Tuttu soitti

ja kertoi että heillä päin on vanhuksilla kivat erään järjestön kautta tulleet avustajat ja osa on vapaaehtoisia.
Avustajat menevät jopa metsään noukkimaan marjoja ja sieniä yhteisesti ja avustettavat saavat pienellä rahalla ostaa itselleen metsän antimia.
Tällaista toimintaa pitäisi olla läpi Suomen. Vanhukset ovat juuri se ryhmä, jotka ovat itse noukkineet marjoja ja saaneet niistä lisää ruokaa perheilleen.
Samoin ennen vanhainkodeissa/päiväkodeissa/kouluissa tehtiin toi kaikki itse eli noukittiin marjat säilöttiin jne. Henkilökunta silloin oli asialla ja kaikki oli lisänä pitkän talven varoiksi. Olivat paljon enemmän omavaraisempia.
Samaan suuntaan pitäisi nykyaikanakin mennä.
31246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

ala-asteel kans puolukkametsässä kun niitä kerättiin syksyisin yhtenä päivänä koululle.Kai ne sitten talven aikaan syötiinkin.Muistelen että ihan kivoja ne päivät oli.Miten lie nykyään,keräävätköhän oppilaat vielä kouluissa marjoja?

Äänestä
  • eivätkä juurikaan käy metsässä...edes täällä,missä ainakin omien tenavien molempien koulujen lähellä metsää on...
    Päiväkotiaikana tekivät täällä maalla vaikka mitä,kävivät onkimassa,metsässä yms..

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eikä noi keittiöt ole omavaraisia. Sääli toisaalta.
    Meillä ei kerätty kouluun mun lapsuudessa mitään, syy taisi olla se että oli "isossa" kaupungissa sijaitseva koulu, joiden oppilaat vanhempineen asuivat kaupungissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_25873 kirjoitti:

    eivätkä juurikaan käy metsässä...edes täällä,missä ainakin omien tenavien molempien koulujen lähellä metsää on...
    Päiväkotiaikana tekivät täällä maalla vaikka mitä,kävivät onkimassa,metsässä yms..

    puhuttiin, miten pitäisi alottaa jo lapsesta asti totutus metsään ja sen aarteisiin sekä tehdä retkiä vaikkapa onkimaan.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    eivätkä juurikaan käy metsässä...edes täällä,missä ainakin omien tenavien molempien koulujen lähellä metsää on...
    Päiväkotiaikana tekivät täällä maalla vaikka mitä,kävivät onkimassa,metsässä yms..

    koska tollasista päivistä jäisi ihan mukavia lapsuusmuistoja.Eihän se olisi kun järjestelkysymys,melko edullinen tapa tehdä luontoretki siinä samalla ja nauttia retkieväitä.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    puhuttiin, miten pitäisi alottaa jo lapsesta asti totutus metsään ja sen aarteisiin sekä tehdä retkiä vaikkapa onkimaan.

    tää meidän on paikkakunnan ainoa päiväkoti jossa moista harrastetaan...no mun lapset on toki muutenkin tottuneet käymään metsässä/ongella...niitä kun harrastetaan lähes ympäri vuoden =)Mutta monien lapset ei tosiaankaan ole metsässä käyneetkään...musta se metsä on osa suomalaista ihmistä?

    Äänestä

  • Ärrieri kirjoitti:

    koska tollasista päivistä jäisi ihan mukavia lapsuusmuistoja.Eihän se olisi kun järjestelkysymys,melko edullinen tapa tehdä luontoretki siinä samalla ja nauttia retkieväitä.

    rahakysymys olekkaan,toi viereinen päiväkoti missä omatkin on käyneet,teki retkiä metsään,tutustuttiin sieniin,kasveihin yms...onkimaan menivät niin,että pyysivät paikallisia erämiehiä mukaan lapsia opastamaan...
    Koulu-aikana ei ole ollut mitään tälläistä ja vanhinkin on jo viidettä vuotta koulussa...

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    puhuttiin, miten pitäisi alottaa jo lapsesta asti totutus metsään ja sen aarteisiin sekä tehdä retkiä vaikkapa onkimaan.

    Et puhunut radio-ohjelmasta vaan kerroit saaneesi tuttavaltasi puhelinsoiton.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    puhuttiin, miten pitäisi alottaa jo lapsesta asti totutus metsään ja sen aarteisiin sekä tehdä retkiä vaikkapa onkimaan.

    miten on omalla kohdallasi nouseeko se peppu penkistä niin pal et oikkee metsähän pääsisit tai kalalle.

    Äänestä

  • Ärrieri kirjoitti:

    koska tollasista päivistä jäisi ihan mukavia lapsuusmuistoja.Eihän se olisi kun järjestelkysymys,melko edullinen tapa tehdä luontoretki siinä samalla ja nauttia retkieväitä.

    kuitenkin se että päivä-äiteillä ja tarhatäteillä saattaa olla kahdeksankin pientä lasta valvottavana. ei sellaisen lauman kanssa voi minnekkään metsään mennä :-(
    itse en lähtisi enkä tahtoisi äitinä että menisivät. suuri vastuu pitää huolta toisten lapsista. politiikkoja voi tästä kehityksestä moittia!

