Kommentteja kaipaisin tähänkin hengentuotokseen, kiitos.
----------
Niko oli tullut Helsingistä viikonlopuksi kotiin, joten tietty mä ja Vesa haettiin se mukaan ja mentiin istumaan Remingtoniin. Vesa valitteli pääkipua ja Niko sitä, ettei ollut päässyt panemaan kuukauteen. Mulla ei valittamisen aiheita ollut. Me istuttiin sellaisen puolikuun muotoisen pöydän ääressä sohvalla, jossa oli mustia täpliä muistuttamassa vanhoista hyvistä ajoista, jolloin ravintoloissakin sai vielä sauhutella niin, ettei joku ollut heti räyhäämässä. Se sohva jolla me istuttiin oli niin vitun pehmeä, että kovassa kännissä siitä ei pääsisi yksin ylös.
Aina kun sisään tuli joku nainen, Niko tuijotti sitä tarkoituksella liian kauan. Miehiä se tuskin vilkaisi. Se oli vallannut reunimmaisen paikan, että näkisi suoraan ovelle. Niko oli ihan jees kaveri mutta mikään naistenmies se ei ollut. Kovasti se yritti ja joskus tärppäsikin. Vesan ja mun ei tarvinnut naisia jahdata. Jaana kyllä aina huomasi jos mun oli tullut mentyä hiukan liian pitkälle. Hitto kun sillä oli sellainen haukan katse jos se sai vähänkin epäilyn aihetta. Parempi vain yrittää olla ihmisiksi. Vesa puolestaan ei ole naisiin vilkaissutkaan sen jälkeen, kun tunnustautui homoksi. Silti me pidettiin Nikon kanssa se mukana porukassa, kun ensin vedettiin sitä turpaan ja mietittiin asiaa muutama päivä.
Kuulin oven kolahtavan mutta Nikon ilmeestä näin, että tulijassa olisi näkemistä muillekin. Vesa ei ollut virnettä huomannut, joten Niko potkaisi sitä jalkaan ja nyökkäsi ovelle päin.
- Voi vittu mikä kaunokainen, se kuiskasi. – Tänään taitaa tärpätä.
Vilkaisin itsekin olan yli ja huomasin Kassi-Almaa tyylittelevän kumaraselkäisen mummun köpöttelevän tottuneen näköisesti kohti edessämme olevaa hedelmäpeliä. Mummulla oli ruskea, paksusta villalangasta kudottu pipo päässä, vaikka pihalla oli vielä ainakin parikymmentä astetta lämmintä. Hame oli myös ruskea ja nuhjuinen ja ulottui linttaan astuttuihin talvisaappaisiin asti. Takiksi puolestaan oli valikoitunut Suomi-väreissä oleva verryttelytakki, jonka vetoketju näytti olevan rikki. Alta pilkotti nuhjuinen kellertävä paita. Mummu maiskutteli suutaan päästyään pelin vierelle. Se kaiveli taskustaan muutaman kolikon, kävi seisomaan hedelmäpelin eteen leveässä haara-asennossa ja otti tukea siitä vasemmalla kädellään. Ihan kuin se olisi pelännyt kaatuvansa. Mummu ei ollut kovin pitkä mutta suoraan selin meihin päin, enkä nähnyt mitä se puuhasi.
Niko nojautui pöydän ylle samalla kun kone alkoi pitää mekkalaa.
- Se antoi onnensuukon joka rahalle ennen kuin latasi ne koneeseen. Tuosta koneesta mä en halua koskaan enää voittaa mitään.
- Paljonko se laittoi sisään, Vesa kysyi.
- Ehkä jotain viisi euroa.
Kuulin miten mummeli läiski pelinappuloita, laittoi koneen pyörimään ja maiskutteli suutaan. Yksi kerrallaan pelimerkit pysähtyivät ja kone päästi iloisen melodian. Niko arveli mummun voittaneen jotain. Itse en erottanut voittojen enkä häviöiden ääniä toisistaan, kun en uhkapelejä harrastanut. Kuului lisää läiskintää, maiskuttelua ja koneen hurinaa.
