Onko kenelläkään kokemusta kuinka pian suunnilleen rotikka sopeutuu edellisestä perheestä uuteen perheeseen?
Rotikan sopeutuminen edellisestä perheestä uuteen?
2
310
Vastaukset
- Sellaista
Riippuu ihan perheestä. Johdonmukaiseen ja hyvään perheeseen koira tottuu suht nopeasti (oli rotu mikä hyvänsä). Tietysti koiralle saattaa tulla ikävä edellisiä omistajia ja ihmetellä uutta perhettä, mutta asiat pitäisi olla hallussa ja koira oppii varsin pian uuden perheen rytmiin.
- Minnakka
Mutta meille tuli aikanaan sellainen 1,5 v rotikkapoika jonka sopeutuminen perheeseen ei kauaa kestänyt. Toki kaikkien perheen tapojen opettaminen kesti kauemmin. Pari ensimmäistä viikkoa piti koiraa kuljettaa hihnalla, mutta hyvin pian jo metsälenkillä (asumme maalla) pääsi pitämään myös jonkin verran vapaana. Pari viikkoa siinä tutustuttiin toisiimme ja sen jälkeen alkoi talon tavoille opettaminen. Tosin meillä oli apuna vanha narttumme, joka pian kertoi pojalle sen paikan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1982454- 581325
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871078Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059- 971049
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221048Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982