Ketkä parhaita kenraaleita

Airo johti sotatoimia, melkoinen tehtävä vaikka tapahtuikin päämajassa. Martola pärjäsi myöskin rintamalla, vaikka oli ennen sotia keskittynyt esikuntatehtäviin. Lisäksi olihan Martolalla kansainvälistäkin käyttöä myöhemminkin YK-tehtävissä. Molemmat saivat Mannerheim-ristin, mutta niin sai melkoinen liuta muitakin kenraaleita.

divisioonan komentajia olivat Vihma, K. Heiskanen, Pajari, Raappana ja Lagus. Varmaan Martolan voi panna tähän myös. Epäonnistuneimpiin lienee sijoitettava Paalu ja Hannuksela, joskin Jussi Sihvolla oli ehkä huonoin tuuri.

Sen sijaan armeijakuntien komentajien kuten Laatikainen, Talvela ja Siilasvuo jälki oli usein epätasainen. Tosin vaatimuksetkin olivat kovemmat. Erityisesti Laatikainen oli huonoimmilaan todella kehnoa tasoa.

Mä tykkään siitä kenraalista Honkajoki ja Sihvonen. Samoin parasta A! aineta oli kenraalit Rokka, Hauhia ja Viirilä. Joo ja pierua päälle. joo

Isäni joka on jo 88v.väittää että hänelle on myönnetty Mannerheimin urhollisuusmitalia.Mistä voin saada tietoa asiasta.Olisi meille lapsille tärkeätä tietää onko tarua vai totta.Jos joku voisi auttaa olisin kiitollinen!

komentajien järjestys tietenkin oli.

Karl Lennart Oesch
Einar Nikolai Mäkinen
Antero Johannes Svensson

Divisioonankomentajat ja vastaavat.

Ilmari Armas-Eino Martola
Kustaa Anders Tapola
Bror Kraemer

"Todettakoon, että Talvela mainitaan ylipäänsä vain kerran, silloinkin impulsiivisen luonteensa takia."

Sinä puhut ns. paskaa ja aivan solkenaan! Vain Lunkan ja Tuompon osalta mainintasi on todenmukainen. Heitä ei mainita muistelmissa ei siis henkilöhakemistossakaan.

"Tunnetuista kenraaleista esimerkiksi Airo, Oesch, Öhqvist, Tuompo ja Laatikainen puuttuvat listalta."

Henkilöhakemistosssa mainitaan Airo 5, Oesch 9, Öhqvist 6, Tuompo 0 ja Laatikainen 7 kertaa

Otahan Ilmari Turjan kirja Arkisto auki ja katso siltä lisää juttuja Marskista ja hänen kenraaleistaan. Sivulla 322-323 on suora lainaus Mannerheimin muistelmista otsikon "Talvelan suurvoitto Talvisodan alussa joulukuussa 1939" -alla.

Mannerheimin muistelmat, osa 2,

Tässä on pari esimerkkiä, enempää en viitsi kirjoittaa:

Henkilöhakemistosssa mainitaan Airo osassa II sivuilla 19, 165, 379, 449 ja 482
Henkilöhakemistosssa mainitaan Talvela osassa II sivuilla 45, 165-167-171, 207, 326, 334, 353

Sivu 165: Koska tämä kaistan joukot joutuisivat suhteetonta ylivoimaa vastaa, oli löydettävä oikea mies kriitillistä tilannetta selvittämään. Valintani sattui eversti Paavo Talvelaan, joka sotavarustusneuvoston jäsenenä oli käytettävissä. Olin jo vapaussodassa havainnut hänet pelottomaksi ja voimakastahtoiseksi johtajaksi, jossa oli tarpeellinen annos ylivoimaista vihollista vastaan tehtävään hyökkäyksen vaatimaa häikäilemättömyyttäkin."

Sivu 171: "Se, että eversti Talvela ylennettiin kenraalimajuriksi ja everstiluutnantti Pajari everstiksi, oli hyvin ansaittu palkinto."

Tolvajärven taisteluista ja Talvelasta kerrotaan sivulle 172 saakka.

Sivulla 165 on muuten valokuva, eversti A. F. Airo, päämajoitusmestari ja sivulla 167 on kenraalimajuri Talvela.

Paljastui, että et ole Marskin muistelmia edes nähnyt, saatika lukenut niitä. Et edes muodon vuoksi!

