Steinervanhemmat, älkää rokottako lapsianne sikainfluenssaa vastaan. Taudin läpikäyminen auttaa astraaliruumiin kiinnittymistä maalliseen ruumiiseen ja tuo hyvää karmaa tuleviin elämiin. Olisi kamala virhe puuttua keinotekoisesti tähän asiaan! Teidän lapsenne steinerkoulussa olemiselle on aivan tietty erityinen syy. On suuri siunaus, että lapsenne on steinerkoulussa, ja jos hän läpikäy sikainfluenssan tulee sekin nähdä siunauksena.
Hyvää karmaa sikainfluenssasta
29
627
Vastaukset
- rokotukset saanut
Minulle rakas lapsi on steinerkoulussa. Hän on ollut paljon sairaana, joten olen huolissani hänestä. Voiko olla mahdollista, että hän ei ole saanut tarvittavia rokotuksia muiden lasten tavoin. Nyt eletään kuitenkin täysin toista vuosisataa, kuin mitä Steinerin elinaika oli. Eli järki käteen steinerilaiset, antroposofit yms. kristosofit. Lapsille ei saa tehdä pahaa omilla uskomuksilla.
Ei mene jakeluun ilmeisesti se, että steinerin muinaiset sekoilut ja nykyaikainen steinerkoulu ovat kaksi erillistä asiaa. Sen sijaan, että narisette täällä typerine olettamuksinenne, ottakaa asioista selvää ja valittakaa oikeaan paikkaan!
Steinerkoulujen kouluterveydenhoito on ammattilaisten käsissä, niin kuin Suomen laki määrää. Sitäpaitsi on todella idioottimaista olettaa, että rokottamaton lapsi sairastelisi muita enemmän. Mitäs nämä sairaudet sitten ovat? tuhkarokko, vihurirokko, sikotauti, hinkuyskä, kurkkumätä, jäykkäkouristus, polio ja hemofilia? Rokotukset suojaavat _vain_ näiltä taudeilta. Jos tosissasi luulet, että "paljon sairastavaa" lasta ei ole rokotettu, et tajua koko rokotusohjelmasta yhtään mitään.
- Steinervanhempi
lapseni tarttuvia sairauksia vastaan!
- Steinervanhempi
paskan provon päätit sitten kirjoittaa lauantai-iltasi ratoksi. Hah!
- voi voi...
Steinerkoulussa suositellaan rokottamatta jättämistä. Kuten muutkin asiat vanhemmille tämä yleinsä kaunistellaan ja kerrotaan vain, että rokotuksissa on sivuvaikutuksia ja lisäaineita. Todellista syytä ei vanhemmille useinkaan kerrota. Ruotsissa jopa niin monet steinervanhemmat ovat jättäneet rokottamatta, että muualta yhteiskunnasta kadonneita tauteja on ilmennyt steineryhteisössä...
- samat säännöt
voi voi... kirjoitti:

Jos steineryhteisö kapinoi valtakunnallisia sikainfluenssa -ohjeita vastaa, tulee ottaa yhteyttä terveysministeriöön.
- koulun käynyt
samat säännöt kirjoitti:
Jos steineryhteisö kapinoi valtakunnallisia sikainfluenssa -ohjeita vastaa, tulee ottaa yhteyttä terveysministeriöön.
Ainoastaan Steinerin ajatuksia seuraavat yksilöt kapinoivat.
- vastuusta pakenemistako?
koulun käynyt kirjoitti:
Ainoastaan Steinerin ajatuksia seuraavat yksilöt kapinoivat.
Kuka onkaan edellisen kirjoittanut yhteisö, joka vastaa yhteisön nimellä. Olen kuullut, että kouluissa kehotetaan olemaan rokottamatta ja tällä palstalla on kehoitettu olemaan rokottamatta. No, voi ministeriöön niinkin ilmoittaa, että tutkivat asiaa.