    Äänestä

Törkeätä, avustajat käyttävät hyväkseen vanhuksia, mikä järjestö hyväksy moisen, ei millään enään ole mitään väliä, tuosta täytyy keskustella heti maanantaina.

Äänestä
  • Aloittaja

    ajatella!!!!! Ompa hyväksikäyttöä kun auttavat vanhuksia noukkimalla heille puhtaita marjoja metsästä??
    Sinne muuten sinäkin voisit mennä ja ilahduttaa jotakuta vanhusta viemällä hänelle ämpärillisen vaikka puolukoita.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ajatella!!!!! Ompa hyväksikäyttöä kun auttavat vanhuksia noukkimalla heille puhtaita marjoja metsästä??
    Sinne muuten sinäkin voisit mennä ja ilahduttaa jotakuta vanhusta viemällä hänelle ämpärillisen vaikka puolukoita.

    Pientä rajaa nyt, kun et tiedä mitä minä teen, voin vannoa, että paljon enemmän teen kuin sinä joka vaan aitiopaikalla arvostelet leipäjonon ihmisiä, ja täällä heitä käyt siunailemassa.

    Minä kyllä vien vanhuksille ja muillekkin kuin tuolle läheiselleni, aina käydessäni n. kerranviikossa tuliaisia, mutta en rahasta heitä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    omainen kirjoitti:

    yleensä sattuu olemaan ne maksut, jotka asiakkailta peritään. Saavat tuota kautta ainakin tuoreita marjoja ja taatusti huokeammalla hinnalla kuin kaupan kautta;)) Monet autettavista eivät halua olla hyväntekeväisyyden kohteina eivätkä huoli armopaloja, kuten monet sanovat, vaan haluavat maksaa saamistaan palveluista. Tosi hyvä juttu.

    Aivan niin vanhuksilta rahat järjestöille, niinhän se usein menee, sieltä nyysitään, missä ei kyetä puolustautumaan.

    Sinulla olisi tuossa paljon opittavaa, tuossa *hyväntekeväisyyskohteessa.*

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ajatella!!!!! Ompa hyväksikäyttöä kun auttavat vanhuksia noukkimalla heille puhtaita marjoja metsästä??
    Sinne muuten sinäkin voisit mennä ja ilahduttaa jotakuta vanhusta viemällä hänelle ämpärillisen vaikka puolukoita.

    Ja lyödäänkö vetoa, kuuluu sarjassa ` kysymyksiä ilman vastauksia `

    Sama kysymys umalehtiselle:
    "Sinne muuten sinäkin voisit mennä ja ilahduttaa jotakuta vanhusta viemällä hänelle ämpärillisen vaikka puolukoita. "

    Äänestä

  • Aloittaja

    Homma on tosi hieno ja saisi tulla valtakunnallisesti käyttöön. Voi olla enemmänkin käytössä pienillä paikkakunnilla. Todella harkitsemisen arvoinen asia. Kuntaa en viitsi mainita enkä järjestöä.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Homma on tosi hieno ja saisi tulla valtakunnallisesti käyttöön. Voi olla enemmänkin käytössä pienillä paikkakunnilla. Todella harkitsemisen arvoinen asia. Kuntaa en viitsi mainita enkä järjestöä.

    "Tosta siinä radio-ohjelmassa
    umalehtinen 5.9.2009 19:40

    puhuttiin, miten pitäisi alottaa jo lapsesta asti totutus metsään ja sen aarteisiin sekä tehdä retkiä vaikkapa onkimaan."

    Äänestä

  • 25 kirjoitti:

    Tuo on TAAS niitä kysymyksiä, johon on vastauksena VAIN se lyhyt muisti edellisen viestin kirjoittamisen jälkeen.

    HAHHHAAAAAAAAAAAAAAaa---

    ps. kun katselee täältä kauempaa, niin näkee KAIKEN ;)))))))))))

    Äänestä

  • oletko sinä sokea umalehtisen kirjoituksille/valheille,vai etkö vain halua nähdä totuutta?

    Äänestä

  • --dava-- kirjoitti:

    oletko sinä sokea umalehtisen kirjoituksille/valheille,vai etkö vain halua nähdä totuutta?

    teidän totuuttako Dava ei näe?

    Äänestä

tarvita kipeämmin päivittäisissä toimissa avustamiseen kuin marjanmyyjiksi.
Moni vanhus kaipaa ulkoilemaan mutta tarvitsisi siihen apua.

