Näpistys

Tuttavani oli mielisairaalassa masennuksen takia 21-vuotiaana ja ollessaan siellä hän näpisti kerran kaupasta vaatekappaleita.Tuolloin hän oli poliisin puhuttelussa ja hänen sormenjälkensä otettiin myöskin.Sairaalahenkilökunta tiesi asian,mutta siitä ei sen kummemmin puhuttu.Hän on sairaalassaolon jälkeen ollut tavallista elämää viettävä,ei rikoksia. Tällä hetkellä kunnollinen työssäkäyvä kolmen lapsen äiti ja täytti juuri 60,mutta hänellä oli jo tuolloin 18-vuotiaana todettu jonkinasteista epilepsiaa.Kysyn.Onko tuo ihminen nyt rikollisen kirjoissa vieläkin?Silloin aikanaan ollessaan tyttönä hän korvasi heti rahalla kaiken varastamansa.Vaatekappaleita ei ollut useita.
2314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuolla ihmisellä oli myöskin masennuslääke aloitettu ja hän oli tavallista vilkkaampi ja euforisempi.

Äänestä

Jos teko tapahtui 39 vuotta sitten, eli v. 1970 niin unohda. Tuolloin ei ollut vielä tietokoneita keksittykään, vai olikohan Suomessa Postipankilla yksi, rekka-auton kokoinen. Eli, poliisi toimi silloin täysin manuaalisesti, kirjoitteli kosmuskynällä tai jos oli jossain kirjoituskone, niin naputteli kuutena kappaleena kuuden kalkkeerauspaperin läpi.
Nykyään tietysti on toisin. Raportit säilyvät poliisin tiedostoissa pääsääntöisesti 50 vuotta ja sormenjäljet niin kauan, kuin ihminen elää, mutta v. 1970 tehdyt manuaaliset raportit kuten sormenjäljetkin on hävitetty ajat sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekka Matti kirjoitti:

Tuttavani oli mielisairaalassa masennuksen takia 21-vuotiaana ja ollessaan siellä hän näpisti kerran kaupasta vaatekappaleita.Tuolloin hän oli poliisin puhuttelussa ja hänen sormenjälkensä otettiin myöskin.Sairaalahenkilökunta tiesi asian,mutta siitä ei sen kummemmin puhuttu.Hän on sairaalassaolon jälkeen ollut tavallista elämää viettävä,ei rikoksia. Tällä hetkellä kunnollinen työssäkäyvä kolmen lapsen äiti ja täytti juuri 60,mutta hänellä oli jo tuolloin 18-vuotiaana todettu jonkinasteista epilepsiaa.Kysyn.Onko tuo ihminen nyt rikollisen kirjoissa vieläkin?Silloin aikanaan ollessaan tyttönä hän korvasi heti rahalla kaiken varastamansa.Vaatekappaleita ei ollut useita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu