heippa! Pitkästä aikaa oli aikaa lueskella noita juttuja taakse päin, ja siellä oli paljon juttua lesboista äitinä ja heidän lapsistaan. Ei oikein tahtonut löytyä juttua naisista, joilla olisi lapsia oikeasti ja jotka osaisivat kertoa oikeasti, millaista arki on, ei heteroita,eikä paljon lesbojakaan,tosin ihan kaikkea en ehtinyt vielä lukea.
Mutta ajattelin kirjoittaa ihan puolueettomasti vähän omasta kokemuksestani, lesbo äitinä,tunnen pari muuta lapsellista lesboperhettä ja heillä arki tuntuu olevan melko samanlaista, mutta kerronpa nyt omasta tapauksestani :)
Minulla on 11 vuotias tytär, hän on aina tiennyt että olen lesbo, tai sehän on ollut osa hänen arkielämäänsä. Olen asunut yhdessä toisen naisen kanssa siitä lähtien, kun hän oli 3 vuotias. Hän pitää kumppaniani toisena huoltajanaan, isä on isä ja minä äiti, naistani hän kutsuu etunimellä. Olemme siitä onnekkaita, että pienen alkuhämmingin jälkeen kummankin äidit ja minun isäni, sekä isovanhemmat (naiseni isä on kiihkouskovainen, joten hän ei koskaan tule hyväksymään) ovat hyväksyneet suhteemme, naiseni äiti pitää tytärtäni omana lapsenlapsenaan, saamme aina yhdessä kutsun sukujuhliin yms.
Ulkopuolelta emme me aikuiset, eikä lapsemme ole koskaan kohdannut avointa vihamielisyyttä, ei huutelua, ei kiusaamista, opettajat koulussa ovat suhtautuneet täysin samoin esim. vanhempain illoissa meihin kuin muihinkin perheisiin. Lapsellamme on paljon ystäviä, heidän vanhempansa ovat tutustuneet meihin ja pitävät ystävinään, harva se viikonloppu meillä on tyttäremme ystäviä yö kylässä tai tyttäremme kutsuttu muualle. Olen usein kysynyt, onko häntä kiusattu vuoksemme, mutta vatstaus on aina kielteinen, tiedän, että entisessä pienessä maalaiskoulussa jossa hän oli 2 ensinmäistä vuottaan, oli pari poikaa jotka saattoivat nälviä jotakin, mutta niin he tekivät kaikille muillekin syystä tai toisesta. Lapsemme viihtyy koulussa, menee sinne mielellää, on lahjakas ja käy musiikkiluokkaa ja hänellä on paljon harrastuksia, hänelle,meille, lähipiirillemme, naapureille, meidät tunteville, tämä on meidän perhe ja meille ihan normaalia ja ainakin ok, jos ei muuta. Olen onnellinen ja kiitollinen, että kaikki on ollut näin helppoa, ei kiusaamista, ei syrjintää. Pohdin usein, mistä se johtuu ja olen tullut siihen tulokseen, että omakin suhtautuminen vaikuttaa paljon; kun itse olen avoimesti sitä mitä olen, ylpeä ja onnellinen enkä häpeile tai peittele ja kummastele omaa elämääni, ei sitä muutkaan tee. Olen puhelias ja rakastan touhuta kaikenlaista järjestö yms toimintaa, joten olen mukana kaikissa mahdollisissa koulun jutuissa, joissa vain vanhempia tarvitaan. Ehkä se sitten hälventää ihmisten ennakkoluuloja ja pelkoja, kun näkevät ja tutustuvat helpommin, huomaavat että hei, ihan taviksiahan nuo ovat, lapsikin on täysipäinen, mukava ja pidetty kaveri. Se, mikä mursi vanhempieni jään oli, kun äitini totesi, hei en ole koskaan ennen nähnyt sinua noin onnellisena ja tytärtäsi noin rauhallisena, kun olin muuttanut yhteen naiseni kanssa. Jos se saa ihmisen onnelliseksi ja tasapainoikseksi, ei se voi kovin paha olla, eihän? Ja sellaisessa ilmapiirissä on lapsenkin hyvä ja turvallinen kasvaa, riippumatta kasvattajien sukupuolesta. Rasismihan on aina loppujen lopuksi pelkoa tuntematonta kohtaan, se hälvenee ja helpottaa kun asioista asiallisesti aletaan keskustelemaan ja elämään ja olemaan avoimesti.