Äänestä
  • kyllä nuo mummut ja papat saavat sen pienen marjatarpeensa toriltakin, avustajat vaan kuljettamaan vanhuksia torille, se torikäynti se vasta olisi mieluista monellekkin vanhukselle ja samalla tulisi sitä ulkoiluakin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kerkee niitä autettaviaan uloskin viedä. Tuo marja-aika kun sattuu olemaan rajallinen. Toriltako sitten niiden jotka metsiin eivät pääse tai pysty menemään, pitäisi marjat ostaa, eikä siltä järjestöltä jonka kautta ne avustajatkin tulevat ja joiden jäseniä nämä avustettavat ovat ja joka marjojen poiminnan järjestää;)))

    Laitoin sähkärin kautta linkin tästä keskustelusta just sille tutulleni, joka tästä toiminnasta kerto.

    Sain vastauksen nauru hymiöiden kera, ja tekstinä oli ""Kateus vie kalatkin vedestä".

    avustajia välittävän järjestön tarkoitus siis kypsää kaikki irtoava raha pois asiakkailta?

    Vanhuksillehan käy varmasti aivan hyvin se että ne marjat ostetaan torilta vai ovatko torin marjat mielestäsi jotenkin huonompia?

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    kerkee niitä autettaviaan uloskin viedä. Tuo marja-aika kun sattuu olemaan rajallinen. Toriltako sitten niiden jotka metsiin eivät pääse tai pysty menemään, pitäisi marjat ostaa, eikä siltä järjestöltä jonka kautta ne avustajatkin tulevat ja joiden jäseniä nämä avustettavat ovat ja joka marjojen poiminnan järjestää;)))

    Laitoin sähkärin kautta linkin tästä keskustelusta just sille tutulleni, joka tästä toiminnasta kerto.

    Sain vastauksen nauru hymiöiden kera, ja tekstinä oli ""Kateus vie kalatkin vedestä".

    Kuka ottaa vastuun, jos huonojalkainen mummeli loukkaa itseään tai kupsahtaa kumoon siellä metsässä ja menee muutama luu poikki ? Avustaja vai ?

    Hohhoijakkaa umalehtinen sun tarinoitas - sulla tuntuu olevan rajana vain taivas

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    kerkee niitä autettaviaan uloskin viedä. Tuo marja-aika kun sattuu olemaan rajallinen. Toriltako sitten niiden jotka metsiin eivät pääse tai pysty menemään, pitäisi marjat ostaa, eikä siltä järjestöltä jonka kautta ne avustajatkin tulevat ja joiden jäseniä nämä avustettavat ovat ja joka marjojen poiminnan järjestää;)))

    Laitoin sähkärin kautta linkin tästä keskustelusta just sille tutulleni, joka tästä toiminnasta kerto.

    Sain vastauksen nauru hymiöiden kera, ja tekstinä oli ""Kateus vie kalatkin vedestä".

    torikauppiaita kohtaanko ajaa yhdistykset myymään marjoja vanhusten avustamisen sijaan?

    Äänestä

tänään yhden päiväkodin historiikista tehtyä lehtiartikkelia. Näytti pikkutaaperoilla olevan essut päällä ja kotiaskareita harjoiteltiin. Ja päiväkodilla oli oma kanala. Silloiset lapset taisivat olla nykypäivän ikäihmisten vanhempia. Ja nykyiset ikäihmiset ovat eläneet läpi pula-ajan. Hienoa olisi, jos avustajilla olisi mahdollisuus viedä heidätkin metsään verestämään muistoja. Nykyisin vanhainkodeissa taitaa vaan olla niin heikkokuntoisia, ettei onnistu :(

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei taitaisi onnistua, joissakin palvelutaloissa taitaisi osa jaksaa. Sitten on nämä järjestöt/yhdistykset ja järjestöjen/yhdistysten tarjoamat avut kotona asuville jäsenilleen. Osa heistä jakasaisi. Noi yhdistysten/järjestöjen tarjoamat palvelut/avut jäsenilleen tapahtuvat pääosin tuettuna töinä eli ihmisiä työllistetään niihin. Niissä on myös vapaaehtoisia vapaaehtoishommissa.
    En ole koko aikana puhunut kuntien kotiavustajista:-))

    kotiavustajien työhän on nykyään melkoisen tarkkaan rajoitettua. Jos halutaan mennä marja- tai sienimetsään, niin se on varmasti järjestöjen / vapaaehtoisten kautta tapahtuvaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

old_profile_12660 kirjoitti:

ja kertoi että heillä päin on vanhuksilla kivat erään järjestön kautta tulleet avustajat ja osa on vapaaehtoisia.
Avustajat menevät jopa metsään noukkimaan marjoja ja sieniä yhteisesti ja avustettavat saavat pienellä rahalla ostaa itselleen metsän antimia.
Tällaista toimintaa pitäisi olla läpi Suomen. Vanhukset ovat juuri se ryhmä, jotka ovat itse noukkineet marjoja ja saaneet niistä lisää ruokaa perheilleen.
Samoin ennen vanhainkodeissa/päiväkodeissa/kouluissa tehtiin toi kaikki itse eli noukittiin marjat säilöttiin jne. Henkilökunta silloin oli asialla ja kaikki oli lisänä pitkän talven varoiksi. Olivat paljon enemmän omavaraisempia.
Samaan suuntaan pitäisi nykyaikanakin mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu