Ajattelein aamulla kun heräsin että ei. Miksi ei haluaisi edes ylös nousta?
Kun tulin kurkistamaan palstalle niin helpotuin. Huomasin että eipä ole kummoset olotilat muillakaan.
Kuka valittaa kuivaa avioliittoaan kuka vaivojaan.
Kenelläkään ei näytä olevan elämän halua.
Toiset matkii toisten kirjoituksia ja yrittää epätoivoisesti saalistella suosiota.
Hyväksyntääkö tässä iässä haetaan. Kivaahan se olis jos olis kivaa edes saada alistaa joitain sanoillaan. Luoda harhaa itselleen että on parempi ja onnekkaampi ja vauraampi kuin toiset.
Nyt kilpaillaan siitä kenellä on omaisuutta eniten kuka syö lääkkeitä tarpeeseen eikä mihinkään lume vaivaan.
Tyhjän saa pyytämättäkin.
Kun tulin kurkistamaan palstalle niin helpotuin. Huomasin että eipä ole kummoset olotilat muillakaan.
Kuka valittaa kuivaa avioliittoaan kuka vaivojaan.
Kenelläkään ei näytä olevan elämän halua.
Toiset matkii toisten kirjoituksia ja yrittää epätoivoisesti saalistella suosiota.
Hyväksyntääkö tässä iässä haetaan. Kivaahan se olis jos olis kivaa edes saada alistaa joitain sanoillaan. Luoda harhaa itselleen että on parempi ja onnekkaampi ja vauraampi kuin toiset.
Nyt kilpaillaan siitä kenellä on omaisuutta eniten kuka syö lääkkeitä tarpeeseen eikä mihinkään lume vaivaan.
Tyhjän saa pyytämättäkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä kai jokainen aamu on on uusi "haaste" johon on mielekästä vastata... Aamuisin tuo nelijalkainen "tyttöystäväni" hiippailee sänkyni viereen, ja kuonollaan jalkaan pukkien n. klo 06.00 aikaan ilmoittaa olevan aika nousta... Silmieni avaus saa riemunsa valloilleen, johon ei voi olla vastaamatta, ja jälleen on uusi päivä alkanut... Lehden haku postilaatikosta ja aamulenkille... Päivän askareisiin ja harrastuksiin... Illalla jälleen raukeana omaan sänkyyn odottamaan mitä uutta ja mielenkiintoista huomisella on tarjottavanaan...
Miksi täällä tekstit ovat yleensä "mollivoittoisia"... Liki kaikki olemme jättäneet taaksemme työelämän, ja nautimme niistä vuosista, joista haaveilimme työhistoriamme aikana... Ainakin kodallani on elämänhalu mitä korkein, enkä valita pienistä vaivoistani joita nuo eletyt vuodet ovat mukanaan minulle tuoneet... Kun kaikki ystäväni ja omaiseni hyväksyvät minut, ja minäkin heidät, se minulle riittää... Me autamme toinen toisiamme tarvittaessa... Viime kesänäkin tekemiäni talkootunteja kertyi satoja ja sain aina apua jos tarvitsin...
Tsemppiä vaan elämään ja elämä "duurivoittoiseksi"...
eämä on lahja. 3.9.1982 oli suuri merkkipäivä minulle, minut vihittiin avioliittoon elämäni suuren rakkauden kanssa. Hän kuoli lähes 5 vuotta sitten ja muistovärssyssä, jonka itse laadin, oli "rakkautesi kantaa, antaa voimaa jatkaa matkaa". Se pitää paikkansa, rakkaus antaa voimaa, se säteilee koko ympäristöön. En ole koskaan halunnut koota omaisuuksia, vaan olen panostanut ihmissuhteisiin. Tänään käyn haudalla ja iltapäivällä menen naapurini kanssa synnyinkaupunkini kirkkoon. On hyvä hiljentyä silloin tällöin ja muistella niitä rakkaita, jotka ovat vaikuttaneet elämääni. Käyn äidin ja isän haudalla myös.
