Eli otsikko jo kertookin oleellisen. Kysymys kuitenkin kuuluu että voivatko vanhat tulot (esim. helmikuussa 09) jotka on hankittu pätkätöillä vaikuttaa nykyiseen asumistukeen? Nykyiset tulot pelkkä työmarkkinatuki. Hieman epäilyttävältä tuo kyllä kuulostaa, sillä tuolloin helmikuussa hankittu summa ei edes ollut mitenkään suuri.
Muutenkin kelan touhu syvältä SIELTÄ. Muutimme kesäkuussa miesystäväni kanssa uuteen asuntoon. Kävimme ennen muuttoa tarkistuttamassa paljonko asumistukea saisimme. Lähetimme normaalisti hakemuksen, mutta 2-3viikon kuluttua tuli päätös että hakemus on HYLÄTTY. Syynä tähän oli se, että miesystäväni on muka töissä. Töissä hän ei ole ollut helmikuun jälkeen, ja varmasti myös kelalla tämä tiedettiin.
Noh, lähetimme asiasta valituksen jota on nyt mukavasti jo kaksi kuukautta pyöritelty ja venkslattu..Tukia ei näy.
Pinna alkaa hieman kiristyä, sillä molemmat olemme pelkällä työmarkkinatuella ja sillä pitäisi elää.
Kaiken kruunuksi vielä viime kuussa yritimme hakea sossusta toimeentulotukea, mutta tämäkin taho antoi päätöksen HYLÄTTY, syynä tähän oli että kelaohjelman mukaan asumistukea EI OLE HAETTU...
Kiitos KELA!

Vastaukset 1
Vanhimmat
asumistuki toki piti lukea! :D