- koulun käynyt
vastuusta pakenemistako? kirjoitti:

"Myös rokotuksia aktiivisesti vastustavat yhteisöt ovat haavoittuvia. Ruotsissa tuhkarokkoepidemioita on tavattu steinerpäiväkodeissa ja -kouluissa. Länsinaapurin steinerkoululaisista vain alle viidennes saa tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokotuksen. Rokotukset eivät kuulu antroposofiseen elämäntapaan."
http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=67&vl=
En osaa sanoa, että miten suuri osa suomalaisista steinerkoululaisista saa rokotukset. Kouluajoilta muistan, että aika moni ei saanut... - Hannes K.
vastuusta pakenemistako? kirjoitti:
Kuka onkaan edellisen kirjoittanut yhteisö, joka vastaa yhteisön nimellä. Olen kuullut, että kouluissa kehotetaan olemaan rokottamatta ja tällä palstalla on kehoitettu olemaan rokottamatta. No, voi ministeriöön niinkin ilmoittaa, että tutkivat asiaa.
Mitä tapahtuu antroposofisissa kehitysvammaisten hoitoyhteisöissä, sitä tuskin kukaan ulkopuolinen tietää. Tuskinpa rokotukset ovat ajan tasalla, sillä terveydenhoidosta vastaavat viime kädessä steinerilaiset lääkärit ja homeopaatit.
- vaiko tyhmänrohkeaa?
Hannes K. kirjoitti:
Mitä tapahtuu antroposofisissa kehitysvammaisten hoitoyhteisöissä, sitä tuskin kukaan ulkopuolinen tietää. Tuskinpa rokotukset ovat ajan tasalla, sillä terveydenhoidosta vastaavat viime kädessä steinerilaiset lääkärit ja homeopaatit.
Ei voi muuta sanoa, kuin että rohkeaa touhua puolustuskyvyttömien ihmisten kustannuksella. Meillä ei ole mitään todisteita siitä, oliko Steiner täysijärkinen kehitellessään rotuoppia ja hengentieteitä. Ainakin hän kuulemma päätti oman elämänsä hyppäämällä hissikuiluun. Ja tällaisen hemmon ajatuksiin vedoten pelataan lasten ja vammaisten hengellä.
vaiko tyhmänrohkeaa? kirjoitti:

Käsittääkseni todisteita on enemmän juurikin siitä, että ei ollut?
- antisteiner
koulun käynyt kirjoitti:
"Myös rokotuksia aktiivisesti vastustavat yhteisöt ovat haavoittuvia. Ruotsissa tuhkarokkoepidemioita on tavattu steinerpäiväkodeissa ja -kouluissa. Länsinaapurin steinerkoululaisista vain alle viidennes saa tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokotuksen. Rokotukset eivät kuulu antroposofiseen elämäntapaan."
http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=67&vl=
En osaa sanoa, että miten suuri osa suomalaisista steinerkoululaisista saa rokotukset. Kouluajoilta muistan, että aika moni ei saanut...Mielestäni tuo osoittaa, että steinerkoululla on todellista vaikutusvaltaa oppilaiden ja heidän vanhempien elämään. Antroposofisia ajatuksia todellakin piilosyötetään myös vanhemmille. Normaaleissa kouluissa lähes kaikki lapset saavat Pohjoismaissa rokotukset! Tiede -lehti on lisäksi lähteenä hyvin luotettava. He eivät kirjoita asioista tarkistamatta niitä!
- vaihtoehtovanhempi
antisteiner kirjoitti:
Mielestäni tuo osoittaa, että steinerkoululla on todellista vaikutusvaltaa oppilaiden ja heidän vanhempien elämään. Antroposofisia ajatuksia todellakin piilosyötetään myös vanhemmille. Normaaleissa kouluissa lähes kaikki lapset saavat Pohjoismaissa rokotukset! Tiede -lehti on lisäksi lähteenä hyvin luotettava. He eivät kirjoita asioista tarkistamatta niitä!