Yhtäkkiä kone alkoi ulvoa niin, että nielaisin olutta väärään kurkkuun. Tuollainen toitotus tuskin tarkoitti ihan pikkuvoittoa. Yskitti niin helvetisti. Nikokin pomppasi ylös, osoitti käsi ojossa konetta ja aikoi juuri huutaa jotain sen tapaista kuin ”Muija sai päävoiton!” tai ”Ei jumalauta ole totta!”, kun lattialle eukon jalkojen väliin solahti kuin sangosta kaadettuna jotain märkää, jota loiskahti kengille ja levisi lammikoksi sen alle. Ihan kuin siltä olisi vedetty joku tulppa irti. Me kaikki tuijotettiin suut auki sitä lattialla leviävää lätäkköä ja yritettiin ymmärtää mitä hittoa oli tapahtunut. Kolikkoa alkoi sataa laariin ja mummu kaivoi taskustaan muovipussin, heilautti sen auki ja alkoi lapata rahaa sisään. Siinä meni jonkin aikaa, mutta minä, Vesa ja Niko oltiin ihan hiljaa ja vilkuiltiin toisiamme, lattiaa ja eukkoa. Lopulta se sai kaikki rahat pussiin ja lähti köpöttelemään kohti ovea. Eikä edes vilkaissut lattialle.
Musta tuntui, että tästä täytyi mennä sanomaan henkilökunnalle, joten väistelin lätäkön ohi tiskille ja vinkkasin baarimikon lähemmäksi.
- Tuossa kuule sattui aika omituinen juttu, minä takeltelin. - Joku vanha eukko pelasi hedelmäpeliä ja kun se voitti pääpotin, niin siltä kai petti jotain alapäässä ja nyt lattialla on kauhea lammikko.
- Mitä? Baarimikko kivahti, nappasi salamana mopin käteensä ja lähti vauhdilla kohti pelikonetta. – Ei kai TAAS!
----------
Niko oli tullut Helsingistä viikonlopuksi kotiin, joten tietty mä ja Vesa haettiin se mukaan ja mentiin istumaan Remingtoniin. Vesa valitteli pääkipua ja Niko sitä, ettei ollut päässyt panemaan kuukauteen. Mulla ei valittamisen aiheita ollut. Me istuttiin sellaisen puolikuun muotoisen pöydän ääressä sohvalla, jossa oli mustia täpliä muistuttamassa vanhoista hyvistä ajoista, jolloin ravintoloissakin sai vielä sauhutella niin, ettei joku ollut heti räyhäämässä. Se sohva jolla me istuttiin oli niin vitun pehmeä, että kovassa kännissä siitä ei pääsisi yksin ylös.
Aina kun sisään tuli joku nainen, Niko tuijotti sitä tarkoituksella liian kauan. Miehiä se tuskin vilkaisi. Se oli vallannut reunimmaisen paikan, että näkisi suoraan ovelle. Niko oli ihan jees kaveri mutta mikään naistenmies se ei ollut. Kovasti se yritti ja joskus tärppäsikin. Vesan ja mun ei tarvinnut naisia jahdata. Jaana kyllä aina huomasi jos mun oli tullut mentyä hiukan liian pitkälle. Hitto kun sillä oli sellainen haukan katse jos se sai vähänkin epäilyn aihetta. Parempi vain yrittää olla ihmisiksi. Vesa puolestaan ei ole naisiin vilkaissutkaan sen jälkeen, kun tunnustautui homoksi. Silti me pidettiin Nikon kanssa se mukana porukassa, kun ensin vedettiin sitä turpaan ja mietittiin asiaa muutama päivä.
Kuulin oven kolahtavan mutta Nikon ilmeestä näin, että tulijassa olisi näkemistä muillekin. Vesa ei ollut virnettä huomannut, joten Niko potkaisi sitä jalkaan ja nyökkäsi ovelle päin.
- Voi vittu mikä kaunokainen, se kuiskasi. – Tänään taitaa tärpätä.
Vilkaisin itsekin olan yli ja huomasin Kassi-Almaa tyylittelevän kumaraselkäisen mummun köpöttelevän tottuneen näköisesti kohti edessämme olevaa hedelmäpeliä. Mummulla oli ruskea, paksusta villalangasta kudottu pipo päässä, vaikka pihalla oli vielä ainakin parikymmentä astetta lämmintä. Hame oli myös ruskea ja nuhjuinen ja ulottui linttaan astuttuihin talvisaappaisiin asti. Takiksi puolestaan oli valikoitunut Suomi-väreissä oleva verryttelytakki, jonka vetoketju näytti olevan rikki. Alta pilkotti nuhjuinen kellertävä paita. Mummu maiskutteli suutaan päästyään pelin vierelle. Se kaiveli taskustaan muutaman kolikon, kävi seisomaan hedelmäpelin eteen leveässä haara-asennossa ja otti tukea siitä vasemmalla kädellään. Ihan kuin se olisi pelännyt kaatuvansa. Mummu ei ollut kovin pitkä mutta suoraan selin meihin päin, enkä nähnyt mitä se puuhasi.
Niko nojautui pöydän ylle samalla kun kone alkoi pitää mekkalaa.
- Se antoi onnensuukon joka rahalle ennen kuin latasi ne koneeseen. Tuosta koneesta mä en halua koskaan enää voittaa mitään.
- Paljonko se laittoi sisään, Vesa kysyi.
- Ehkä jotain viisi euroa.
Kuulin miten mummeli läiski pelinappuloita, laittoi koneen pyörimään ja maiskutteli suutaan. Yksi kerrallaan pelimerkit pysähtyivät ja kone päästi iloisen melodian. Niko arveli mummun voittaneen jotain. Itse en erottanut voittojen enkä häviöiden ääniä toisistaan, kun en uhkapelejä harrastanut. Kuului lisää läiskintää, maiskuttelua ja koneen hurinaa.
Yhtäkkiä kone alkoi ulvoa niin, että nielaisin olutta väärään kurkkuun. Tuollainen toitotus tuskin tarkoitti ihan pikkuvoittoa. Yskitti niin helvetisti. Nikokin pomppasi ylös, osoitti käsi ojossa konetta ja aikoi juuri huutaa jotain sen tapaista kuin ”Muija sai päävoiton!” tai ”Ei jumalauta ole totta!”, kun lattialle eukon jalkojen väliin solahti kuin sangosta kaadettuna jotain märkää, jota loiskahti kengille ja levisi lammikoksi sen alle. Ihan kuin siltä olisi vedetty joku tulppa irti. Me kaikki tuijotettiin suut auki sitä lattialla leviävää lätäkköä ja yritettiin ymmärtää mitä hittoa oli tapahtunut. Kolikkoa alkoi sataa laariin ja mummu kaivoi taskustaan muovipussin, heilautti sen auki ja alkoi lapata rahaa sisään. Siinä meni jonkin aikaa, mutta minä, Vesa ja Niko oltiin ihan hiljaa ja vilkuiltiin toisiamme, lattiaa ja eukkoa. Lopulta se sai kaikki rahat pussiin ja lähti köpöttelemään kohti ovea. Eikä edes vilkaissut lattialle.
Musta tuntui, että tästä täytyi mennä sanomaan henkilökunnalle, joten väistelin lätäkön ohi tiskille ja vinkkasin baarimikon lähemmäksi.
- Tuossa kuule sattui aika omituinen juttu, minä takeltelin. - Joku vanha eukko pelasi hedelmäpeliä ja kun se voitti pääpotin, niin siltä kai petti jotain alapäässä ja nyt lattialla on kauhea lammikko.
- Mitä? Baarimikko kivahti, nappasi salamana mopin käteensä ja lähti vauhdilla kohti pelikonetta. – Ei kai TAAS!
Vastaukset 19
Vanhimmat
7
Toivottavasti jatkossa annatte kirjoittajille vähän tarkempaa palautetta kuin numeron, täystyrmäyksen tai kiitoksen. Yrittäkää perustella arvioitanne, sillä perusteltu palaute auttaa parhaiten eteenpäin. Perustelun ei tarvitse olla syvällinen analyysi, muutaman sanan kommentointi riittää.
Ei jumaklaaden. Pääpotti, virtsat ja ulosteet lattialle vaipan mukana? Tähänkö on suomalainen novellitaide tullut; virtsaan ja läjähtävään ulosteeseen peliautomaatin linoleum -lattialle. Onko tämä kaiken päätepiste, nerouden huipentuma ja selkeämpi kuin itse selkeys, keralla nyrkin iskun vasten lukijan naamataulua? Päätepiste johon kaikki viimein päättyy, jonne kaikki viimein päätyvät?
Nerokasta ja hyvin oksettavaa.
