Moi.Minkähänlaisen ajanjakson puitteissa olisi nostettava syyte jos aikoo.Kysymys siitä että hullut portsarit raudoittivat kun en suostunut maksamaan narikkaa.Aikaa kulunut nyt pari viikoa ja kädessä hermovauriota.Lääkärille en ole vieläkään ole
käynyt näyttämässä.
käynyt näyttämässä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ennen kuin rikos vanhenee. Tuossa tulisi kyseeseen pahoinpitely, vaikka en nyt jaksa kaivaa esille sen tarkkaa vanhentumisaikaa, niin vuosista puhutaan.
Lääkärille mars, jos meinaat saada todistuksen vahingoista. Kaksi viikkoa on turhan pitkä aika odottamiseen. "kädessä hermovauriota" - oma diagnoosi ei kelpaa, vaikka olisit itse lääkäri.
Kyseeseen voi tulla pahoinpitely, jonka vanhenemisaika on viisi vuotta. Suomessa syytteen voi kuitenkin nostaa vain syyttäjä. Asia lähtee vireille, kun tekee poliisille rikosilmoituksen, ennen kuin tuo viisi tuotta on tapahtumasta kulunut.
Luonnollista on kuitenkin, että portsaritkaan eivät jää poliisikuulustelussa sanattomiksi, vaan vaativat rangaistusta heihin kohdistuneesta rikoksesta. Tällöin pahoinpitelystä ilmoituksen tehnyt yleensää johtuu itse myös syytettyjen penkille, koska ilman mitään syytäähän ei ketäään tarvitse käsirautoihin laittaa. Miljoonat suomalaiset ovat ravintoloissa käyneet, mutta vain muutamat ovat sieltä lähteneet pois käsiraudoissa.
Joo.kiitos kaikille vastaajille.Kyllä poliisit tuluvat paikalle(onneksi,ja avasivat tahallaan erittäin lujaan puristetut raudat)
Yö vietettin pahnoilla.Tilanne oli karkeasti seuraava.Kaksi takkia yhden narikka lipun alla.
Seuralaiseni maksoi narikan jonka jälkeen vaativat minulta maksua myös.
Siinä vaiheessa en asiaa ymmärtänyt ja valittömästi oli portsari kiduksissa kiinni
.
Vaistomaisesti heitin kaverin maahan,jolloin muut apinat syöksyivät kimppuun.Annoin heidän raudoittaa itseni.Siitä huolimatta raudat puristetiin todella lujaan.Paikka on muuten Vaasan wild.
Asemalla asiasta juteltuamme poliisit sanoivat,että ei ole ensimmäinen kerta kun rautoja käytetään kyseisessä paikassa tahallaan väärin.Surkimukset.
Käsittääkseni raudoittaminen liittyy pidättämiseen ja siitä täytyy välittömästi ilmoittaa poliisille. Tapahtuiko näin?
Mene ihmeessä lääkäriin jos aiot asiaa viedä eteenpäin.
Suomessa pidätysoikeus on ainoastaan päällystötason poliiseilla ja syyttäjillä. Jokainen voi itse tietysti pidättää vaikka kustaan!!
Ensinnäkään vaikka paikalle olisi tullut poliisi, ei paikalla silti olisi ollut ketään pidättämiseen oikeutettua.
Pidättämiseen harvemmin käytetään käsirautoja, koska pidättäminen on useinmiten toimenpide, joka seuraa kiinniottoa ja tuolloin kiinniotettu on jo säilössä.
Periaatteessa raudoittaminen liittyy kiininottoon, mutta kuitenkin on lukuisia tilanteita, joissa raudoittamista käytetään apuna tilanteen rauhoittamiseen. Tilanteen rauhoituttua todetaan, että aiheutunut haitta (vastustaminen) ei ole aiheuttanut siinä määrin haittaa, että asiaa maksaisi vaivan viedä eteenpäin, vaan poistaminen on riittävä toimenpide. Raudat avataan, asiakkaalle osoitetaan ovea ja toivotetaan tervetulleeksi seuraavalla kerralla selvinpäin.
"hullut portsarit raudoittivat kun en suostunut maksamaan narikkaa"
Just, ja tämähän oli täysin objektiivinen mielipide asiasta. Mitään muutahan asiakas ei toki tehnyt. Sanoi vain, ettei halua maksaa narikkaa vaan lähtee mielummin pois. Uskoo ken tahtoo.
Narikkahan maksetaan sisääntullessa, joten ei maksua, ei palvelua, takki mukana ei sisälle kuitenkaan pääse, joten pois voi lähteä.
Tässähän ei kuitenkaan ollut kaikki. Kerro aloittaja vaan kuinka tilanne oikeasti meni.
ja käteesi tuli vamma. Turha valittaa. Varo, ettet saa sakkoja portsarin vastustamisesta. Itsehän tapahtuman aloitit.
Vartija ja järjestyksenvalvoja, jota portsarikin on, saa kantaa käsirautoja, joten eiköhän niitä silloin myös saa käyttää.
Laki järjestyksenvalvojista
9 §
Voimakeinojen käyttö
Järjestyksenvalvojalla on tehtäväänsä suorittaessaan oikeus henkilön pääsyn estämiseksi, paikalta poistamiseksi, kiinniottamisen toimittamiseksi, kiinni otetun tarkastamiseksi tai pakenemisen estämiseksi, esineen tai aineen poisottamiseksi taikka esteen poistamiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina.
Voimakeinojen puolustettavuutta arvioitaessa on otettava huomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käytettävissä olevat voimavarat sekä muut tilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990533
Rikoslaki
Pahoinpitely
Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Voimakeinojen käyttö
Jos voimakeinojen käytössä on ylitetty 2 momentissa säädetyt rajat, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos on erittäin painavia perusteita katsoa, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hänen asemansa ja koulutuksensa sekä tehtävän tärkeys ja tilanteen yllätyksellisyys.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
Kannatta tehdä omaan poliisilaitokseen ilmoitus, jos ko. paikassa on tapana käyttää liikaa voimakeinoja, vaikka tuskin saat aikaiseksi syytettä pahoinpitelystä - ellei kädessäsi ole lääkärin allekirjoituksella pysyvää tai selkeää vammaa. Olisi kannattanut hoitaa asia heti.
tietää myös tämä:
6 §
Järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen
Joka käyttämällä tai uhkaamalla käyttää väkivaltaa estää tai yrittää estää järjestystä ylläpitävää henkilöä suorittamasta hänelle lain tai asetuksen nojalla kuuluvaa tehtävää tai muuten vaikeuttaa sanotun tehtävän suorittamista, on tuomittava, jollei laissa muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001