Rokotusohjelma aloitetaan Suomessa pikkuvauvoilla (3kk) joten heidän vahempansa eivät ole vielä päiväkodin eivätkä koulun vaikutuspiirissä. Kun lapset ovat päiväkodissa, he käyvät ihan tavallisessa neuvolassa, samoin kouluterveydenhuolto on kaupungin järjestämää, ihan tavalliset kaupungin palkkaamat terveydenhoitajat työskentelevät siellä.
Joten olisikohan asia niin, että steinerkouluissa on paljon ns. vaihtoehtovanhempia, jotka ovat ihan omilla aivoillaan ajatelleet asiaa ja päätyneet siihen, etteivät rokota lapsiaan. Ja rokottaminenhan ei ole pakollista Suomessa.
Jotten älkää nyt nähkö salaliittoja joka paikassa, tuontyyppistä ajattelua on joskus kutsuttu vainoharhaisuudeksi
Ja selvyyden vuoksi kerron vielä, etten vastusta rokotuksia. - ................................
vaihtoehtovanhempi kirjoitti:
Rokotusohjelma aloitetaan Suomessa pikkuvauvoilla (3kk) joten heidän vahempansa eivät ole vielä päiväkodin eivätkä koulun vaikutuspiirissä. Kun lapset ovat päiväkodissa, he käyvät ihan tavallisessa neuvolassa, samoin kouluterveydenhuolto on kaupungin järjestämää, ihan tavalliset kaupungin palkkaamat terveydenhoitajat työskentelevät siellä.
Joten olisikohan asia niin, että steinerkouluissa on paljon ns. vaihtoehtovanhempia, jotka ovat ihan omilla aivoillaan ajatelleet asiaa ja päätyneet siihen, etteivät rokota lapsiaan. Ja rokottaminenhan ei ole pakollista Suomessa.
Jotten älkää nyt nähkö salaliittoja joka paikassa, tuontyyppistä ajattelua on joskus kutsuttu vainoharhaisuudeksi
Ja selvyyden vuoksi kerron vielä, etten vastusta rokotuksia.Kansallisen rokotusohjelman mukaan MPR -rokotus tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan annetaan juuri koulun kynnyksellä eli 6 vuotiaana. Monet tulevat lisäksi steinerkouluun steinerpäiväkodista. Kyseessä ei jälleen ole mikään salaliitto vaan aivan puhdas antroposofien uskomus siitä, että rokotukset vahingoittavat lapsen karmaa. Tottahan he omaa uskomustaan vanhemmille kertovat, mutta hieman maallisempaan asuun puettuna... Karma kun ei kaikille tavisvanhemmille myisi. Varmasti neljä viidesosaa vanhemmista ei ole teosofeja ja antroposofeja, vaikka heitäkin varmasti paljon joukossa on. Ihan varmasti ajatusta on saatu myytyä myös ns. tavisvanhemmille.
- vaihtoehtovanhempi
................................ kirjoitti:
Kansallisen rokotusohjelman mukaan MPR -rokotus tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan annetaan juuri koulun kynnyksellä eli 6 vuotiaana. Monet tulevat lisäksi steinerkouluun steinerpäiväkodista. Kyseessä ei jälleen ole mikään salaliitto vaan aivan puhdas antroposofien uskomus siitä, että rokotukset vahingoittavat lapsen karmaa. Tottahan he omaa uskomustaan vanhemmille kertovat, mutta hieman maallisempaan asuun puettuna... Karma kun ei kaikille tavisvanhemmille myisi. Varmasti neljä viidesosaa vanhemmista ei ole teosofeja ja antroposofeja, vaikka heitäkin varmasti paljon joukossa on. Ihan varmasti ajatusta on saatu myytyä myös ns. tavisvanhemmille.
