Eli vanhempamme on eronnut liki parikymmentä vuotta sitten, silloin äitimme vain läksi vieden henkilökohtaisen omaisuutensa ja isälle jäi oma varsin suuri omaisuus. Mitään papereita ei tehty mutta äitimme ilmaisi selvästi ettei ole mitään vailla, pääasia että pääsee eroon ja rakentamaan uutta perhettä. Nyt hän kuitenkin ilmestyi isämme perunkirjoitusen jälkeen vaatimaan ositusta? Onko tuohon tälläisen ajan jälkeen oikeutta? Minkä mukaan ositus menisi? Nykyisen omaisuuden vai sen kaksikymmentä vuotta sitten olleen omaisuuden? Miillä ihmeellä noin vanhoja omaisuuksia saisi edes selvitettyä.
Onko osituksen tekemisellä mitään aikarajaa?
Tuli vähän yllätyksenä.
41167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
>>Nyt hän kuitenkin ilmestyi isämme perunkirjoitusen jälkeen vaatimaan ositusta? Onko tuohon tälläisen ajan jälkeen oikeutta?>Minkä mukaan ositus menisi? Nykyisen omaisuuden vai sen kaksikymmentä vuotta sitten olleen omaisuuden?>Miillä ihmeellä noin vanhoja omaisuuksia saisi edes selvitettyä.
Niin, kenellä se on?
Oma arvaus, sillä joka vaatii mikäli muut ovat tehneet selvityksen parhaan tietonsa mukaan.
Pankista saanee ainakin viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta tiliotteet mistä selviää omaisuuden kertyminen eron jälkeen. Jos siis ero on edes saanut lainvoiman eikä puoliso ole vain lähtenyt lätkimään, silloinhan ei ole paljon tehtävissä. En ole asiantuntija tällaisessa, jos näin on niin kannattaa kysyä lakimieheltä.
Useimmisssa tapauksissa suurin osa omaisuudesta saadaan selvitettyä, jos on maatila tai on/on ollut asunto jonka sijainti ja koko tiedetään niin lienee melko selvää. Pankista saa pankkitilien saldot hämmästyttävän pitkien aikojen kuluttua, se vaan vähän maksaa. Kovin harvalla on pörssiosakkeita, niidenkin liikkeet saa selville.
>
Tuo on yleinen tässä yhteydessä esiin tuleva iskulause, mutta toisenlaisiakin käsityksiä on esitetty.
Aarnio-Kangas, Perhevarallisuusoikeus (2002) s. 94: "Ositusvaade voi kuitenkin vanhentua eli prekludoitua sen johdosta, että kumpikaan osapuoli vaadi osituksen toimittamista." Ositusvaateesta voi myös luopua, joten jos pystytään osoittamaan että ensimmäinen vaimo on jo siitä kerran luopunut, ei hän voi enää muuttaa kantaansa ja vaatia ositusta. Korkeimman oikeuden oikeusneuvos Pertti Välimäki on kirjoituksessaan "Oleellista on osata ositusta", jonka löytää täältä: http://www.oikeus.fi/uploads/doxi3j10g.pdf
esittänyt että ositusvaateen voi eräissä tapauksissa menettää passiviteetin perusteella.
Mielestäni menettämisharkinnassa on annettava juurikin painoa sille ettei ositusperusteen aikaisesta varallisuudesta ole enää saatavissa tietoa. Jos ositusta vaativa osapuoli ei itse kykene esim. antamaan tietoa edes omasta varallisuudestaan ositushetkellä, miksi ihmeessä hänen pitäisi pystyä käynnistämään toimitus joka riippuu juuri tästä tiedosta?
Eli me perilliset ei oteta mitään vaatimuksia huomioon, me olemme perukirjoituksen tehneet ja laadimme jakokirjan lähipäivinä. Vaatikoon äiti sitten oikeuden kautta ositusta jos haluaa, mutta vapaaehtoisesti me emme siihen enään lähde.