Kirjailija kaiketi vihjaa heideggeriläiseen olemiseen peliautomaatin koneen sattumanvaraisuuden edessä -sen tuomioon tai armahtavuuteen kulloistenkien sattumanvaraisuuksien vallitessa ja viittaa näin taitavasti ihmisyyden "maailmaan heitettynä" -olemiseen, jolta ei yksikään kanssaolija tai -lukija saata säästyä. Mielestäni teos kuuluisi nobel- ehdokkaaksi nerokkuutensa ansiosta. Jatka vain samaa rataa!
Mitähän tuostakin pitäisi saada irti? Kiitos kuitenkin palautteesta... kai.
Missä maxin banskunovelli on?? Kuka sen söi??
Joo-o. samaa sarjaa kun noi muutkin keskenkasvusten tarinat = roskiin vaan.
4 -
5-
Mun mielestä sanaston ja kielen hallintasi on tosi hyvää. Olen lukenut paljon samantyylisiä novelleja (ei sillä että tämä olisi jotenkin "nähtyä"), mutta tämä oli oikeasti tosi hauska, mukaansatempaava ja tosiaan kieleltään persoonallista. Pystyy hyvin kuvittelemaan miljöön, hahmot.. hyvää kuvailua. =)
Taattua amiskamaa. Kassialmat sun muut kliseet kyllä pitäisi amislaistenkin osata karsia.
En oikein ymmärrä, mikä novellissasi on pointtina. En itse ainakaan jaksa lukea allensa laskevasta vanhuksesta. Ei hauskaa eikä kiinnostavaa. Kielenkäyttösikin on aikas karkeaa, tarkoitan tuota runsasta voimasanojen käyttöä. "Vittu" ja "paneminen" ovat erittäin tyylittöimiä sanoja. Asiat voitaisiin ilmaista paljon maittavammin ja omaperäisemmin kuin tunkemalla käytössä kuluneita, rumia sanoja novelli täyteen. Turha kuitenkaan luovuttaa, ei kirjailijaksi synnytä.
se sit olikin vasta toisella rivillä. en melkeen jaksanu lukea sinne asti. nykytin siinä sit pitkään.
olet kirjoittanut jonkin verran. Pientä tarkkuutta kaipaisi.
----
"Me istuttiin sellaisen puolikuun muotoisen pöydän ääressä sohvalla" = Me istuttiin sohvalla, minkä edessä oli puolikuun muotoinen pöytä.
----
"Aina kun sisään tuli joku nainen, Niko tuijotti sitä tarkoituksella liian kauan. Miehiä se tuskin vilkaisi. Se oli vallannut reunimmaisen paikan, että näkisi suoraan ovelle"
Kävelikö siitä ovesta yksi ja sama nainen? Vai menikö jokainen "joku nainen" aina samaan paikkaan?
-----
Viimeisen kappaleen voi hyvin jättää pois.
.....
Voimasanoja ajatellen, sinun pitäisi päättää, teetkö novellista agressiivisemman vai jätätkö kirosanat pois.
-----
Novelli voisi onnistua paremmin, mikäli kerrottaisiin ulkopuolisen silmin.
Tai näkijän silmin katsottuna voisi tulla parempi kokonaisuus.
Kummassakin tapauksessa voi harkita dialogian poisjättöä ja korvata ne kertojan havannoinnilla.
Esim.
"Niko nojautui pöydän ylle samalla kun kone alkoi pitää mekkalaa.
- Se antoi onnensuukon joka rahalle ennen kuin latasi ne koneeseen. Tuosta koneesta mä en halua koskaan enää voittaa mitään." = Koneen aloittaessa kovaäänisen kilkatuksen, näin Nikon nojautuvan pöydän ylle kertoen iäkkään naisen antaneen kolikoilleen onnensuukon ja vanoi, ettei ikinä aio kyseisellä koneella pelata enää ikinä.
Pientä tarkkuutta kaipaisin myös sinun korjailuihisi, runontaja.
"'Me istuttiin sellaisen puolikuun muotoisen pöydän ääressä sohvalla' = Me istuttiin sohvalla, minkä edessä oli puolikuun muotoinen pöytä."
Mikä-relatiivilla ei viitata substantiiviin. Eli jos virke pitää mielestäsi muuttaa, antaisit edes hyviä vinkkejä. Runontaja siis varmaankin olisi halunnut lauseen olevan: "Me istuttiin sohvalla, jonka edessä oli puolikuun muotoinen pöytä."
ehdotuksia, eikä niitä ole pakko toteuttaa.