Ensimmäinen mpr-rokotus annetaan 1,5-vuotiaana, lapsille tehdään terveystarkastus yleensä ennen koulun alkua ja lapsi saa sitten viimeistään siinä vaiheessa sen toisen rokotuksen.Syntymäajasta riippuen toisen rokotuksen voi saada jo vuotta ennen koulun alkua. Kyllä siinä saa aikamoinen meedio olla jos "koulu"(siis kuka?)vaikuttaa vanhempaan ja terveydenhoitajaan niin, että vaikka olisi ajatellut sen rokotuksen antaa niin sitten ei antaisikaan kun joutuisi "antropiirien vaikututuksille alttiiksi".
- .......................................

Steinerkouluun tullaan usein steinerpäiväkodista. Steinerpäiväkodin käynyt lapsi päätyy todella usein steinerkouluun. Loput rokottamatta jättävät vanhemmat varmasti ovat antroposofeja, kristosofeja, teosofeja ja muita okkultisteja. Yhteen laskettuna näistä muodostuukin sitten se suuri enemmistö, joka Tiede -lehden artikkelin mukaan jättää lapsensa rokottamatta.
- .........................
voi voi... kirjoitti:
Steinerkoulussa suositellaan rokottamatta jättämistä. Kuten muutkin asiat vanhemmille tämä yleinsä kaunistellaan ja kerrotaan vain, että rokotuksissa on sivuvaikutuksia ja lisäaineita. Todellista syytä ei vanhemmille useinkaan kerrota. Ruotsissa jopa niin monet steinervanhemmat ovat jättäneet rokottamatta, että muualta yhteiskunnasta kadonneita tauteja on ilmennyt steineryhteisössä...
Missä Steinerkoulussa 'suositellaan rokottamatta jättämistä'? Hyvässä muistissa on vielä 70-luvulla tehty sokeripalarokote poliota vastaan. Siistissä jonossa marssittiin rokotteet ottamaan Steinerkoulussa! Ruotsissa, todellakin, on antrohörhöjä, jotka jättävät vastuuttomasti lapsensa rokottamatta. Sillä ei ole mitään tekemistä rokotusmyönteisyyteni tai lapseni Steinerkoulun kanssa. Tajuatkos?
- Faktat pöytään
......................... kirjoitti:
Missä Steinerkoulussa 'suositellaan rokottamatta jättämistä'? Hyvässä muistissa on vielä 70-luvulla tehty sokeripalarokote poliota vastaan. Siistissä jonossa marssittiin rokotteet ottamaan Steinerkoulussa! Ruotsissa, todellakin, on antrohörhöjä, jotka jättävät vastuuttomasti lapsensa rokottamatta. Sillä ei ole mitään tekemistä rokotusmyönteisyyteni tai lapseni Steinerkoulun kanssa. Tajuatkos?
Erityisen paljon heitä on opettajina. Antroposofit ja muut teosofit eivät taatusti rokota lapsiaan. Antroposofit saavat vapaasti järjestää lähes kaiken toimintansa steinerkoulujen tiloissa, joten voi aivan hyvällä syyllä olettaa, että siellä kehoitetaan olemaan rokottamatta. Todella huolestuttavaa, että ruotsissakin vain noin pieni osa steinervanhemmista rokottaa lapsensa. Riskit ovat kuitenkin todellisia! No kunnon steinervanhemmalle seuraavien elämien karma on tärkeämpää kuin lasten terveys tässä elämässä...
- Antroposammakko
vaiko tyhmänrohkeaa? kirjoitti:
Ei voi muuta sanoa, kuin että rohkeaa touhua puolustuskyvyttömien ihmisten kustannuksella. Meillä ei ole mitään todisteita siitä, oliko Steiner täysijärkinen kehitellessään rotuoppia ja hengentieteitä. Ainakin hän kuulemma päätti oman elämänsä hyppäämällä hissikuiluun. Ja tällaisen hemmon ajatuksiin vedoten pelataan lasten ja vammaisten hengellä.
