Puista ei ole pitkää matkaa kuusenkerkkiin, eli vuosikasvaimiin. Nuo vaaleanvihreät syötävät ovat parhaimmillaan keväällä.
Kerkät ovat hyvänmakuisia ja runsaasti C-vitaminia sisältäviä. Monenlaista käyttöä yrttijuomiin marmelaadeihin jne. Kerkkien poimiminen vioittaa puuta eikä siis kuulu jokamiehen oikeuksiin kuten marjat.
Minäkin noita kerkkiä mutustelin noin koemielessä kun olin jo "ymmärrysikainen" ja uskaltauduin pois kotipihalta. Muistan syöneeni myös heinänkorren "juurta". Korsi irti tupestaan ja näin ilmestyi valkea "juuriosa", joka maistui yllättävän makealle.
Erikoisuutena muistan "muurahaiskusen" maiston. Kun kepillä ärsytti muurahasipesää niin muurahaiset suihkuttivat kustaan pilvenä. Keppi sai osansa ja minä nuolaisin kokeeksi keppiä. Muurahaishappoa tms. se tietysti oli mutta "kusena" tunnettin. Väkevää tuo oli, ei makoisaa, mutta testattua sain.
Reumaansa vanhat ihmiset yrittivät parantaa, istumalla paljaalla p.....llään keossa.
Ette varmaan enää ihmettele, miksi olen tällaiseksi tullut.
Kerkät ovat hyvänmakuisia ja runsaasti C-vitaminia sisältäviä. Monenlaista käyttöä yrttijuomiin marmelaadeihin jne. Kerkkien poimiminen vioittaa puuta eikä siis kuulu jokamiehen oikeuksiin kuten marjat.
Minäkin noita kerkkiä mutustelin noin koemielessä kun olin jo "ymmärrysikainen" ja uskaltauduin pois kotipihalta. Muistan syöneeni myös heinänkorren "juurta". Korsi irti tupestaan ja näin ilmestyi valkea "juuriosa", joka maistui yllättävän makealle.
Erikoisuutena muistan "muurahaiskusen" maiston. Kun kepillä ärsytti muurahasipesää niin muurahaiset suihkuttivat kustaan pilvenä. Keppi sai osansa ja minä nuolaisin kokeeksi keppiä. Muurahaishappoa tms. se tietysti oli mutta "kusena" tunnettin. Väkevää tuo oli, ei makoisaa, mutta testattua sain.
Reumaansa vanhat ihmiset yrittivät parantaa, istumalla paljaalla p.....llään keossa.
Ette varmaan enää ihmettele, miksi olen tällaiseksi tullut.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Puuttuvia vitamiineja me lapset löysimme luonnosta. Liekö meidän geeneissämme ollut muistissa ajat, jolloin kaikki luonnosta hyödynnettiin. Muurahaishapon maun muistan kyllä, mitäköhän tarpeellista sen mukana saimme. Suolaheinät olivat herkkua, niitä kaukaakin mentiin hakemaan. Rannikolla kasvoi ja kasvaa edelleen ruohosipulia. Me maistelimme männyn vuosikasvaimia, ne olivat leikkibanaaneja. Mistä muuten sen banaanin keksimme, kun ikinä emme olleet niitä saaneet oikeasti.
Kaikki villinä kasvavat viinimarja- ja karviaismarjapensaitten ja omenapuiden sijainnit tiesimme. Ojanvarsien ja ketojen mansikat pistelimme poskeemme. Hernevarkaissa kävimme, varsinkin kun herneet oli niitetty ja seipäille laitettu. pettymys oli jos hernepelto olikin rehuhernettä, ne maistui pahalle.
Olivat ne hyviä ja kirpeitä, jokakesän lomalla mummolan pihamailla. Juostiinhan siellä metsissäkin ja ihastelin kaikkea elävää elämää, mitä kaupunki ei tarjonnut. Sinä kesänä jolloin näin ensi kerran muurahaisen munia, olin Ruolahdella enoni luona.
Istuin Osuuskaupan ulkopuolella isolla kivella, taisin olla jo toisella kymmenellä ja odottelin enon vaimoa kaupasta.
