Extraa

tummempaa Sinua tällä kertaa,
runo jossa on ajatusta. On sanoja ja
lauseita, jotka katoavat - painuvat ajan
saatossa johonkin. Mutta on myös sellaisia,
jotka pureutuvat sieluun saakka jäädäkseen
siellä elämään.

Muistot, miten ne jäävätkin piirroiksi
joihin voi tarttua, kun ikävä koskee ja
kaipuu tunnustelee sisältä. Muistot
silloin asettuvat esille, tulevat.

Purkautuvat jostain sisäisestä maailmasta
ja kun ihminen vaikeroi kivussa, muistojen
kunnaat asettavat polun kulkea, sulkeutua
hetkien vehreyteen ja toipua, asettua.

Ei enää painajaisia, ei kyynelten
kuivuvaa, karhenevaa, virtaa. Asettuu
kuin maahan, josta on uneksinut, lehvistön
syliini, josta on ennenkin lohtu herännyt.

Muistot, ei mitään odotettua, vain
hetkistä koostuva virta, jossa liikku
hiekanjyviä, joissa on herkimpiä, muistoiksi
muuntuneita kiillotuksia ajan hierteessä...

ja mikään ei ole niin pysyvää..

http://www.youtube.com/watch?v=OJHwmiqTxJU&feature=related

Kiitos Runostasai.

Ei sanat tarvitse olla mahtipontinen,
ollakseen merkittävä.

Ei lausunnassa ylevyyttä, etteikö
mukana olisi koko ihmisen sydän.

Tärkeää on sana, joka kuivaa kyynelee,
lause joka taittaa kivun.

Sisältö, joka kulkee ihmisestä
toiseen.

Sydämen muotoisena.

Rakkausrunossasi on jälleen ihmisyyden tuntua
ja lämpöä, aitoutta.

Tämäkin tekstisi kulki minuun syvälle ja tuntuu
pitkään.

Raikas aitous ja puhtaus puhuttelee.

Tämä oli erittäin hieno Runosi.

Iloa ja hymyä Sinulle koko päivääsi.