Olisiko jollakin tietämystä kansainvälisestä perinnönjaosta? Tapaus:
A on EU-maan kansalainen ja hänellä on alaikäinen lapsi B samaa kansalaisuutta edellisestä liitosta kyseisessä maassa. A:lla on myös omaisuutta ulkomailla. Lisäksi A:lla on tunnustettu alaikäinen lapsi C (Suomen kansalainen)päättyneestä suhteesta täällä sekä omistusasunto Suomessa.
Jos A kuolee, niin käsittääkseni C:llä ei ole mahdollisuutta saada osuutta ulkomailla olevaan omaisuuteen, mutta kuinkas Suomessa oleva omaisuus jaetaan? Täällähän kai myös ulkomaalaisen, pysyvästi asuvan verovelvollisen henkilön tiedoissa on maininta ulkomailla olevasta perillisestä? Testamenttia ei tietääkseni ole, mutta jos olisi, niin kuinka se vaikuttaisi tapauksen rintaperillisten perimisoikeuteen?
Omaisuus ulkomailla, rintaperilliset ja perinnönjako
16
1402
Vastaukset
- ...
B:llä yhtä lailla oikeus Suomessa olevaan omaisuuteen kuin myös C:llä oikeus ulkomailla olevaan omaisuuteen. Onko semmoinen maa, että on mahdollisuus selvittää omaisuuden määrä ja saada aikaan oikeudenmukainen tasajako omaisuuksien yhteenlasketusta arvosta?
- ..oikeus..
mahdollisuuksia toisen maan puolesta oikeudenmukaiseen jakoon. Periaatteessa sama muuten kuinka asiat menevät, mutta kaikenlainen epämiellyttävä jälkipyykki ja asioiden monimutkaistuminen arveluttaa.
Katsoisin, että rintaperilliset ansaitsevat molemmat osuutensa, mutta taitaa mennä niin että ulkomaan omaisuutta ei saada todenmukaisesti listattua. - bgbgbgi
..oikeus.. kirjoitti:
mahdollisuuksia toisen maan puolesta oikeudenmukaiseen jakoon. Periaatteessa sama muuten kuinka asiat menevät, mutta kaikenlainen epämiellyttävä jälkipyykki ja asioiden monimutkaistuminen arveluttaa.
Katsoisin, että rintaperilliset ansaitsevat molemmat osuutensa, mutta taitaa mennä niin että ulkomaan omaisuutta ei saada todenmukaisesti listattua.Oikeuskäytännöstä oko tietoa? Eli periaatteessa asia on selvä ja molemmat perilliset saavat osansa molemmissa maissa mutta mikäli "siellä ulkomaassa" ei hommat suju niin pystytäänkö jakamaan niin että ulkomaan perillinen saa siellä olevan omaisuuden ja täällä olevalle jää mitä täältä löytyy.
Periaatteessahan asia pitäisi hoitua viimekädessä turvaamistoimien kautta mutta sillä tiellä kulut helposti syövät kaiken
- IHunddo
Miten menee perinnònjako, kun asumme Suomessa ja mieheni on Saksalainen. Hàn on Suomessa kirjoilla ja tòissà. Omistamme talon Saksassa yhdessà. Hàellà asuu vanhemmat Saksassa ja sieltà on tulossa perintòà. Meillà on molemilla lapset edellisestà avioliitosta (hànellà Saksassa asuva ja minulla Suomessa), mutta ei yhteisià lapsia? Miten verotus menee? Entà, jos hàn làhtee aikaisemmin pois, kun vanhemmat, kuka silloin perii hànen osuuden. Leski Suomessa, vai hàn lapsi Saksassa? Kiitoksena, sille, joka voi auttaa...
- 12+4
Perintöoikeus menee sen maan lakien mukaan, missä perittävä henkilö on viimeksi asunut. Eli kun miehesi vanhemmat Saksassa kuolevat, jaetaan heidän perintönsä Saksan lakien mukaan. Jos miehesi kuolee ensin, niin koska hän asuu Suomessa, hänen perintönsä jaetaan Suomen lakien mukaan.