"Ainakin hän kuulemma päätti oman elämänsä hyppäämällä hissikuiluun."
Höpönpöpön. Steiner kuoli omassa ateljeessaan itse veistämänsä veistoksen äärellä. - Antropofaijakko
Antroposammakko kirjoitti:
"Ainakin hän kuulemma päätti oman elämänsä hyppäämällä hissikuiluun."
Höpönpöpön. Steiner kuoli omassa ateljeessaan itse veistämänsä veistoksen äärellä.pitkäaikaisen käytön rasittamana...
Faktat pöytään kirjoitti:
Erityisen paljon heitä on opettajina. Antroposofit ja muut teosofit eivät taatusti rokota lapsiaan. Antroposofit saavat vapaasti järjestää lähes kaiken toimintansa steinerkoulujen tiloissa, joten voi aivan hyvällä syyllä olettaa, että siellä kehoitetaan olemaan rokottamatta. Todella huolestuttavaa, että ruotsissakin vain noin pieni osa steinervanhemmista rokottaa lapsensa. Riskit ovat kuitenkin todellisia! No kunnon steinervanhemmalle seuraavien elämien karma on tärkeämpää kuin lasten terveys tässä elämässä...
Tiede-lehti on siis tutkinut asiaa vai? Missä näit tuon tai minkään muun linkin takaa avautuvan tiedon, ettei valta- tai edes huomattavaa osaa Suomen steinerkoululaisista rokoteta?
Että lyös nyt ne faktasi pöytään. Rokottamattomuus ei kuulu steinerkouluun, enkä ole koko sielläoloaikanani koskaan kuullut yhdenkään koululääkärin tai kouluterveydenhoitajan puhuvan rokotuksia vastaan.
Tiede-lehden artikkelissa ei ollut myöskään mitään lähdevittauksia. Mistä tuo "viidesosa" on saatu ja miten se korreloi muutenkin rokotuskriittisen ruotsalaisen "normaalivöestön" kanssa? Ja ennenkaikkea, mistä vedit johtopäätöksen, että sama koskee myös Suomen steinerkouluja? Ja mistä, perkele, vedit sen johtopäätöksen, että sellaiset vanhemmat, jotka eivät rokotuta lapsiaan pieninä vauvoina, eivät rokotuttaisi heitä vakavia sairauksia vastaan vanhempina? Tavallinen flunssarokotus on käsittääkseni suurimman osan suomalaisista mielestä täysin turha. Enkä ole kyllä ihan varma tästä H1N1(a)-versiostakaan. Olisi hyvä, että jos rokotuksia annetaan, olisi varmistettu niiden toimivuus sitä tautia vastaan josta pelotellaan...
Argumentointisi on lähes yhtä järkevää kuin se, että minä kysyisin, että joko olet lopettanut huumeidenkäytön arkisin?- vaihtoehtovanhempi
....................................... kirjoitti:
Steinerkouluun tullaan usein steinerpäiväkodista. Steinerpäiväkodin käynyt lapsi päätyy todella usein steinerkouluun. Loput rokottamatta jättävät vanhemmat varmasti ovat antroposofeja, kristosofeja, teosofeja ja muita okkultisteja. Yhteen laskettuna näistä muodostuukin sitten se suuri enemmistö, joka Tiede -lehden artikkelin mukaan jättää lapsensa rokottamatta.
