Olipa kerran

Olipa kerran pikku Mika, jota ei vaivannut sika...influenssa. Vaan hän oli muuten vain aivan nuutunut, mutta ei luutunnut. Ainakaan lattiaa tuloksillaan. Vai luutusiko? Vai puutusiko hänen kätensä, kun eivät taidot riittäneet pystyssä pysymiseen? Nyt on vika rystyssä, kun ei tulosta näy pystyssä. Ikävää kun on, Mikan nimetön rikki on. Miksi, kysyt sinä? No tietenkin siksi, että paineet kasvoivat kun laineet lipuivat.. ohi Mikan.

Mikan mielessä ei nyt muu olla voi, kuin apupyörät. Apupyörät, joka Mikan nyörät. Kallion nalliot, tulokset ovat Mikalla kuin tyhjät halliot. Tyhjää täynnä ja kattia kanssa. Ei, ei Mattia vaan Mikaa.. kiinnosta suoriutua edes maaliin saakka. Iso taakka Mikan pomolla. Homolla? Ehkä.. ainakin homon tuuria oli, kun Kallion juuria tiiminsä otti. Vangitsi, ei näy pakotietä.. tästä loputtomasta kierteestä. Maassa nurin Mika, se on aina pyörän vika. Todellisuudessa näin ei ole, Mikalla kun taitoja ei vaan ole.

Nyt suru painaa puseroon, kun ei talli"kavereiltaan" Mika tukea saa. Lukea saa (säätöjä), jos nimi ei Kallio ole. Kallion nyt aika ottaa tulos tai joutua ulos. Ei ole legendojen joukkoon Mikalla asiaa, kun ei tulosliuskalla ansaita edes rasiaa. Mestaruus, Mikalla ansiota enemmänkin mestaukseen. Ei ole Mikalla mestaruuksia, puuttuu sankaruuksia. Ei ole Mikalla taitoja, tarvitseeko hän vaippoja? Sen verran löysää ovat olleet tulokset. Nöyryyttä, itkua, parkua, kyyneliä. Missä ovat voitot? Missä ovat tulokset? Missä ovat apupyörät? Missä on se palava kunnianhimo silmissä. Vastaus: n.10cm Mikan puuttuvan nimettömän yläpuolella. Ja sinne jäävät.

-Wanha Kunnon