Aikani kuluksi nostin litteää kiveä, joka oli maassa, ja sen alla oli valkoisenaan muurahaisten tulevaa jälkikasvua.
Olin hämmentynyt, kun huomasin niiden hätääntyvän, ja kuljettevan munia turvaan. Siinä kävi sellainen kuhina, etten voinut laittaa kiveä paikoilleen enää, pelkäsin munien ja muurahaisten rikkoontuvan, kun kaaos oli vallanut
yhdyskunnan.
Se pani minut ajattelemaan, ja vaikka olen sen jälkeen työntänyt heinänkorren ison muurahaispesän pinnalle,
ja saanut maistaa tuota kirpeää tuotetta, en pesää enää halunnut rikkoa. Ilmassakin se tuntui, niin paljon ja pitkälle ne sitä saavat suihkutettua!
Melko mielenkiintoisia yhdyskuntia nuo muurahaiset ja mehiläisetkin ovat. Eikös tropiikissa ole oikein suuriakin alueita, kuin kaupunkeja muurahaisilla, ja taisteluitakin muiden pesäkuntien kanssa. Luonnonlakeja kait nekin.
Apilankukissakin on sama vaalea makea tyviosa, jota tuli syötyä, mutta parhaita oli suolaheinät, joita voi salaattin kerätä luonnosta. Voikukanlehtiä olen kokeillut keväällä pitää mustan muovin peitossa, jäävät ne vaaleiksi eivätkä ole niin kitkeriä. Mutta kevään voikukanlehtiä voi hyvin laittaa lehtisalaatin joukkoon sellaisenaan, antamaan pontta maulle,salaatinkastikkeen ryydittämänä. Bon apetit vaan!
ä on ihmiskunta kerännyt talteen vuosituhansia. Jos en väärin muista Egyptin pyramiidien hautakätköistä on löytynyt ruukutettua hunajaa. On monia lajeja hunajaakin, kanervankukista kerätyn meden ollen se mistä pidin viimesyksynä. Jossakin Keski-Suomessa purkitettua.
Myös vaahterasiirappi on amerikkalaisten suosimaa, pannukakkujen kera. Se on aika hyvää, joskin ensin tuntui vieras maku. Koivun mahla on myös suosittua juomaa, sitä olen maistanut, En pitänyt siitäkään erikoisemmin, mutta en epäile, etteikö siinä olisi arvokkaita hivenaineita.
Nokkosten rautapitoisuudenhan meidän ikäpolvemme hyvin tuntevat, ja maukas se onkin alkukesästä, niin keittona, muhennoksena kuin nokkos-sämpylöinä.
Muistaako joku mitä on korpikuusen kyyneleet? Olin retkellä kaukana sivistyksen piiristä luokkakavereiden kanssa. No pojat on poikia aina vaan, ikä ei heitä muuksi muuta. illan mittaan istuimme nuotiolla joku pojista kyseli olemmeko maistaneet korpikuusen kyyneleitä, emme tietenkään.
Pojat kehoitti ottamaan nuotiokahvia kuppiin ja lorauttivat sekaan niitä kyyneleitä. Huom. pullo oli kääritty sanomalehtipaperiin. Näin meitä viattomia tyttölapsia 16-17v huijattiin mutta hauskaa oli loppuilta, suuteluakin tuli harjoitettua.
Luonnon antimista korpikuusen kyyneleet oli valmistettu mutta miten se on jäänyt epäselväksi.
Noistahan se muodostuu. Tehdään mäski, viljasta tai perunasta mutta muutakin voidaan käyttää. Sokeriakin tarvitaan.
Kun mäski on käynyt alkoholipitoiseksi se tislataan. Kun etanoli, jota pontikkakin on, kiehuu n. 78-asteessa, on se helppo tislata. Ajetaan vain mäskihöyryä putken läpi, joka on spiraalina vesisäiliössä.
"Kyyneleet tippuvat putken päästä kun aine tiivistyy. 76% on maksimiväkevyys kotipoltossa.
Pontikka-sana tulee ruotsalaisesta sanasta pontak, joka oli ranskalaista punaviniä joskus 1700-luvulla.