Kiitos Ibitza kommentistasi, jokainen me tarvitsemme aina silloin tällöin positiivisuutta ja tsemppiä oloomme. - Minustakin kesä on ollut ihana ja virkistävä, joten syyskuu on tuntunut mukavalta aloittaa. Metsässä on puolukoita, sieniä ja koko metsä tuoksuu kivan kirpeälle. On mukavaa vaeltaa. Myös on hauska taas jatkaa aiempia lempiharrastuksiani: käden taitojen ylläpitämistä. Ja onhan taas tavattava ystäviään ja tuttaviaan, kun olemme enemmän kotosalla kuin kesällä. - Kaikille palstalaisille raikasta ja kirpeätä syyssäätä!
Hapatissa jo melkein 3-kuukautta.
Kohta helpottaa.
Hyväksynnän saaminen kotioloissakin on kiven takana.
Tänäänkin elämäni sulostuttaja alisti minua moitiskelmalla T-paitani rinnuksille tipahtaneen soosipisaran vuoksi!
Oman onnekkuutensa vertaamiseksi riittää kun on skeptinen ympäristön näkyvien ja kuuluvien ilmiöiden suhteen.
Vauras ei ole se jolla paljon on vaan se jolta vähän puuttuu!
Viimeisen aiheesi suhteen olen moneen kirjoittajaan nähden ylivoimainen.
Punttisali tepsii muuhun mutta minäpä poika popsin päivittäin kaksi pilleriä eturahasen kurissa pitämiseen!
Ettepä feminat pärjääkään!
Fiksu mies, laiska-lasse! Enpä ole näitä taloja yms. itselleni haalinut, ne tuli miehen kautta... Eikä ole onni suuri talo, siitä kun on paljon työtä.
Mökki oli se, mitä etsittiin ja lopulta sekin tuli suvulta hankittua. Oma koti lähinnä on tarpeellinen.
Minäkin lankesin moittimiseen heti aamulla, kun juusto oli jäänyt yösyöjältä työpöydälle. Heti perään silti voidetta levittelin kipeään paikkaan. Sitä elämän suloisuutta!
Onhan niitä tyhjänkin oloisia päiviä välillä. Aikansa kutakin vaivaa ja sitten taas mennään, kun hyvin pääsee.
Olo on nautinnollinen nytkin, yöpaidassa vielä naputtelen. Ei ole kiire mihinkään. Poika tulee aikaisin kuivuria tyhjentämään ja uutta jyvää kuivaamaan. Sitäkin on mukava seurata.
Veljeni pirautti pikapuhelun telluksen toiselta puolelta. Hän on oikein kova reissaamaan. Netillä yhteys on tiivis.
Tänään sisareni on tulossa. Eilen tein sellaisen kerroksellisen juustokakun. Valkosuklaa pohjalla, mansikkainen keskiosa ja vadelmainen päällys. Päivällä laitan vadelmat pinnalle ja kiilteen siihen.
En nyt tätä sanoisi valittamiseksi. Enkä kehumiseksikaan, vaikka näyttää, että joku siten tulkitseekin.
Tulkinnat voisi muuttua, kun asettuisi toisen saappaisiin.
Toki iloitsen joistakin asioista, koska iloksi ne on meille suotu, kuten metsä ja puutarha. Ja nuo läheiset. Terveyskin on kohtalainen haavaa lukuun ottamatta. Ei tarvitse lääkkeitäkään vielä syödä. Se on iso kiitosaihe. Ja tuo elämän perustana oleva usko Jeesukseen. Siitä kaikki lähtee, koska se kattaa koko elämän.
Ei puutu mitään. Toiveena olisi pienempi asunto... Mutta olen tyytyväinen silti. Toivottavasti muutkin omaan osaansa.
"Toiset matkii toisten kirjoituksia ja yrittää epätoivoisesti saalistella suosiota.
Hyväksyntääkö tässä iässä haetaan. Kivaahan se olis jos olis kivaa edes saada alistaa joitain sanoillaan. Luoda harhaa itselleen että on parempi ja onnekkaampi ja vauraampi kuin toiset.
Nyt kilpaillaan siitä kenellä on omaisuutta eniten kuka syö lääkkeitä tarpeeseen eikä mihinkään lume vaivaan"
t o i s e t k o vain?
P.s. ja elämä on juuri niin hyvää kuin miksi sen itselleen tekee..
oloasi voisi helpottaa, jos et tekisi ihan yksinkertaisista asioista niin kovin monimutkaisia, epäilyttäviäkin.
