Olin lomamatkalla Italiassa viikon ja tapasin matkan aikana minua reilun vuoden vanhemman ranskalaisen pojan. Hän kiinnostui minusta, minä hänestä. Vietimme viimeiset pari päivää tiivisti yhdessä. Kemiamme kohtasivat ja sain ensisuudelmani. Hän oli oikea herrasmies ja hän todella osasi käsitellä tyttöjä. Lisäksi hänen kroppansa oli yhtä unelmaa! Nähdessämme viimeisen kerran hän lupasi pitää minuun yhteyttä ja vannoi, että tulemme näkemään vielä. Koko matkan viimeisen illan itkin, koska tiesin etten enää näkisi häntä. Olin koko ajan tiennyt olevani ihastunut, mutta uskoin kaiken olevan hallittua..
Ensimmäisen viikon matkan jälkeen vain makasin sängyssäni. En halunnut tehdä mitään, en edes syödä. Nyt kun olen miettinyt olin ehkä masentunut? Hiljaa toipumiseni kuitenkin alkoi. Ikävöin edelleen poikaa, mutta pystyin jo elämään. Facebookissa sain selville, että hänellä oli koko sen ajan, kun hän oli ollut kanssani, ollut tyttöystävä. Olin katkera, selvästikkään en ollut merkinnyt hänelle mitään. Koitin lohduttautua i don't care- asenteella ja ajattelinkin jo päässeni hänestä kuiville, kunnes kaikesta oli kulunut kuukausi. Silloin tunteet purkautuivat jälleen ja itkin itseni uneen joka yö. Päivällä jonkin biisin kuullessani, joka muistutti minua hänestä, saatoin purskahtaa itkuun.
Tämän jälkeen tilanne tasoittui jälleen. Sydämmessäni oli kolo, mutta monet uudet asiat peittivät sitä. Nyt kaikesta on kulunut kaksi kuukautta ja tilanne on jälleen sama kuin ensimmäisen kuukauden jälkeen. Tuntuu kuin voisin itkeä minä hetkenä hyvänsä.. Pojalla on ollut tässä välissä jo kolme tyttöystävää -todellinen playeri. Olen jutellut hänen kanssaan lyhyesti pari kertaa kuulumisista yms. Tämä kaikki on niin turhauttavaa, koska sain paljon, mutta annoin enemmän. Itse olen edelleen valmis lähtemään Pariisiin heti kun mahdollista, mutta en ole niin tärkeä pojalle.
Olen koittanut päästä tästä yli. Puhunut, kirjoittanut, itkenyt.. Mikään ei tunnu auttavan! Miksi tää on nii vaikeeta?? Rakastuinko häneen?
Jos oikeesti on samanlaisia kokemuksia, nii pliis auttakaa!
Ensimmäisen viikon matkan jälkeen vain makasin sängyssäni. En halunnut tehdä mitään, en edes syödä. Nyt kun olen miettinyt olin ehkä masentunut? Hiljaa toipumiseni kuitenkin alkoi. Ikävöin edelleen poikaa, mutta pystyin jo elämään. Facebookissa sain selville, että hänellä oli koko sen ajan, kun hän oli ollut kanssani, ollut tyttöystävä. Olin katkera, selvästikkään en ollut merkinnyt hänelle mitään. Koitin lohduttautua i don't care- asenteella ja ajattelinkin jo päässeni hänestä kuiville, kunnes kaikesta oli kulunut kuukausi. Silloin tunteet purkautuivat jälleen ja itkin itseni uneen joka yö. Päivällä jonkin biisin kuullessani, joka muistutti minua hänestä, saatoin purskahtaa itkuun.
Tämän jälkeen tilanne tasoittui jälleen. Sydämmessäni oli kolo, mutta monet uudet asiat peittivät sitä. Nyt kaikesta on kulunut kaksi kuukautta ja tilanne on jälleen sama kuin ensimmäisen kuukauden jälkeen. Tuntuu kuin voisin itkeä minä hetkenä hyvänsä.. Pojalla on ollut tässä välissä jo kolme tyttöystävää -todellinen playeri. Olen jutellut hänen kanssaan lyhyesti pari kertaa kuulumisista yms. Tämä kaikki on niin turhauttavaa, koska sain paljon, mutta annoin enemmän. Itse olen edelleen valmis lähtemään Pariisiin heti kun mahdollista, mutta en ole niin tärkeä pojalle.
Olen koittanut päästä tästä yli. Puhunut, kirjoittanut, itkenyt.. Mikään ei tunnu auttavan! Miksi tää on nii vaikeeta?? Rakastuinko häneen?
Jos oikeesti on samanlaisia kokemuksia, nii pliis auttakaa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
siis voi vittuku vituttaa tommoset jätkät
..äärimmäisen kliseiseltä, kyllä sä sen unohdat. Kuitenkin kun noin lyhyestä "seurustelusta" oli kyse.
Itsekin olin kauan aikaa ihastunut/(rakastunut) erääseen tyyppiin, mutta kuukausien erossa olon jälkeen olen saanut heitettyä kaikki tunteet tyyppiä kohtaan menemää :)
Nyt tosin kaipaan sitä ihanaa ihastuksen tunnetta.. :(
luotettavampi (suomalainen) mies.
et ei se oikeesti käy noin vain et unohtaa.. Meinaan et se merkitti ihmisenä niin paljon mulle ja meidän välillä paljon sellasta mikä on mulle tosi tärkeetä, vaikka aika oliki lyhyt.. Sehän tässä varmaan on kauheinta, kun siis kaikki kävi niin äkkiä ja kaikki hyvä otetaan aina niin nopeeta pois.. Meinaan ettei mulla täällä suomessa ikinä hirveesti säpinää oo :DD Mut nyt voin taas jo paremmin, toivotaan että ens kuussa ei sitte tuu enää mitää..
Kannattaisi omata itsesuojeluvaistoa siitä, että tuollaiset ovat vain lomaheiloja yhden pienen loman ajan, eikä kuvitellakaan enemmän. Muistele lomaasi hymyillen äläkä takerru poikaan joka ei välitä tippaakaan sinusta; hänellekin se oli vain lomasäpinää eikä mitään muuta.
Jos poika oli vielä ensi ihastumisesi (rakastumiseksi en viitsi tilannetta edes kutsua) niin muistele tilannetta enemmän lämmöllä mutta älä kiduta itseäsi haikaillen pojan perään joka on toisella puolella Eurooppaa.
.. vain ihastumalla uudellee. Et pääse KOKONAAN yli jätkästö, ennen kuin ihastut uudestaan. Voit vain yrittää elää ihan normaalisti ja niin kuin koko jätkää ei olisi ollutkaan. kokemuksen syvä rintaääni...