Kun kenraali on vastuun paikalla selkä seinää vasten, häntä raaputetaan sen verran syvältä, että paljastuu, onko mies. Kun Raappana valittiin Ilomantsin tehtävään, valittiin mies, jonka johdolla menestys oli varmaa - joka ei olisi tapattanut viimeiseen mieheen. Aselevon tullessa vihollinen oli lyöty Suomen alueelta ja taistelukenttä jäi suomalaisten haltuun.

Einar Vihman niskaan lankesi Suomen pelastaminen, kun Talinmyllyltä oli juostu jo Näätälän ohikin (Keb!).

Vielä mainitisin Kustaa Tapolan, talvi- ja jatkosodissa Karjalan armeijan esikuntapäällikkönä olleen kenraalimajurin, joka kesällä 1944 5. Divisioonan, "Ilveksen", komentajana teki hallitun vetäytymisliikkeen, johon liittyi tehokas torjunta ja vihollisen etenemisen totaalinen pysäyttäminen omalla lohkolla. Syvärin Lotinanpellossa venäläisten suurhyökkäys alkoi 21.kesäkuuta 1944. Lotinanpelto oli 5. Divisioonan lohkolla ja 5. Divisioona tappeli Tapolan johdolla Syväriltä aina Nietjärvelle asti, jossa 5. Divisioona U-asemassa 16.-17. heinäkuuta 1944 torjui vihollisen.

Nämä ovat vain esimerkkejä hyvistä rintamakomentajista.

Sama vaiva kuin Hitlerin kenraaleilla: Ei riittänyt rohkeus siirtää modernin sodan johtoon kykenemätöntä menneiden aikojen vanhusta puhtaisiin PR-tehtäviin.

Sotapäällikön avaukseen voi todeta, että katse tulee kohdistaa tietyn kenraalin toimintaan sodan (sotien) aikana mieluummin kuin (ehkä) tarkoitushakuisesti kirjoitettuihin muistelmiin. Esimerkiksi kesän 1944 tapahtumista Kannaksella on syytä todeta, että kaikkein merkittävimmät suomalaisten kokemat takaiskut tapahtuivat IV AK:n eli Pappa Laatikaisen vastuualueella. 1) Läpimurto Valkeasaaressa. Laatikainen ei suostunut uskomaan venäläisten suurhyökkäykseen eikä taannut 10. D komentajalle Sihvolle mitään apua. Päivastoin IV AK:n ohjesäännöt mm. tykistönammusten jakamiseksi olivat niin tiukan byrokraattiset, että Sihvo ei saanut tykkeihinsä ammuksia!
2) Ratsuväkiprikaatin puolustuksen romahdus Vammeljärvellä. Venäläiset suuntasivat Vammeljärvelle noin 60 panssarivaunun iskuosaston. Jokaisen vaunun päällä oli noin 10 miestä. Kyseinen panssarivaunuosasto iski Vammeljärvellä Rv-prikaatin esikuntaan, joka hädin tuskin pääsi pakenemaann. Prikaatin komentaja Melander päätti pakokauhuisena vetää prikaatinsa taaksepäin hyvin valmistelluista asemista. Päättäväisellä toiminnall Rv-prikaati olisi aivan hyvin voinut pitää asemansa: heillähän oli yhtä venäläistä vastassa 5 suomalaista sotilasta! Mannerheim yrittui vastakäskyllä kumota Melanderin perääntymiskäskyn, mutta se oli liian myöhäistä. Perääntymisen seurauksena oli, että venäläiset pääsivät "parhaana" päivänä etenemään jopa 20 km kohti Viipuria. Mikä sitten johti Viipurin nopeaan kukistumiseen, koska Viipuria puolustava 20 Prikaati ei saanut (Laatikaisenhyväksymän hankalan byrokratian takia) tykistön ammuksia. Loppujen lopuksi IV AK jätti venäläisille 30 000 tykistön kranaattia sotasaaliiksi!
3) Kuuterselän vastaiskun epäonnistuminen. Pajari olisi halunnut hyökätä Kuuterselässä läpimurron tehnyttä 30. KAK:ta vastaan koko panssaridivisioonan voimalla. Laatikainen vastusti ajatusta. Hän vaati, että hyökkäys tehdään vain PsD:n jääkäriprikaatin ja rynnäkkötykkikomppanian voimin. Hyökkäys epäonnistui. Vaikkakin se lienee yksi Suomen sotahistorian urheimmista taisteluista. Pyrkiessään Kuuterselkään jääkärit löivät vastassa olevan KAK:n rykmentin, mutta eivät mahtaneet Kuuterselän harjanteelle kaivautuneelle rykmentille ja sitä tukevalle AK:n tykistölle enää mitään. Vaikka kyllä sitäkin yrittivät. Jääkäriprikaati menetti taistelussa tappioina 20 % vahvuudestaan (600 miestä). Se ei koskaan enää jäljellä olevan sodan aikana saavuttanut parhaiden päiviensä taistelukuntoa. Laatikainen toki onnistui säästämään Panssariprikaatin arvokkaat panssarivaunut Kuuterselän tulihelvetistä. No, pieni lohtu VT-linjan menetykseen verrattuna..