joo, kyse oli siis siitä, että steinerissa tosiaan on paljon vaihtoehtoiseen terveydenhoitoon uskovia vanhempia jotka ovat valinneet lapselleen myös steinerkoulun(ja joskus myös -päiväkodin). Antrojen salaliitto ei siis saa näitä vanhempia tekemään vastoin alkuperäistä tahtoaan vaan ihan henkilökohtainen ajattelu. Henkilökohtaisesti haluan rokottaa lapseni vaikka steinerkoulussa ovatkin. Eikä kukaan koskaan ole maininnut sanallakaan rokotuksia koulussa paitsi kouluterveydenhoitaja on laittanut lapun jos lapsi on rokotuksen saanut
- ottakaa suoraan rokotteena tartuntoja
Steinerfaija kirjoitti:
Tiede-lehti on siis tutkinut asiaa vai? Missä näit tuon tai minkään muun linkin takaa avautuvan tiedon, ettei valta- tai edes huomattavaa osaa Suomen steinerkoululaisista rokoteta?
Että lyös nyt ne faktasi pöytään. Rokottamattomuus ei kuulu steinerkouluun, enkä ole koko sielläoloaikanani koskaan kuullut yhdenkään koululääkärin tai kouluterveydenhoitajan puhuvan rokotuksia vastaan.
Tiede-lehden artikkelissa ei ollut myöskään mitään lähdevittauksia. Mistä tuo "viidesosa" on saatu ja miten se korreloi muutenkin rokotuskriittisen ruotsalaisen "normaalivöestön" kanssa? Ja ennenkaikkea, mistä vedit johtopäätöksen, että sama koskee myös Suomen steinerkouluja? Ja mistä, perkele, vedit sen johtopäätöksen, että sellaiset vanhemmat, jotka eivät rokotuta lapsiaan pieninä vauvoina, eivät rokotuttaisi heitä vakavia sairauksia vastaan vanhempina? Tavallinen flunssarokotus on käsittääkseni suurimman osan suomalaisista mielestä täysin turha. Enkä ole kyllä ihan varma tästä H1N1(a)-versiostakaan. Olisi hyvä, että jos rokotuksia annetaan, olisi varmistettu niiden toimivuus sitä tautia vastaan josta pelotellaan...
Argumentointisi on lähes yhtä järkevää kuin se, että minä kysyisin, että joko olet lopettanut huumeidenkäytön arkisin?Jos kerran saatte hyvää karmaa sairauksista, matkustakaa sellaisiin maailmankolkkiin, missä varmasti sairastutte. Afrikassa löytyy varmasti hyviä paikkoja saada vaikka mitä tartuntoja tai jossain Aasiassa. Mutta älkää lapsiin tartuttako höperyyttänne.
ottakaa suoraan rokotteena tartuntoja kirjoitti:
Jos kerran saatte hyvää karmaa sairauksista, matkustakaa sellaisiin maailmankolkkiin, missä varmasti sairastutte. Afrikassa löytyy varmasti hyviä paikkoja saada vaikka mitä tartuntoja tai jossain Aasiassa. Mutta älkää lapsiin tartuttako höperyyttänne.
Etkö osaa lukea vai etkö osaa käyttää tätä keskusteluryhmää? Vai onko niin valitettavasti käynyt, että sekä ymmärryksessä, että sisälukutaidossa on vajetta?
- exsteiner
Steinerfaija kirjoitti:
Tiede-lehti on siis tutkinut asiaa vai? Missä näit tuon tai minkään muun linkin takaa avautuvan tiedon, ettei valta- tai edes huomattavaa osaa Suomen steinerkoululaisista rokoteta?
Että lyös nyt ne faktasi pöytään. Rokottamattomuus ei kuulu steinerkouluun, enkä ole koko sielläoloaikanani koskaan kuullut yhdenkään koululääkärin tai kouluterveydenhoitajan puhuvan rokotuksia vastaan.