P.S. En ole pontikankettäjä.
"Se" olikin väkevämpää, 96%!
Hirvet kuusenkerkkiä mutustavat, ja kohtahan päästään hirvimetsälle. Hirvenpaistin punaviinimarinadia varten kerään aina muutaman kourallisen katajanmarjoja, valmiina tummansinisinä. Ne ovat oikeastaan käpyjä,havukasvistahan on kyse, hiukan myrkyllisiäkin. Pontikasta juttelitte, niillähän voisi sitä maustaa, kun kelpaavat giniinkin. Pihlajanmarjojakin aion sen verran poimia, että saan hirvipaistin seuraksi pihlajanmarjahyytelöä. Jotkut poimivat terveellisiksi mainostettuja variksenmarjoja eli kaarnikoita, viiniäkin niistä valmistetaan .
Suomen kielen ilmaisuvoimaisuus näkyy näissä metsän antimissakin. Voimme mennä mustikkaan ja sitten onkin sormet ja suu mustikassa . Sieni- ja puolukkametsä kutsuu, pian sonnustaudutaan hirvimetsälle, jossain päin on puhuttu jopa akkamehtään menosta, kun on riiuulle aiottu. Miten muuten ruotsinkielinen sanoo tuon : olin mustikassa, laitetaanko vain i eteen ?
Näin omenapiirakoiden ja vaniljakastikkeiden sesonkina tulee mieleen, että Norjassa osataan kuusesta eristää monenmoisia aineita, jopa vanilliinia.
imperfektumissa--- "jag var i blåbärskogen--- " mennessä mustikkaan,---jag far till blåbärskogen
Mors lilla Olle i skogen gick,
rosor på kinden o solsken i blick.
Läpparna små utav bär äro blå,
bara jag slapp, att så ensam här gå!
Hauska mustikkametsä laulu, jota lapset lauloivat mustikkaan mennessään.
Hankolaiset faraavat joka paikkaanä. Minulle on kerrottu, että faraaminen tarkoittaa menemistä autolla tai ainakin kulkuvälineellä.
Eikö olekin oikeampaa sanoa, jag går till jne.
Tuo mustikassa oleminen taitaa olla liian ahdasta muila kielillä. Kummallista on myös panna lakki päähän kun itseasiassa pannaan pää lakkiin.
Går ja far yhtä korrektia kieliopillisesti, kuka apostolinkyydillä, hevosella tai kaaralla, jos metsä on kauempana. Terveiset Pohjan Kunnan pojalle.
kaks mummoo meni mustikkaan, toinen ei mahtunukkaan.
Eipähän värjäytynyt!
Oletteko kokeilleet itse valmisaa teetä? Minä olen joskus mustikan ja vadelman lehdistä, ei kelvannut muille kuin itselleni. Olen jotain netistä lukenutkin, mutta olisi kiva kuulla käytännön kokemuksia.
Muistan lapsuudesta, kaupasta ei teetä saanut.
Mustaherukkapensaan uutta kasvua jo keväällä se kuivattiin, kesällä vadelman lehtiä ja valkoapilan kukkia, se oli ainakin minusta hyvää, mutta sekoitussuhteita en musta.
Tuota valkoapilankukkaa kuivaan vieläkin alkukesästä, mutta puhtaalta paikalta pitää kerätä, ettei ole pölyä ja pakokaasuja mausteena, siitä tulee mukava hunajan maku teehen.
mustaviinimarja pensaan lehtiä, ja käyttänyt niitä teelehtien tapaan. Joutui hauduttamaan kauemmin, mutta maku oli yllättävän hyvä. Luin niiden sisältävän vielä enemmän C-vitamiiniä kuin marjat, joten päätin kuivattaa talveksi. Kerran käytin marinoidessani possunlihaa, inkiväärin,öljyn, lehtimurskan(m.v.) sitruunanmehu ja valkosipulin murskattuna, must.pipp.,,,, yllättävä raikas, mutta hyvä.Kuivattu lipstikka murennettuna jauhelihaan,
on myös hyvän säväyksen antaja.