Kyseessä on kk:n työkomennus toisella puolella Suomea, alalla noudatetaan Rakennustuoteteollisuuden TES:siä.
Minun on annettu ymmärtää työnantajan puolelta, että työnantaja maksaisi korvausta vain yhdestä edestakaisin matkasta (menomatka työpaikkakunnalle ja työn päättyessä matka kotiin), eli olisin sidottuna työpaikkakuntaan koko kuukauden, ellen sitten itse maksaisi viikonloppumatkoja kotiin ja takaisin. Toiselta taholta kuulin, että työnantajan tulisikin maksaa myös näitä "välimatkoja" ja vieläpä palkka matka-ajalta! TES:stä luin, että matka-ajalta tulee saada palkka, mutta en osannut tulkita kuuluuko TA:n maksettavaksi myös viikonloppumatkat. Onko kellään kokemusta asiasta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
soittamalla Rakennusliiton toimistolle ja kysymällä. Ovat hyvin avuliaita jos olet Rakennusliiton jäsen.
Jos ei matka-ajalta saa palkkaa/kilometri korvauksia, niin päiväraha tulee maksaa koko viikolta..