- 12+4
12+4 kirjoitti:
Perintöoikeus menee sen maan lakien mukaan, missä perittävä henkilö on viimeksi asunut. Eli kun miehesi vanhemmat Saksassa kuolevat, jaetaan heidän perintönsä Saksan lakien mukaan. Jos miehesi kuolee ensin, niin koska hän asuu Suomessa, hänen perintönsä jaetaan Suomen lakien mukaan.
... ja miehesi perintö menee hänen lapselleen Saksassa, koska Suomessa leski ei peri jos perittävällä on rintaperillisiä. Jos teillä ei ole avioehtoa, saat mahdollisesti tasinkoa miehesi kuolinpesästä, jos hän on varakkaampi kuin sinä.
>>Miten menee perinnònjako, kun asumme Suomessa ja mieheni on Saksalainen?>Miten verotus menee?>Entà, jos hàn làhtee aikaisemmin pois, kun vanhemmat, kuka silloin perii hànen osuuden. Leski Suomessa, vai hàn lapsi Saksassa?
- Perinnöttä
Saksassa, niin kuin monessa muussakin maassa, on tyypillistä, että vanhemmat sulkevat lastensa aviopuolisot pois testamentissaan. Yleistynee meilläkin.
- Waissi
Iäkäs tätini kuoli Saksassa keväällä 2016. Hän oli leski ja avioliitto saksalaisen miehen kanssa oli lapseton.Mies kuoli 1979. Tätini on asunut siis saksassa vuodesta 1974 alkaen. Testamenttia ei oltu tehty.
Tädilläni on suomessa elossa 3 sisarusta ja 2 kuolleen sisaruksen lapset,joita on 5 kpl. Mitään kiinteää omaisuutta saksassa ei ole, mutta rahaa kylläkin sijoituksina,osakkeina,obligaatioina ja talletustileillä.
Miten jälkeenjääneen omaisuuden jako tapahtuu? Minkälainen on saksan perintäoikeus? Minkä suuruinen perintövero saksassa on ? Maksetaanko perintövero saksaan vai suomeen? Pitääkö suomessa perinnön saajan ilmoittaa verottajalle.... mitä ja milloin?
Olemme aivan ymmällämme ja ihmeissämme näiden asioiden kanssa.
Yksi perinnönsaajista hoitaa näitä asioita sinne saksan päähän ja käynytkin jo ainakin 3 kertaa paikanpäällä näitä juttuja hoitelemassa yhdessä saksassa asuvan
suomalais-saksalaisen asianajan kanssa.Mutta näyttää kyllä olevan tosi kimuranttia,mutkikasta ja monisäikeistä tuo homma.
Kertokaa ja kirjoitelkaa jos jollakin on omakohtaisia kokemuksia tämäntyyppisistä asioista.
p.s. onneksi tätimme tuhkauurna on saatettu haudanlepoon, joten siltäosin asia on
Korkeimman kädessä.- 10-9
Miten jälkeenjääneen omaisuuden jako tapahtuu?
Ellei henkilöllä ollut testamentti jossa määrätään toisin vainajan asuinpaikan laki.
Minkälainen on saksan perintäoikeus?
Suosittelen kääntymään Saksalaisiin lähteisiin, tuo teidän avustaja voi olla hyvä.
Maksetaanko perintövero saksaan vai suomeen?
Molempiin. Suomen perintöverotuksessa hyvitetään Saksaan maksettu (Perintö ja lahj. verolaki 2:4.2)
Pitääkö suomessa perinnön saajan ilmoittaa verottajalle.... mitä ja milloin?
3 kuukautta kuolemasta, jos ei tule valmista tuossa ajassa, pitää jättää vaillinaisena ja täydentää kun valmista.
https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Perinto/Perintoverotus_kansainvalisissa_tilanteissa/Ilmoita_ulkomainen_perinto_Verohallintoo(26589) - 00530
Perinnönjako menee Saksan lain mukaan.