Yksinkertainen totuus lienee, että yli 99 % tälle palstalle kirjoittelijoista kirjoittelee vain ajankuluksi ja hyväntuulisena.
Miksi arvella muiden palstalle kirjoittavien kirjoittelevan tänne aivan oudoista, jopa kieroutuneista syistä?
Mainitsemaasi muiden hyväksyntäähän me kaikki haemme jo luonnostaan. Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi, ja nimenomaan omana itsenään.
Tältä palstalta en kuitenkaan itse ainakaan hakisi muiden (tuntemattomien/olemattomien) hyväksyntää, se ei mielestäni edistäisi yhdenkään osapuolen etua, eikä varsinkaan palstan.
(Treffipalstat ja pienemmän piirin palstat ehkä ovat vähän eri asia).
Elämänhalua ja voimaa saan rakkaudesta, luonnosta - ja kyllä, työstäkin. Vai olisiko sitä sittenkin tullut riittävästi jo elämän alussa, en muista sen koskaan olleen vähissä.
Keskustelin eilen poikani kanssa. Totesimme,että matalapainetta on joskus syyttä - masentaa vaan eikä jaksa oikein mitään kuin olla öllöttää. Se on luonnollista ja elämää sekin. Aina ei ylösnousu ole antoisaa, turhaa valehdella, mutta ei se silti elämän loppu ole. Parasta mitä tässä iässä tiedän on aika, se että on aikaa siihen, mihin tahdon, vaikka vain hiljaiseloon. Aina ei tarvitse olla touhukas, aktiivinen, nuorekas ja menossa mukana (että voin inhota tätä sanontaa, mutta en keksi kuvaavampaa). On hyvä joskus olla alakuloinen, vaikka itkeskellä, miettiä syntyjä syviä. Kun aikansa fundeeraa, mieliala hiljalleen nousee, niin tapahtuu ainakin minulla.
Kun näitä ikäihmisten juttuja varsinkin lehdistä lukee, meillä on synnytetty kummallinen kuva ikääntyneistä, jotka aina ovat menossa jonnekin ja kuin tuli hännän alla. Eli että pitää suorittaa aina ja jatkuvasti, muuten olet jotenkin sairas. Olen hyväkuntoinen ja hieman päälle kuudenkympin, mutta väliin olen voimaton enkä jaksa enää fyysisesti kuin vaikkapa viisikymppisenä. Kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta silloin tällöin - itse asiassa hyvin usein. Ehkä toimittajia pelottaa vanheheneminen ja siksi luodaan kuva tyypeistä, jotka aina jaksavat yhtä paljon kuin nuorena ja ovat aina touhussa mukana täysillä. Se ei ole totta, mutta sopiva kuva tehoyhteiskunnassa.
Erittäin sairas ystävättäreni,joka ikänsä on ollut ja lopulta teeskennellyt oelvansa tehomummu on pahassa pulassa. Aikuiset lapset ovat tottuneet siihen (tai ystävä itse antanut vaikutelman), että tämä mummu selviää kaikesta vaikka kuinka kipeänä itse eikä apua tarvitse. Nyt ei ystävä enää jaksa taistella virkamiesten kanssa. Juttelimme pitkään ja sanoin, että sinun pitää voida pyytää apua lapsiltasi. Hoitaisin ihan mielelläni hänen asioitaan, mutta ulkopuolisena en siihen pysty. Toivottavasti hän otti yhteyttä erääseen tyttäreensä, joka on taistelijaluonne hänkin. Olen huolissani, sillä ystävän voimat uupuvat.
Tuntevan ja läsnäolevan ihmisen tavoittaminen on vaikeaa. Ihnmisen kuvan tavoittaminen on hyvin helppoa. Jokunen on tälläkin palstalla kauhistellut sitä,että ei vaan mokaisi ja toinen sanonut, että haluaa antaa itsestään paremman kuvan kuin on. Jaa-a, miksi pitää teeskennellä? Mitä voi yli kuusikymppinen mokata jollakin keskustelupalstalla, missä kaikki ovat tuiki tuntemattomia ja miksi pitää olla parempi kuin on? Silkkaa itsepetosta.