Tiede-lehden artikkelissa ei ollut myöskään mitään lähdevittauksia. Mistä tuo "viidesosa" on saatu ja miten se korreloi muutenkin rokotuskriittisen ruotsalaisen "normaalivöestön" kanssa? Ja ennenkaikkea, mistä vedit johtopäätöksen, että sama koskee myös Suomen steinerkouluja? Ja mistä, perkele, vedit sen johtopäätöksen, että sellaiset vanhemmat, jotka eivät rokotuta lapsiaan pieninä vauvoina, eivät rokotuttaisi heitä vakavia sairauksia vastaan vanhempina? Tavallinen flunssarokotus on käsittääkseni suurimman osan suomalaisista mielestä täysin turha. Enkä ole kyllä ihan varma tästä H1N1(a)-versiostakaan. Olisi hyvä, että jos rokotuksia annetaan, olisi varmistettu niiden toimivuus sitä tautia vastaan josta pelotellaan...
Argumentointisi on lähes yhtä järkevää kuin se, että minä kysyisin, että joko olet lopettanut huumeidenkäytön arkisin?kyllä ainakin meidän steinerpäiväkodin ja steinerkoulun vanhempien kesken puhuttiin rokotteiden haitoista paljon. kyllä se keskustelu vaikuttaa vanhempien päätöksiin rokottaa tai olla rokottamatta. meidän perheessä rokotettiin, koska ystäväperheen vauva sairasti hinkuyskän ja meinasi kuolla. ajattelin etten sitä sairastamisen tuskaa halua lapselleni. mutta kyllä minäkin mietin minkälaisia haittoja rokotteista tulee.
meidän koulussa on terveyskeskuslääkäri ja terveydenhoitaja, jotka eivät ole antroja vaan taviksia. he suhtautuivat hyvin kaikkiin tapauksiin enkä kuullut koskaan moitteita että he olisivat tässä asiassa painostaneet vanhempia vaikka he ilmaisivat joskus huolestuneisuutensa avoimesti.
ai niin - huomasin että joku muukin käyttää samaa nimimerkkiä. - ....................................
exsteiner kirjoitti:
kyllä ainakin meidän steinerpäiväkodin ja steinerkoulun vanhempien kesken puhuttiin rokotteiden haitoista paljon. kyllä se keskustelu vaikuttaa vanhempien päätöksiin rokottaa tai olla rokottamatta. meidän perheessä rokotettiin, koska ystäväperheen vauva sairasti hinkuyskän ja meinasi kuolla. ajattelin etten sitä sairastamisen tuskaa halua lapselleni. mutta kyllä minäkin mietin minkälaisia haittoja rokotteista tulee.
meidän koulussa on terveyskeskuslääkäri ja terveydenhoitaja, jotka eivät ole antroja vaan taviksia. he suhtautuivat hyvin kaikkiin tapauksiin enkä kuullut koskaan moitteita että he olisivat tässä asiassa painostaneet vanhempia vaikka he ilmaisivat joskus huolestuneisuutensa avoimesti.
ai niin - huomasin että joku muukin käyttää samaa nimimerkkiä.harvemmin olen steinerkoulussa antro-terveydenhoitajaan törmännyt. Opettajat ovatkin sitten aivan oma lukunsa. Heistä suurin osa on antroja. Myös antroposofisia lääkäreitä käy steinerkoulussa.. Kyllä moni steinerilainen tosiaan välttää rokottamista ihan jälleensyntymisopin valossa...
- Antroposammakko
Antropofaijakko kirjoitti:
pitkäaikaisen käytön rasittamana...
"Mielisairauden ja huumeiden pitkäaikaisen käytön rasittamana..."
Lähde? - alkup. ....................
.................................... kirjoitti:
harvemmin olen steinerkoulussa antro-terveydenhoitajaan törmännyt. Opettajat ovatkin sitten aivan oma lukunsa. Heistä suurin osa on antroja. Myös antroposofisia lääkäreitä käy steinerkoulussa.. Kyllä moni steinerilainen tosiaan välttää rokottamista ihan jälleensyntymisopin valossa...
Käytä nikkiä jossain muussa yhteydessä, älä tässä. Paljonko on "suurin osa" ja paljonko on "moni steinerilainen"?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768