Mutta ajattelin kirjoittaa ihan puolueettomasti vähän omasta kokemuksestani, lesbo äitinä,tunnen pari muuta lapsellista lesboperhettä ja heillä arki tuntuu olevan melko samanlaista, mutta kerronpa nyt omasta tapauksestani :)
Minulla on 11 vuotias tytär, hän on aina tiennyt että olen lesbo, tai sehän on ollut osa hänen arkielämäänsä. Olen asunut yhdessä toisen naisen kanssa siitä lähtien, kun hän oli 3 vuotias. Hän pitää kumppaniani toisena huoltajanaan, isä on isä ja minä äiti, naistani hän kutsuu etunimellä. Olemme siitä onnekkaita, että pienen alkuhämmingin jälkeen kummankin äidit ja minun isäni, sekä isovanhemmat (naiseni isä on kiihkouskovainen, joten hän ei koskaan tule hyväksymään) ovat hyväksyneet suhteemme, naiseni äiti pitää tytärtäni omana lapsenlapsenaan, saamme aina yhdessä kutsun sukujuhliin yms.
Ulkopuolelta emme me aikuiset, eikä lapsemme ole koskaan kohdannut avointa vihamielisyyttä, ei huutelua, ei kiusaamista, opettajat koulussa ovat suhtautuneet täysin samoin esim. vanhempain illoissa meihin kuin muihinkin perheisiin. Lapsellamme on paljon ystäviä, heidän vanhempansa ovat tutustuneet meihin ja pitävät ystävinään, harva se viikonloppu meillä on tyttäremme ystäviä yö kylässä tai tyttäremme kutsuttu muualle. Olen usein kysynyt, onko häntä kiusattu vuoksemme, mutta vatstaus on aina kielteinen, tiedän, että entisessä pienessä maalaiskoulussa jossa hän oli 2 ensinmäistä vuottaan, oli pari poikaa jotka saattoivat nälviä jotakin, mutta niin he tekivät kaikille muillekin syystä tai toisesta. Lapsemme viihtyy koulussa, menee sinne mielellää, on lahjakas ja käy musiikkiluokkaa ja hänellä on paljon harrastuksia, hänelle,meille, lähipiirillemme, naapureille, meidät tunteville, tämä on meidän perhe ja meille ihan normaalia ja ainakin ok, jos ei muuta. Olen onnellinen ja kiitollinen, että kaikki on ollut näin helppoa, ei kiusaamista, ei syrjintää. Pohdin usein, mistä se johtuu ja olen tullut siihen tulokseen, että omakin suhtautuminen vaikuttaa paljon; kun itse olen avoimesti sitä mitä olen, ylpeä ja onnellinen enkä häpeile tai peittele ja kummastele omaa elämääni, ei sitä muutkaan tee. Olen puhelias ja rakastan touhuta kaikenlaista järjestö yms toimintaa, joten olen mukana kaikissa mahdollisissa koulun jutuissa, joissa vain vanhempia tarvitaan. Ehkä se sitten hälventää ihmisten ennakkoluuloja ja pelkoja, kun näkevät ja tutustuvat helpommin, huomaavat että hei, ihan taviksiahan nuo ovat, lapsikin on täysipäinen, mukava ja pidetty kaveri. Se, mikä mursi vanhempieni jään oli, kun äitini totesi, hei en ole koskaan ennen nähnyt sinua noin onnellisena ja tytärtäsi noin rauhallisena, kun olin muuttanut yhteen naiseni kanssa. Jos se saa ihmisen onnelliseksi ja tasapainoikseksi, ei se voi kovin paha olla, eihän? Ja sellaisessa ilmapiirissä on lapsenkin hyvä ja turvallinen kasvaa, riippumatta kasvattajien sukupuolesta. Rasismihan on aina loppujen lopuksi pelkoa tuntematonta kohtaan, se hälvenee ja helpottaa kun asioista asiallisesti aletaan keskustelemaan ja elämään ja olemaan avoimesti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vanha tuttava! Muistatko vielä parikymppisen tyttösen Joensuusta... Kirjoiteltiin viime keväillä&kesällä. Sitten kadotettiin yhteys. Ois ollu kiva jatkaa juttua. Osoite on sama kuin silloin, eli [email protected]
muistan toki :) laitapa kirjettä tulemaan jos sinulla vielä on osoite tallella, minä koitan ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa sinne päin mahd. nopsaan :)
Oon onnistunut hukkaamaan sen jonnekin bittitaivaaseen!! Jos laitat jotain tuohon edellises viestit olevaan osoitteeseen, niin päivitellään kuulumiset!
Tuli oikein itselleenkin hyvä mieli positiivisesta kirjoitusestasi. Lapselta löytyy isä ja äiti sekä äidin naisystävä jolloin hän saa varmasti ruhtinaallisesti rakkautta. Hyvää jatkoa teille, vaikutatte kovin tasapainoiselta perheeltä.
Minäkin päätin kirjoittaa tarinani. Olen ollut lesbo koko ikäni, ja kuitenkin halunnut lapsia. Kun vakiinnuin ja löysin tyttöystävän, joka myöskin halusi kokonaisen perheen lapsineen, niin aloimme etsiä sopivaa luovuttajaa, miestä, joka olisi valmis 'muumi-muki-systeemiin', mutta ei haluaisi olla lapselle varsinainen isä, biologinen isä pelkästään. Päätimme myös, että kerromme lapselle hänen syntymperästään myöhemmällä iällä, jos tilanne sitä joskus vaatii.
Mutta sitten meille kävi niin onnettomasti, että emme onnistuneet saamaan raskautta aikaiseksi. Biologinen isäehdokas, hyvä sellainen, kävi myös lääkärissä ja todettiin, että juuri me emme sopineet 'yhteen', vaan meidän olisi pitänyt yrittää jopa vuosien tukihoitoa, jotta olisimme onnistuneet. Naisystäväni kanssa emme malttaneet odottaa, vaan minä valitsin ns keinohedelmöityksen, jossa luovuttajaa ei koskaan pysty saamaan selville.
Nyt meillä on ihana poika, jo yhdeksän vuotias. Missään vaiheessa hän ei ole jäänyt vaille isää, vaan hänellä on montakin rakastavaa isää. Perhepiiriimme kuuluu kolme mukavaa miespuolista henkilöä, nuorin 16 ja vanhin 66 vuotta. Poikamme aina vitsaileekin, että hänellä on maailman parhaat oltavat, kolme isää ja kaksi äitiä:) Tottakai hän tietää, että todellisuudessa olen hänen äitinsä ja että varsinainen rakastettuni on nainen.
Myöskään meidän perheellä ei ole ollut suurempia ongelmia ympäristön kanssa. Täällä pienessä kaupungissa meidät tunnetaan tavallisena perheenä, tavallisten ongemien kanssa puurtavina ihmisinä.
Äitiydestä olemme molemmat onnellisia, naiseni ja minä. Lapsi tuo elämäämme särmää ja vauhtia, opettaa luovuutta ja itsehillintää. Pojan koulu menee loistavasti ja hänellä on paljon kavereita, jotka ovat meillä melkein päivittäin..välillä riesaksi asti.
Olen vähän sitä mieltä, että ennakkoluulot erilaisia perheitä kohtaan hälventyy ainoastaan siten, että ollaan reilusti esille ja pannaan itsensä alttiiksi arvostelulle. Ainahan se ei ole mukavaa, sillä eiväthän millään kaikki ihmiset voi ymmärtää ja hyväksyä kaikkia asioita. Niitä jotka suhtautuvat erilaisten perheiden kokoonpanoihin erittäin intohimoisesti on aina.
Hyvää alkukevättä kaikille lapsellisille naispareille ja muillekin, jotka olette hengessä mukana!
Tämä oli jonkun bissen pilakirjoitus taas. Yrität kirjoituksellasi saada kaikkia pilkkaamaan lesboja typerän esimerkkitarinasi avulla. Voisitteko bi-seksuaalit, mitä lie olette, ystävällisesti vihdoin ja viimein palata omaan ruotuunne täältä temppuilemasta?
Naiset ja lasten hankkiminen on mieliaiheitani. Tarinoita on kiva lukea. Tulee fiilis, että kyllä minäkin uskallan, kun nuo muutkin ovat onnistuneet. Mielestäni jokaisella naisella on oikeus jälkeläisiin, jos niin itse haluaa. On mukava kuulla, että nykyään myös naisparit hankkivat lapsia, sillä toivottuna ja suuresti odotettuna syntynyt lapsi on ehdottomasti paremmassa asemassa kuin moni muu tänne maailmaan putkahtanut. Ja ettei äitiys ole sidottu seksuaalisuuntaukseen. Tätä keskustelua enää edes tarvitsisi käydä, homo-,lesboperheet vastaan heteroperheet.
Sillä jokainen sivistynyt ihminen tajuaa, että lapsen kasvattajan tulee olla aikuinen ja valveutunut, sukupuoli on aivan sivuseikka. Ihmisestä se on kiinni, ei siitä onko mies vai nainen.
Uskon että jokainen yksittäinen positiivinen tarina murtaa osaltaan ennakkoluuloja.
Kiitos tämänkin ketjun kirjoittajille, jotka avauduitte. Asiallisia kirjoituksia.
Ei ole mikään bissen kirjoitus. Olen ihan tavallinen lesbonainen, joka elää toisen naisen kanssa. Ja kertomus on omasta elämästäni, eikä siinä ole mitään mystistä. Ihan tavallista arkea elämme lapsemme kanssa. Samat ilot ja surut kuin heteroperheissä.
kiva lukea positiivista juttua ko aiheesta, minullakaan ei ole mitään negatiivista tullut vastaan koskaan, vaikka olemme naispari jolla on lapsi ja lisääkin tulossa....koskaan ei ole lasta asiasta kiusattu koska hänellä on kaksi samaa sukupuolta olevaa huoltajaa, kiusaamista valitettavasti on tullut ihan muista syistä ( etninen tausta ) mutta ei lesboudesta; kerran pyysin ystävääni laittamaan järjestykseen asiat, mitkä häntä ulkopuolisena ärsyttäisi eniten perheessäämme jos olisi kiusaaja, järjestys oli, rotu, uskonto, lesbous.
aika surullista mutta ei se lesbous siis ole niin iso rikka ihmisten silmässä, ei vaikka olisi lapsiakin, se on hyvä lasten kannalta :)
Mikä on rotunne/ uskonne, jos se ärsyttävyydessään menee lesbouden edelle?
Siis eräiden ihmisten silmissä, minä olen luullakseni hetero, eikä minua häiritse lesbous lainkaan, kunhan olen utelias..
..eihän lesbous ole mitään ärsyttävää..;) Ja miten niin ärsyttävää? Koko ketjussa ei ole puhuttu ärsyttävyydestä mitään.
Taitaa olla puurot ja vellit aivan sekaisin..;D
niin, ei kai uskonnosta tai rodusta loppujenlopuksi ollut kyse..mutta eipä minulla ole hävettävää :) minä olen sekoitus persialaista ja suomalaista verta, tippa venäläisyyttäkin löytyy, puolisoni on iranin kurdi. Muslimeiksi olemme syntyneet, mutta emme näkyvästi uskontoa harjoita. :)