On myös musitettava, etten ammatikseni kirjoita.
Taidat olla aika nuori? Joku tässä tökkii......lähinnä kirjoitustyyli esim :Aina kun sisään tuli joku nainen, Niko tuijotti sitä tarkoituksella liian kauan........Ite en kirjoittaisi tätä tällätavoin.....Ite kirjoittaisin jotenki näin: Nikon silmät lepäsivät jokaisen sisään astuvan naisen kaula-aukossa niin, että henkilölle ei jäänyt epäselvyyksiä kaverini tarkoitusperistä......No en ehkä kirjoittaisi noinkaan mut tuo nyt tuli mieleen.
Muuten hyvää tekstiä, mutta se on jotenki töksähtelevää.....Vaikea selittää......"Mummulla oli ruskea, paksusta villalangasta kudottu pipo päässä, vaikka pihalla oli vielä ainakin parikymmentä astetta lämmintä" tämä ei oikein kuulosta hyvältä....yritä "pyöristää" lauseita......Aloita sivulauseella.
... mikään sinällään töki, sillä kirjoittaja on varmaankin julkaissut koko jatkonovellinsa jossain maakuntalehdessä jo tai jos ei ole niin tulevaisuudessa on.
Eikö
?
En ole hetkeen käynytkään tällä palstalla ja kommenttien määrä yllätti positiivisesti. Kiitokset siitä teille!
Taustaksi: Tämä kertomus pohjautuu tositarinaan. Halusin kirjoittaa sen muistiin vaikka paperilla se ei ylläkään samalle tasolle, kuin tuhdissa juhannushumalassa kuultuna. Kaverini oli ollut todistamassa jotakuinkin kerrotunlaista mummolle tapahtunutta vahinkoa, ja kertomuksen kliimaksi ja huipentuma oli baarimikon lopussa karjahtama "Taas!" Kehittelin itse tähän henkilöhahmot ja kehystarinan ja yritin saada ilmaisusta kertojan suuhun sopivaa, sopivan epäkypsää. Muutamista kommenteista päätellen taisin siinä suunnilleen onnistua. Ymmärrän kuitenkin kritiikin siitä, että teksti ei ole tyylilajissaankaan ammattimaista.
Itseeni kohdistuneisiin päätelmiin vastaan muutamien kommenttien kautta.
"Taattua amiskamaa" -> En ole käynyt ammattikoulua. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto.
"Taidat olla aika nuori?" -> Olen yli kolmenkymmenen.
"Olet kirjoittanut jonkin verran" -> Tämä on osuvasti päätelty. Olen kirjoittanut (vain) noin kymmenen novellia tai lyhyttä tarinaa, siitä johtunee kielellinen kypsymättömyyteni. Heräsin kirjoittamaan vasta muutama vuosi sitten ja harrastan sitä hyvin harvakseltaan. Olen kuitenkin sijoittunut toiseksi Tampereella järjestetyssä novellikirjoituskilpailussa.
"Kirjoittaja on varmaankin julkaissut koko jatkonovellinsa jossain maakuntalehdessä jo" -> Tätä pätkää en ole julkaissut missään muualla ja se on tässä kokonaisuudessaan.
tätä oli kiva lukea. Ehkä jollain uusintakirjoittamisella saisi vielä sujuvammaksi, en tiedä. Itse kun pidän myös rouheisista, ei niin sliipatuista kirjoituksista. Ja minä sitten en ole lukenut novelleja vuosikausiin, en tällaisia, enkä muunkaanlaisia, en tiedä, mikä tyylisuunta on nykynovelleissa vallitseva.
Mutta, odotin lopussa tulevan jotain yllättävää. Ei ehkä pitäisi odottaa. Tai ehkä yllätys olisikin se, että mitään yllätystä ei tullutkaan. Ehkä mummo olis voinut heittää kourallisen kolikoita, kosteita kolikoita poitsujen pöydälle, kiitellyt hyviä kannustusjoukkojaan hymyilen hampaattomalla suullaan: "Ottakaas, poijjaat teki suun kostuketta!" Ja se karskein kundi olis oksentanut.... Tai sitten ei, tuli vain tässä mieleen.
Vaan varsin positiivinen lukukokemus.