Kun täti oli ilmeisesti perinyt lapsettoman puolisonsa, on ensin ratkaistava, onko miehen sukulaisilla osuutta tädiltä jääneeseen omaisuuteen. Todennäköisesti on.
Jos Suomen ositusta vastaava jako puolison kuoltua on toimittamatta, se on toimitettava sen mukaan, mitä Saksan laissa asiasta säädetään.
Kun tädin hallitsemasta omaisuudesta on erotettu miehen sukulaisille ehkä kuuluva osa, loppuosa langennee tädin sukulaisille. Suomen lain mukaan tädin perintö jakaantuisi tädin sisaruksille ja kuolleiden sisarusten jälkeläisille siten, että kukin sukuhaara saisi yhtä suuren osan. Luultavasti näin kävisi myös Saksan lain mukaan.
Ulkoasiainministeriön oikeudelliselta osastolta voitte pyytää tietoja ja opastusta, miten menetellä asiassa.
Suomessa asuva perinnönsaaja maksaa tänne perintöveron myös ulkomailta saadusta perinnöstä. Verosta vähennetään kuitenkin se vero, mikä perinnostä on suoritettu ulkomailla. - 88989
00530 kirjoitti:
Perinnönjako menee Saksan lain mukaan.
Kun täti oli ilmeisesti perinyt lapsettoman puolisonsa, on ensin ratkaistava, onko miehen sukulaisilla osuutta tädiltä jääneeseen omaisuuteen. Todennäköisesti on.
Jos Suomen ositusta vastaava jako puolison kuoltua on toimittamatta, se on toimitettava sen mukaan, mitä Saksan laissa asiasta säädetään.
Kun tädin hallitsemasta omaisuudesta on erotettu miehen sukulaisille ehkä kuuluva osa, loppuosa langennee tädin sukulaisille. Suomen lain mukaan tädin perintö jakaantuisi tädin sisaruksille ja kuolleiden sisarusten jälkeläisille siten, että kukin sukuhaara saisi yhtä suuren osan. Luultavasti näin kävisi myös Saksan lain mukaan.
Ulkoasiainministeriön oikeudelliselta osastolta voitte pyytää tietoja ja opastusta, miten menetellä asiassa.
Suomessa asuva perinnönsaaja maksaa tänne perintöveron myös ulkomailta saadusta perinnöstä. Verosta vähennetään kuitenkin se vero, mikä perinnostä on suoritettu ulkomailla.00530 arvailee ihan omiaan ja pieleen meni.
Leski perii aina.
Jos on lapsia, niin leskelle tulee 1/4 jäämistöstä.
Jos lähimmät sukulaiset ovat vanhemmat, sisarukset tai sisarusten lapset tai isovanhemmat, niin leski perii puolet.
Avioehtosopimuksella voidaan lesken perintöoikeutta lisätä niin, että leski saakin 3/4.
Jos yllä mainittuja sukulaisia ei ole, leski saa koko perinnön.
Eli miehen kuollessa täti on joko perinyt kaiken tai sitten hän on saanut omaisuudesta 1/2 taikka 3/4, riippuen siitä oliko elossa sukulaisia ja oliko puolisoilla avioehtosopimusta.
Ei siitä omaisuudesta nyt erotella mitään miehen sukulaisille, vaan tädin perivät hänen omat sukulaisensa, mentiin sitten Saksan tai Suomen lakien mukaan.
Ne asiat, mitä 00530 toisti nimimerkin 10-9 vastauksesta, ovat oikein. - 00530
88989 kirjoitti:
00530 arvailee ihan omiaan ja pieleen meni.
Leski perii aina.
Jos on lapsia, niin leskelle tulee 1/4 jäämistöstä.
Jos lähimmät sukulaiset ovat vanhemmat, sisarukset tai sisarusten lapset tai isovanhemmat, niin leski perii puolet.
Avioehtosopimuksella voidaan lesken perintöoikeutta lisätä niin, että leski saakin 3/4.