Tässä vaiheessa Mannerheim määräsi Oeschin Kannaksen joukkojen operatiiviseksi ylipäälliköksi. Sen seurauksena Laatikaisen merkitys komentajana aleni. Ja kun Laatikainen ei enää ollut keskeisessä asemassa mokailemassa, vaan Oesh teki oikeita päätöksiä, niin Suomen sotaonni kääntyi.

Oesch on ehdottomasti merkittävin Suomen kenraaleista. Hän pystyi jo 15.6.1944 päättelemään, että venäläisten rynnistys tuskin voidaan pysäyttää ennen kuin Talin-Ihantalan maastossa. Hänellä lienee alusta alkaen ollut esikuntaupseeri suunnittelemassa kyseisen alueen puolustuksen yleispiirteitä, kuten esimerkiksi tykistön sijoittamista.

Se, että Mannerheim ei muistelmissaan mainitse Oeschiä johtuu siitä, että Kuuterselän menetyksen jälkeen Suomen toiseksi vahvin puolustuslinja Syvärin jälkeen oli murrettu vuorkauden parin aikana. Mannerheim tarvitsi syntipukin jos jatko olisi mennyt yhtä huonosti. Tilanne on ollut Mikkelistä katsottuna hyvin vaarallinen. Jos Oesch ei olisi onnistunut puolustustaistelussaan, niin hän olisi saanut syyt niskaansa. Kun Oesch kuitenkin onnistui, niin Mannerheim kielsi Oeschiltä kunnian: ei päiväkäskyä Talin-Ihanatalan taistelun kunniaksi (vaikka T - I:n taisteluun verrattuna erittäin pienen) Ilomantsin taistelun kunniaksi Mannerheim antoi päiväkäskyn. Mutta Ilomantsin taistelun ylipäällikkö olikin Mannerheim.

..yhtään elokuvaa ei olla tehty noistakaan herroista. Onhan selvää, että nämä herrat oikeilla päätöksillään onnistuivat.
Kun ajattelee toistamaailman sotaa ja taisteluita, jota ryssitiin johdon takia ja väärien päätösten takia;Kreetan menetystä jossa yksi upseeri möhli , Singapore jne. jossa upseerit jättivät sotilaansa ja pakenivat jne. Suomessa sentään onnistuminen oli aikamoista.
Miksi suomen kentsut ja upseerit olivatkin niin asiantuntevia? Aina ylivoimainen vihollinen, ikinä ei ollut satasuomalaista ja yksi vihollinen, sata lentokonetta vastaan yksi jne.Olihan mukana aina joitakin murhauttaja upseerejakin, mutta onneksi ei montaa.

Erässä metsätysmajassa oli isot puusta tehdyt tuolit,joissa istui muutama sodassa olleita upseereita, isossa luonnonkivi takassa paloi tuli. Pimeässä tuvassa miehet istuivat, takkatulen valaistessa muuten pimeähköä kelokämppää. Miehet puhuivat sotamuistojaan. Mieleen jäi kun aina jutut alkoivat; patalijoona ryssiä ja meidän komppania tai ryhmä jne....

Kyllä suomalaiset kenraalit olivat lähes jokainen ainutlaatuisia, siellä oli niin monta pätevää Kenraalia ja alempiarvoisia että olisivat olleet jokaisen Maailman maan armeijassa parhammistoa, otetaan muutama esimerkki:

Airo
Heinrichs
Oesch
Nenonen
Pajari
Lagus
Siilasvuo
Martola