Mutta tuohon aiheeseesi. Samat asiat, joista kirjoitat ovat mietittyneet minuakin. Joskus ne ovat ärsyttäneet suunnattomasti, mistä olen jälkenepäin ollut huvittunut. Jokunnomsitamiset ja tutkinnot eivät ole minulle rehellisesti sanoen merkinnet koskaan mitään. En halveksi rahaa muitta se ei ole minulle ihmisen mitta missään mielessä. Opittu on vain opittua, mutta älyn saa lahjaksi. Lapsen säilyttämien itsessään pitäisi tehdä pakolliseksi, sillä sitäkin puolta pitää harjoittaa. Tarkoittaa, että antaa luvan itselleen olla lapsellinen, nauttia pienistä asioista, vaikka vain siitä, että on ja on hyvä olla, nauraa ääneen, uskaltaa sanoa vieraalle ihmiselle, etä onpas sinulla ihanat hiukset tai kaunis vaate, elää hetkessä. Tiedätte kyllä, mitä tarkoitan. Mitä enemmän hamuaa tai kaipaa toisilta hyväksyntää, sitä vähemmän on sinut itsensä kanssa.
Tämä on niitä kirjoituksia, jota inhotaan syvästi tietyissä piireissä täällä. Pintaliitoa, yrittää olla jotakin, liian pitkä kirjoitus, yritätkö olla muita parempi, kyllä on typerää ajattelua... Osaan nämä jo ulkoa. Ne eivät minua enää haavoita eivätkä kosketa. Olen mitä olen. Siihen meillä on oikeus - vai onko? Loppujen lopuksi ainoa, joka minut oikeasti voi saada masentumaan ja miettimään, pitääkö vielä paljonkin elää, olen minä itse.
kirjoituksestasi, aivan asiaa - hyvä kun joku osaa kirjoittaa perusteellisesti ja monelta kantilta asioita käsitelleen.
Mie en osaa, kadehdin näitä taitoja..
Edellisen kirjoituksesta pidin minäkin, oikeen oivallettu yli kuuskymppisen elämän kuvaus... Eihän meidän enää tarvitse päteä missään, jos haluamme nauttia elämän antamista mahdollisuuksista tähän ikään ehtineenä.
Minä en ainakaan jaksaisi juosta enää pää kolmantena jalkana kaikissa turhissa pippaloissa, olla esillä ja näyttää tarmoa uhkuvalta... Ei, pois se minusta, nyt on aika elää omilla ehdoillaan, nukkua pitkään jos tuntuu päivän alkaminen työläältä, unihan on parasta lääkettä poistaa väsymys ja pahan olon tunne. On hyvä sitteen alkaa päivä vaikka myöhemminkin, kun ei enää kiire ole persuuksissa työntämässä eteenpäin.
Eilenkin kävin iltapäivällä vasta kävelylenkilläni, suunnistin tällä kertaa kohti kaupunkimme istuttamille kukkavainioille ja keräsin sieltä kauniin kukkakimpun itselleni päiväni iloksi. Kumma miten se piristi, kun sain asetella kukkavaasin täyteen erivärisiä kauniita kukkasia.
Näin pieni asia jo pelasti päiväni, joka ei alkanut ihan touhukkaasti, vaan sain olla möllötellä aamuni petissä ja kuulostella vointiani.
Siis eläköön huuto sille, että on armoitettu eläkeläinen!
Pistän datan päälle ja kohta aloitan kirjoitella mitä mihinkin. Rahaakin voi tehdä paljon jos on tuuria matkassa. Uusi vaihe, vaikka ei ole kevät kirjoitella naisille ja tehdä tapaamisia, parasta on nähdä Eeva luonnossa, kuvan sijaan filmin pätkä olisi parempi näkisi kokonaisuuden. Huonoa tuuria on ollut kehuvat hyväksi ihmiseksi, mutta en ole sopiva ehkä naiset pitävät enemmin rikollisista ja hulluista. Ehkä täytyy nostaa "rimaa" oikein kunnolla.
Joka aamu puhun myös hänelle jota ei enään ole. Muistot ehkä tulevat olemaan ainoa lohtu loppu elämässä.