Miten hitossa vauva opetetaan nukkumaan vaunuissa? Meidän kuopus, jota voisi kai kutsua vaativaksi vauvaksi, on nyt hieman yli 2kk ja hän on siis päättänyt ottaa heti syntymänsä jälkeen sellaisen asenteen, ettei nuku missään muualla kuin kantoliinassa tai ylipäänsä sylissä. Vaunuissa olemista hän vihaa, tosin joskus (HUOM! todellakin joskus) suostuu niissä liikkeessä ollessa olemaan, mutta tuolloinkin yleensä herää huutamaan alle puolessa tunnissa eikä rauhoitu enää niihin, vaikka mitä tekisi. Tuttia ei syö. Huuto alkaa viimeistään kuitenkin siinä vaiheessa, kun kärryt pysähtyvät nanosekunniksikin :/ Olisi edes joskus ihan kiva lähteä esikoisen kanssa ulos ja viedä häntä kerhoon ilman, että vauva pitää kietoa liinaan, mutta eipä onnistu. Ja mitäs sitten, kun talvi tulee? En jaksa kuunnella enää yhtään tuttavien päivittelyjä ja kommentteja siitä, etteivät ole koskaan tavanneet tällaista vauvaa ja miten totuttelua pitää vain sitkeästi jatkaa tai kohta ollaan pulassa. Sitkeitä ollaan kyllä oltu, mutta kun toinen vain huutaa, niin minkäs teet...
Onko muita vaunuja vihaavien vauvojen äitejä? Onko vauvanne ikinä oppinut vaunuihin vai miten olette selvinneet?
Onko muita vaunuja vihaavien vauvojen äitejä? Onko vauvanne ikinä oppinut vaunuihin vai miten olette selvinneet?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meiän vauva on jo 4kk, ja kuulostaa aika tutulta :) Yhen käden sormilla pystyy laskemaan, ne kerrat, kun meiän vaavi on nukkunut vaunuissa, ja sekin ollu alle 1 kuukauden iässä. Että sillee. Itse olen yrittänyt sitä totutella vaunuihin, mutta ei. Luovuin viime viikonloppuna ajatuksesta, että hän joskus vielä nukuisi vaunuissa, ja laitoin vaunut rattaiks ja odottamaan, josko sitten niitä pääsisi käyttämään. Toivottavasti, sillä selkäni ei enää kauheesti kestä vauvan kanniskelua repussa, kun painaa jo sen 7kg...
Tässä on meiän kokemukset, ja meiänkään tutut eivät koskaan ole kuullu vauvasta, joka ei nuku vaunuissa.
Pitääkö sen vauvan sitten nukkua vaunuissa. Eikös voi olla hereillä ja yrittää laittaa vaunuihin jotain mikä saa viihtymään. Minun vauva katselee mielellään vaunujen sisäosan kuvioita tai ihan vaan minua kun työnnän vaunuja. Silloin tällöin tylsää vaunuissa oloa piristää kova tuulenpuuska, joka sattumalta pääsee vaunuun ja saa vauvan huokaisemaan jännistyksestä. Entäs ihan vaunuleluja tai vaikka sellainen unilammas jonka voi ottaa vaunuun mukaan ja joka pitää kohdunääntä tai rauhallista musiikkia. En tosin ole itse kokeillut kun vauva on ihan tyytyväinen vaunuissa, nukkuu tai ei.
Mulla kaikki kolme ovat olleet sellaisia, etteivät ole vaunuissa viihtyneet. Ekan kanssa sitkeästi yritin, ja jaksoin puoli vuotta yrittää totuttaa vaunuihin. Aina tosin oli kantoliina takin alle (talvivauva) sidottuna, ja lähestulkoon joka kerta puolen tunnin vaunuttelun jälkeen vauva heräsi, nostin hänet liinaan ja unet jatkuivat siinä. 1,5-vuotiaana tyyppi sitten näki rattaat (meidän kuomuvaunut) tyhjänpanttina, halusi kyytiin ja piti kokemastaan :) Toka vauva kun syntyi, kokeilin pari kertaa, miten vaunuilu sujuisi. Ei sujunut. Niinpä esikoinen matkusti rattaissa ja vauva liinassa, jos jonnekin pidemmälle mentiin (ja oli kiire). Tämä tokakin innostui rattaista vasta reilun vuoden ikäisenä. Kolmatta nukutin vaunuissa silloin tällöin, mutta sama oli meininki kuin esikoisellakin. Ja samoin kävi, että liinalapsi siitäkin tuli :) Rattaat alkoivat kelvata vasta tokana kesänä, kun oli jo yli 1,5v.
Ekan kanssa kuulin ihmettelyjä, etenkin kun kantoliinat olivat silloin vielä verrattain uusi juttu Suomessa. Muiden kanssa ei ole juurikaan ihmetelty, enemmänkin ihasteltu :)
Kirjoituksesi oli kuin omasta kynästäsi, eli kuvailit tasan tarkkaan myös meidän tilanteemme:) Meidän 2kk poika ei myöskään viihdy vaunuissa, ei valveilla, eikä nukkuen. Jos sikeässä unessa hänet saan vaunuun nostettua, saattaa nukkua siellä puolisen tuntia. Sen jälkeen herää ja rupeaa huutamaan, oltiinpa liikkeessä tai ei. Ja silloin kun vaunut pysähtyvät, poju herää kuin ohjelmoituna. Valveilla jos vaunuun nostaa, niin heti alkaa vain kamala itku ja parku, joka loppuu vain, kun nostaa vauvan syliin.
Meilläkin poika nukkuisi vain sylissä, mielellään vielä siten, että kanniskelen häntä jatkuvassa liikkeessä. Selkä ja hartiat ovatkin koetuksella ja aina iltaisin kuin tulessa.
Minä ostin meille Manduca-kantorepun ja toivoin, että poika viihtyisi edes siinä, mutta turha toivo. Muutamaan minuuttia pidempään ei suostu siinäkään olemaan. Ei viihdy myöskään autossa turvakaukalossa, joten aika selvää on, että ollaan päivät pitkät vauvan kanssa kotosalla, eikä käydä missään, ei edes kaupassa.
Mitään neuvoja en osaa sinulle valitettavasti antaa, koska oma tilanteemme on myös melko haastava. Toivotaan vain, että tilanne helpottaa, kun vauvat kasvavat.