Tämä on ihan hirveää. Olen 25v. opiskelut juuri loppu, työt edessä. Samoin miehellä 26v.
En ole koskaan ollut lapsirakas, vauvat on ollut kamalia, haisevia, limaisia ja rääkyviä myttyjä, jotka vaativat huomiota koko ajan. Olin vielä pari kuukautta sitten sitä mieltä, että onneksi kenenkään ei ole pakko hankkia lapsia jos ei halua.
Mutta uudessa työpaikassa on kaksi raskaana olevaa naista, oman ikäisiä puolituttuja on useita raskaana, samassa talossa asuu ainakin 3 vauvaa. Vauva-asioista ei siis pääse oikein missään eroon.
Hirveäksi tilanteen on tehnyt se, että olen alkanut pohtimaan että kai sitä voisi lapsen joskus hankkia, kai sen saisi hoidettua kun moni muukin siitä on selvinnyt. Lasken päässäni minkä ikäisenä kukakin on lapsia saanut, vertaan omaan ikääni. Pohdin miltä tuntuisi pitää vauvaa sylissä, millaista sitä olisi hoitaa, jaksaisiko yöllä herätä ja hoitaa, millaista olisi olla raskaana, millaista olisi kertoa raskaudesta, pystyisinkö sitoutumaan lapseen ja luopumaan kaikesta omasta ajasta ja harrastuksista ja mielenkiinnonkohteista, pystyisinkö oikeasti olemaan vauvan kanssa kahdestaan päivät pitkät kotona oman pään sekoamatta, millaista olisi jos vauva olisi nyt tässä...
En todellakaan haluaisi haluta lasta, enkä todellakaan tiedä olenko sitä nyt haluamassa. Ajatukset risteilevät jatkuvasti pään sisällä, välillä itkettää ja on paha olo kun on niin epätoivoinen olo. Toivon todella että kyseessä olisi ympäristön luomat sosiaaliset paineet, eikä todellakaan oikea vauvakuume. Ja että tämä menisi ohi. Haluaisin tehdä rauhassa töitä, matkustella, harrastaa, tavata ystäviä, laiskotella jne. Onneksi mies ei todellakaan halua lasta, haluaa ensin naimisiin ja puitteet kuntoon muutenkin. Ja haluamme molemmat olla "oikeasti aikuisia" kun lapsia hankitaan, ja sitä emme kumpikaan koe olevamme. Mutta en todellakaan ymmärrä, miksi vauva-asioita pohdin jatkuvasti. Kun en halua haluta lasta!
Onko kenelläkään muulla ollut koskaan samanlaisia kummallisia ajatuksia? Tätä on jatkunut jo pari kuukautta ja todella toivon, että ajatukset jättäisivät minut rauhaan!
En ole koskaan ollut lapsirakas, vauvat on ollut kamalia, haisevia, limaisia ja rääkyviä myttyjä, jotka vaativat huomiota koko ajan. Olin vielä pari kuukautta sitten sitä mieltä, että onneksi kenenkään ei ole pakko hankkia lapsia jos ei halua.
Mutta uudessa työpaikassa on kaksi raskaana olevaa naista, oman ikäisiä puolituttuja on useita raskaana, samassa talossa asuu ainakin 3 vauvaa. Vauva-asioista ei siis pääse oikein missään eroon.
Hirveäksi tilanteen on tehnyt se, että olen alkanut pohtimaan että kai sitä voisi lapsen joskus hankkia, kai sen saisi hoidettua kun moni muukin siitä on selvinnyt. Lasken päässäni minkä ikäisenä kukakin on lapsia saanut, vertaan omaan ikääni. Pohdin miltä tuntuisi pitää vauvaa sylissä, millaista sitä olisi hoitaa, jaksaisiko yöllä herätä ja hoitaa, millaista olisi olla raskaana, millaista olisi kertoa raskaudesta, pystyisinkö sitoutumaan lapseen ja luopumaan kaikesta omasta ajasta ja harrastuksista ja mielenkiinnonkohteista, pystyisinkö oikeasti olemaan vauvan kanssa kahdestaan päivät pitkät kotona oman pään sekoamatta, millaista olisi jos vauva olisi nyt tässä...
En todellakaan haluaisi haluta lasta, enkä todellakaan tiedä olenko sitä nyt haluamassa. Ajatukset risteilevät jatkuvasti pään sisällä, välillä itkettää ja on paha olo kun on niin epätoivoinen olo. Toivon todella että kyseessä olisi ympäristön luomat sosiaaliset paineet, eikä todellakaan oikea vauvakuume. Ja että tämä menisi ohi. Haluaisin tehdä rauhassa töitä, matkustella, harrastaa, tavata ystäviä, laiskotella jne. Onneksi mies ei todellakaan halua lasta, haluaa ensin naimisiin ja puitteet kuntoon muutenkin. Ja haluamme molemmat olla "oikeasti aikuisia" kun lapsia hankitaan, ja sitä emme kumpikaan koe olevamme. Mutta en todellakaan ymmärrä, miksi vauva-asioita pohdin jatkuvasti. Kun en halua haluta lasta!
Onko kenelläkään muulla ollut koskaan samanlaisia kummallisia ajatuksia? Tätä on jatkunut jo pari kuukautta ja todella toivon, että ajatukset jättäisivät minut rauhaan!
Vastaukset 1
Vanhimmat
ihan rennosti. Vaikka vauvakuume iskisikin, nin eihän se tarkoita että heti täytyisi jotenkin alkaa vauvoja "suunnittelemaan". Voit iloita rauhassa lähipiirin vauvoista, anna itsellesi aikaa totutella vauvaelämään ja mahdollisuuteen että ehkä sinulla vaikka sitten joskus vuosien kuluttua on omakin vauveli. Alat vain olla siinä elämäntilanteessa, että vauvoja ilmaantuu lähipiiriin ja nyt sinullakin olisi siihen mahdollisuus-väkisinhän siihen voi syntyä pieni henkinen painekin perheenlisäykseen ja se varmaan jossain määrin kiehtoo ja enemmänkin kammoksuttaa. Kypsymistähän se vaatii tulla äidiksi ja isäksi. Elä sinä omaa elämääsi avoimin mielin.