Jos yllä mainittuja sukulaisia ei ole, leski saa koko perinnön.
Eli miehen kuollessa täti on joko perinyt kaiken tai sitten hän on saanut omaisuudesta 1/2 taikka 3/4, riippuen siitä oliko elossa sukulaisia ja oliko puolisoilla avioehtosopimusta.
Ei siitä omaisuudesta nyt erotella mitään miehen sukulaisille, vaan tädin perivät hänen omat sukulaisensa, mentiin sitten Saksan tai Suomen lakien mukaan.
Ne asiat, mitä 00530 toisti nimimerkin 10-9 vastauksesta, ovat oikein.88989 töpeksii tapansa mukaan.
1. Kerroin, että Saksan lain mukaan mennään. En ole sanonut tuntevani Saksan lakia. Mahtaneeko sitä tuntea 88989:kään, vaikka korskeana esiintyykin, epäilen. Sen tähden kirjoitin "ilmeisesti" ja "todennäköisesti" ja "luultavasti" sekä käytin verbistä potentiaalia "langennee". Pollena esiintyvälle 88989:lle tuon kaltaiset ilmaisut näkyvät olevan täysin vieraita.
2. Kirjoitin: "Kun täti oli ilmeisesti perinyt lapsettoman puolisonsa". 88989 on tietävinään, että "leski perii aina". Oliko ilmaisuissa suurikin ero - jos se "aina" nyt edes pitää paikkansa.
3. Kirjoitin: "...on ensin ratkaistava, onko miehen sukulaisilla osuutta tädiltä jääneeseen omaisuuteen. Todennäköisesti on." Näinhän se on. Jos Saksan lain mukaan ei ole osuutta, niin todetaan, että ei ole. Siis JOS.
4. 88989: "Ei siitä omaisuudesta nyt erotella mitään miehen sukulaisille, vaan tädin perivät hänen omat sukulaisensa, mentiin sitten Saksan tai Suomen lakien mukaan."
Höpsis köpsis. Jos täti on saanut puolisonsa omaisuudesta 1/2 tai 3/4, mutta tuota omaisuutta ei ole erotettu muusta omaisuudesta (1/2 tai 1/4), vaan se on jakamattomana (1/1) tädin hallinnassa, niin tuo muu omaisuus (1/2 tai 1/4) on ensin erotettava tädin hallinnassa olevasta omaisuudesta, koska vain tädin perintönä puolisoltaan saama osuus (1/2 tai 3/4) lankeaa perintönä hänen sukulaisilleen. Jakamaton pesä tuskin on Saksassakaan tuntematon käsite, vaikka 88989:lle näkyykin olevan.
5. Kehotin ap:tä kysymään opastusta UM:n oikeudelliselta osastolta. Se oli uskoakseni paras ap:n tähän asti saamista neuvoista. Sieltä nimittäin asia selviää luotettavasti ap:lle ja myös 88989:lle, jos vm:lle tarvetta tulee.
- Waisii
Kiitän vastauksistanne ja neuvoistanne. Tätini edesmenneellä saksalaisella miehellä ei ollut ketään omaisia - lähin omainen viranomainen,jos näin voi sanoa.
Mutta hei, kysyn vielä,että tietääkö kukaan millainen perintöveroprosentti on saksassa ? Olen yrittänyt sitä etsiä - tuloksetta ! Mutta lieneekö tuolla väliä, koska maksettavahan se on olipa se mikä tahansa.- 10-9
Edelleen suosittelen kääntymistä paikallisiin lähteisiin.
Mutta jos nyt jotain koko luokkaa haluat nähdä esim tuon linkin tiedot vastaavat muutamien muiden lähteiden tietoja. Eiköhän joku korjaa jos linkin tiedot ovat kovin vanhentuneet.
Ja sisaren lapsena olisit luokassa 2
https://www.german-probate-lawyer.com/detail/article/german-inheritance-tax-1452.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741410Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13957Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79882Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90818Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51704- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45605Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47603Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134598Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.50564