeasti saada kavereita :s ?
En oo mitenkään ollu mitenkään nirso kavereiden suhteenkaan, ja yritän aina olla tasapuolisen ystävällinen kaikkia kohtaan kunhan vaan on kaikki murot kulhossa.
Jos joku jaksoi lukea tänne asti olen hyvin yllättynyt.. onko täällä muita joita vaivaa helvetillinen yksinäisyys? Mietitään yhdessä mitä asialle voisi tehdä :(
(Niin ja lopuksi voisin vielä sanoa, että jeesustelijat voivat pitää seurakuntakerhoehdotukset yms. ihan omana tietonaan. Ne jotka tulivat vittuilemaan voivat sulkeakin jo saman tien tämän ikkunan.
Myöskään mihinkään uuteen säännölliseen harrastukseen mulla ei ole aikaa. Eikä porukat halua lemmikkiäkään hommata.)
:--) Ja sitten vihon viimeiseksi jos haluatte juttuseuraa ja jakaa ajatuksia niin kyselkää ihmeessä meseosotetta tai jättäkää tänne omanne. Kiitos jo etukäteen kaikille vastanneille.. toivottavasti en oo ainoo.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mä oon vuonna -92 syntyny tyttö Helsingistä ja voisin ottaa sun meseosotteen, jos haluut antaa sen =)
Ota ihmeessä, en mä sitä muuten ois tohon laittanu jos sitä ei sais ottaa ^^
.. ja vaan tiedoks, että oon rekisteröityneenä tänne.
Ajattelin ekaks et kirjotan anonyyminä, mut keneltäpä sitä salaamaan.
Heh, tunnisti sut kyllä ilmankin, sen verran aktiivisesti oot kirjoitellut.
Kysyit viestissäsi: "Mua vaan ihmetyttää, että miten tämmönen ihminen voi sitten oikeasti saada kavereita :s ?"
Mua taas ihmetyttää, miksi tuollainen ihminen ei saa kavereita? Siis miten voi olla mahdollista? Enkä usko, että vika on sinussa.
Kusipäätkin saa kavereita. Mitäänsanomattomilla riviteineilläkin on kavereita ja kumppaneita. Miksei mulla ole? Olisin hieno kaveri, vaikka itse sanonkin. Nykyään olen aika katkeroitunut, mutta se tunne olisi haudattavissa. Mä ihan tosissani syytän muita ihmisiä tästä tilanteestani. Niin monta vuotta mä tutkiskelin ja kehitin itteeni, kokeilin koulunvaihtoa, SEURAKUNTAA, nettiä, harrastuksia, hitto vaikka mitä lie, ja mitä mulle jäi käteen? Muutama kourallinen kiusallisia hyvänpäiväntuttuja, joihin törmätessä pitää miettiä, moikatako vai eikö, muistaako ne mua vai eikö...
Elänkö mä vaan yksinkertaisesti epäsopivien ihmisten keskellä... Ehkä. Idiootteja ne ainakin tuntuu olevan. Yksinäisyyttäkin kyllästyneempi mä oon siihen väärinymmärretyksi tulemiseen: porukka kattoo, että onpas siinä angstinen tyttö, "ei tee mieli tutustua." Miten mä muka jaksaisin enää hymyillä kaikille? Hymyillä siinä yksikseen massan keskellä (eiks se olis pikemminkin vähän friikkiä?)...? Sääli niille, että luulevat väärin. Hymyilen ja innostun hyvin pienestä. En mä ole angstinen. Tää tilanne vaan pakottaa sellaiseksi.
Aattelin vaan kirjottaa tänne jotain ku tuli mieleen, että..: Teille yksinäisille teillä varmasti on ainaki joitain tuttuja niin soittakaa niille että passaako jos tuun käymään tai kutsut sen sulle käymään ja ottakaa siinä sit vaik vaan yhet tai kahet kaljat. Piristää huomattavasti tunnelmaa. Ei siis ryypätä tartte. Mun kaveripiirissä on yks ainoo absolutisti ja se on myös ainoo joka sillontällön valittelee yksinäisyydestään. Tietty häntäkin pyydetään messiin yleensä mut niin se vaan on et jos lähetään vaik puistoon bissen juomis tarkoitukses nii ei sitä absolutistii vaan tuu pyydettyy aina mukaan..
..lukea, että joku muu on pohtinu ihan samoja asioita ku ite oon :>
Outoo oli, että tilanne helpottu heti kun pääsin ulkomaille.. Ehdin saamaan paikallisia kavereita
ja sellasten ystävyyssuhteiden hommaamiseen Suomessa ois kestänyt vuosia.. Siellä oli oikeestaan ihan sama kenen kanssa jutteli. Minkä ikäsen, värisen tai kokosen koska kenelläkään ei ollu sen suurempia ennakkoluuloja.. Ehdin jo kasvattaa pienet juuret sinne, mutta sitten olikin jo pakko palata takaisin tänne Suomeen.. Tuntu vaan niin oudolta koska sen 45 päivän ajan olin oikeesti onnistunu.. en voi väittää, etteikö vastoinkäymisiäkin ois tullu, mutta ne ei lannistanut.
.. mutta piti sanoa tosta sun tekstistä, että tunnistin tosta hyvin paljon omaa.
Varsinkin ton kohdan, että miks pitäis jaksaa aina hymyillä kaikille? Ihmiset on selittäny mulle, että ehkä et saa kavereita kun oot aina niin negatiivinen ja surullinen. Paskan marjat :D
Mä oon oikeesti tosi positiivinen ihminen silloin harvoin ku oon hyvässä seurassa ja ilonen. Tai kun voi olla _aidosti_ iloinen. Tuntuu, että nykyään pitäisi osata esittää iloista töissä, koulussa ja kaikkialla muuallakin. Välillä en kyl pysy itsekään kärryillä, et mikä on ongelman ydin.
Minulla o saman kaltainen elämä takana. vaikka ikää ei ole kuin 16. Omalta kohdaltani olin/olen yleisesti hyljitty koska olen erinlainen, en ole hyvä samoissa asioissa kuin muut tai en omista mopoa/ pelaa missään seurassa ja olen oman laatuinen. en tiedä onko minun viestilläni mitään väliä.
Minulla on kanssa nyt tuommoset neljä vuotta jatkunu samanlainen yksinäisyys. Ite oon yrittäny seurakunnan nuorten toiminnassa heilua mutta ei siitä tullut mitään. Lukiossakaan ei minkäänlaisia kavereita ole. 1 4 = ? mun isä on sanonu mulle siitä että enhän mä saa kavereita ku on naama norsun pimppelillä koko ajan :D. Mä oon aika tavallinen naapurintyttö, vähän ehkä poikamainenkin, oon vaan jääny junnaamaan yksinäisyyteen ja jotenkin se on saanu mut tuntemaan itteni oudoksi. Mulla on pyöriny mielessä että vois järjestää jossain kaupungin nuorisotalolla jonkun yksinäisten nuorten illan. Semmosen että siellä vois olla sosiaalisesti epävarmat ja muutenki yksinäiset nuoret ihan chillisti ilman mitään paineita, kun tietäis että niillä muillakin on samanlainen probleema. Siel vois sitten porukalla pohtia näitä juttuja ja yhtäkkiä huomaiskin saavansa sieltä kavereita. Niin ja 16- vuotias tyttönen olen.
Sinun juttua lukiessasi tuli mieleen oma elämäni.Olen 15 vuotias,eikä minulla ole koulussa tai vapaa-ajalla yhtään kaveria.Ainoot kenelle voin jutella jostain asioistani on perheeni.Inhottaa koulussa kuunnella kaikkien muiden juttuja siitä,mitä he ovat tehneet viikonloppuina ja lomilla.Siskoni vie minua monesti ulos,mutta on se jotenkin hieman typerää.Itseäni on kiusattu ala-asteelta lähtien.Syynä on se,että olen aivan älyttömän ujo.En näytä mitenkään erillaiselta kuin muutkaan ikäiseni.Ala-asteella minulla oli yksi todella hyvä ystävä,mutta 5 vuotta sitten muutti toiselle puolelle suomea.Tuntuu että minun elämälläni ei ole mitään tarkoitusta.Olisi todella kiva,jos joskus minulta kysyttäisiin kuulumisia tai joku välittäisi minusta.Elämäni tulee jatkumaan samaa rataa ikuisesti.
Hassua, miten tutulta toi kuulostaa, vaikka oonkin vasta 15. Kyllä mullakin on kavereita joiden kanssa tulee hengattua, mut ei sellasta jolla iha oikeesti olis samankaltasia ajatuksia.
Kyllä mua pyydetään toisinaan jonnekki ostarille tai muuten vaan ulos hillumaan, mut ei niiden seura oikeen innosta. Ne kun sattuu olemaan semmosia materialistiperusteinejä.
Opiskelukaa ei oikeen enää innosta ku itsetunto on nii alhanen, ja kaikki tuntuu menevän perselleen.
Nii, kyllähän harrastuksista ja muualta tulee tuttuja sun muita. Mut ei niitä tuu nähtyä muullon.
Ja aivan ku säkin, mä oon yrittäny löytää kaveria netistä, mut se on kuin etsis neulaa heinäsuovasta..
Vaikka mulla onkin kavereita, oon yksinäinen.