Ottipa pitkästä aikaa oikein sydämeen tätä aamuna.Kurimontien varrella oli aamulla noin 8.25 odottamassa kyytiä kolme pientä koululaista.Pienimmäinen, (Silmälasipäinen) kumartui tutkimaan maahan jotakin mukavaa.Samassa toinen isommista tytöistä iski vitsalla "korville",oikein kunnolla.Pieni tyttö piteli suutaan ja itki vuolaasti.Kyseessä oli pienet lapset ehkä eskarilainen ja isommat 1-2-luokkalaisia.Episodi tapahtui ns. Lumi-Pentin talon kohdalla olevalla pysäkillä.Yrittäkää hyvät ihmiset opettaa pienet väkivallattomuuteen,ettei näin tapahtuisi koskaan.Yrittäkää ainakin.
Pahaa teki...
Pakettiautomies
6803
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisit hyvä ihminen mennyt selvittämään tilannetta. Aikuisen ihmisen tulee ottaa vastuu tämäntapaisissa jutuissa.
Ei ohikulkijoille! Menin aikoinaan typeryyttäni väliin samanmoisessa tapauksessa ja sain lasten koko suvun vihat niskoilleni ja minusta tehtiin ja tehdään vieläkin aivan uskomattomia juorujuttuja tämän urhoollisen kansan korviin... Haistakaa paska koko suomussalmi ja teidän kiltit kakaranne... Seuraavan kerran käytän voimaa...
on otettava vakavasti joka ikinen .
surettaa kun kuulee että jotain oppilasta kiusataan ... sisin huutaa auttakaa ja heti .
ennenkuin on myöhäistä kiusattu ja kiusaajat on puhuttava asiat halki .
mistä kiikastaa mikä ärsyttää .
ja kiusaamiselle on tultava loppu jokaisen kohdalla.
Tosin tuosta tapauksesta tiedän, että kyseessä on isosisko, joka huitoi karahkalla pikku siskoaan :-(
Haluat kaiketi pahaa muille.. Jota itse olet kokenut joskus.
no joopajoo