En nyt oikein tiedä liittyykö viestini tänne, mutta en parempaakaan löytänyt.
Ongelmani on kuitenkin tämä ja aluksi vähän taustaa;
Olen luterilainen ja uskon Jumalaan, mutta en perus "luterilaisella tavalla", vaan että uskon että maailmassa tai tuolla jossain on oltava jokin meitä suurempi ja uskon myös että me ihmiset olemme täällä maailmassa oppimassa jokainen jotakin. Toisaalta minua pelottaa ajatus siitä, että esim. jos olen menneessä elämässä raiskannut jonkun, tulisin minä tässä elämässä raiskatuksi, jotta oppisin kuinka paljon se sattuu.. Vertaus oli hyvin "rankka", mutta kuitenkin (ja ei, minua ei ole raiskattu se oli vain esimerkki, eikä edes viestin pointti).
Siitä päästäänkin sitten asiaan joka minua vaivaa.. Voiko ihminen jo tässä elämässään, vaikka olisikin tehnyt väärin, niin oppia siitä ilman että se paha asia toistuisi uudelleen ja uudelleen? Olen joutunut suhteessani petetyksi ja se oli kamala tunne, jota en ikinä kenellekkään toivoisi enkä ikinä kuvitellut että voisin toista pettää koska tiedän miltä se tuntuu. Kuitenkin tapasin kerran ihmisen, joka kolahti ensi katseesta. Tuntui kuin oltaisiin aina tunnettu ja jo pieni kosketus sai valtavaa "sähköä" aikaan. Sain kuitenkin tietää hetken päästä että tämä ihminen on naimisissa (itse olin sinkku). Se oli todella ikävä tunne, sillä olin jo mennyt ihastumaan ja varsinkin kun en ikinä ollut tuntenut mtn sellaista ketään muuta kohtaan. Yritimme taistella tunteita vastaan muttemme pystyneet (minä olin vielä heikompi ja se hävettää).. suutelimme ja olimme tapaamisen jälkeen hetken aikaa tekemisissä puhelimitse, mutta sitten päätin että näin ei voi jatkua ja katkaisin välit.
Opin tästä sen,että vaikka kuinka ajattelee ettei ikinä pettäisi toista -ja ettei siihen ei voi ikinä olla mitään selitystä- niin asia ei ehkä olekkaan niin yksinkertainen. Ymmärsin myös tämän jälkeen "paremmin" sen, miksi minua oli aikanaan petetty.
Kuitenkin pelkään sitä, että koska olen mennyt suutelemaan naimisissa olevaa miestä ja haluamaan jotain mikä ei ole omaani, niin saan kärsiä tästä tulevaisuudessakin, eli siis että minua petetään taas? (itseasiassa vähän niin on käynytkin) Minä kadun tekoani ja se hävettää enemmän kuin mikään, mutta riittääkö se? Pelkään etten ikinä tule löytämään oikeaa rakkautta ja että ehkä olen tehnyt edellisessä elämässäni muille suhteissa pahoja asioita ja nyt ne kostautuu minulle niin, että itse jään aina yksin.. Onko mahdollista että jos katuu ja yrittää oppia teoistaan, että ne ei karman lailla silti tulisi takaisin uudelleen ja uudelleen?
Pitkä viesti, kiitos jos joku jaksoi lukea ja vielä vastata!
Karmasta ja asioiden oppimisesta
2
658
Vastaukset 2
Olen paljon miettinyt elämää ja sen tarkoitusta. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja että jokaisessa asiassa, niin hyvässä kuin pahassakin, on opetuksensa. Uskon, että ns. paha saa tavalla tai toisella palkkansa ja että hyvät teot tavalla tai toisella palkitaan. Uskon myös, että tietyt asiat ovat ennalta määrättyjä, mutta voimme myös itse vaikuttaa kohtaloomme.
Sen sijaan en usko, että joutuisit maksamaan erheestäsi (vaikkakin tietoisesta...) loppuelämäsi ajan. Se, että kadut sitä, kertoo jo sen, ettet ole pohjimmiltasi mikään paha ihminen. Sinun pitäisi vain pystyä 1) antamaan itsellesi anteeksi, 2) hyväksyä, että olet inhimillinen ihminen, joka voi tehdä (ja usein tekeekin) virheitä ja 3) uskoa siihen, että onni voi odottaa jo kulman takana (klisee, mutta tiedän, mistä puhun...).
En tiedä, pystyinkö yhtään helpottamaan oloasi, mutta toivon sinulle joka tapauksessa valoisampaa jatkoa... :)- OmShantiShivaShakti
Saattaa olla että mikäli karmana on tavata tietyt vibat ja ominaisuudet omaava henkilö, eikä tämä tietty henkilö ole sillä hetkellä vapaana, järjestyy uusi polku joka johtaa toisen henkilön luo. Tämä toinen henkilö on todennäköisesti hyvin samankaltainen kuin edellinen "menetetty mahdollisuus". Jos tämä uudet ovat hekin jostain syystä jatkuvasti varattuja , niin tällöin karmana on se että tulee kokeilla miten pitkälle suhde kantaa. Sen jälkeen tuleekin uusia haasteita, eikä elämä jää pyörimään paikoilleen.
Pelko pois! Mielestäni ymmärrys ja oivallus elämän läksyistä on yksi suurimpia syitä miksi "rangaistuksia" karman taholta tuskin tulee. Myötätunto kaikkia osapuolia kohtaan synnyttää myötätuntoista karmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77788Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384