Velkahelvetti

Kyllä vituttaisi olla omistusasuja. Vakituinen työpaikka meni, mutta kelasta ja sossusta saa onneksi rahaa. Teen onneksi myös pimeää keikkatyötä työtä joten vanha elintaso säilyy. Mihis saat tukia kun on helvetinmoiset asuntolainat alla? Pankkiiri pistää ulosottoon samantien, ja siitä helvetistä ei hevillä pääse. Velkavankeus kuolemaan saakka, ja lapsille ei paljon perintöjä jätetä. Kiva tehdä töitä kuolemaan saakka, näkemättä ikinä tienaamiaan rahoja. Tästä sitten seuraa alkoholismia ja perheväkivaltaa. Ja traumat periytyvät aina kolmanteen polveen. Ei ikinä omistusasuntoa.
15742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Et sitten ihan vain uutta työpaikkaa ole ajatellut..?

Äänestä

sä et ainakaan jätä mitään perintöjä lapsilles. vuokraisäntäs kyllä jättää hienot perinnöt kun sinä tyhmänä maksat

Äänestä

No onneksi ei ole menny työpaikka. Kesälomaakin jäi pitämättä kun on niin paljon hommia.

Tänään oli koron tarkistus. 3kk euribori vähän vajaa 0,8% ja siihen päälle marginaali vähän yli 0,2%, eli kokonais BRUTTOkorko just karvan yli 1%!!!

Tarkoittaa sitä että ajoissa rakentanneena ja velkaa jo jonkin verran lyhentäneenä asumisen pääomakulu, eli kuukausittainen korko on nettona ALLE 100€/kk. Tuohon sitten tietenkin päälle sähköt, ruohonleikkurin bensat ja vakuutukset sun muut, niin asumisen kokonaiskulut on aika tarkasti 400€/kk, eli 2€/neliö, joka on 70% tavanomaisesta yhtiövastikkeesta.

Lyhennysvapaita on jo lainaa ottaessa sovittu 48kk. Niitä saa käyttöönsä kun ilmoittaa edellisen kuun puolivälissä että haluaa pitää lyhennysvapaan. On käytetty vuosien vareella kymmenkunta lyhennysvapaata kuukautta, eli rapiat kolme vuotta jäljellä.

Kyllä käy kateeksi teitä jotka asutte vuokralla 600 euron kaksiossa ;)

Äänestä
  • 500€ siisti kolmio jonka sossu maksaa. Talossa muut asunnot omistusasuntoja, joten rauhallistakin on.

    Äänestä

  • Vuokrauuno kirjoitti:

    500€ siisti kolmio jonka sossu maksaa. Talossa muut asunnot omistusasuntoja, joten rauhallistakin on.

    sossu maksaa osan vuokrastasi ja jäljelle jäävä osuus mitä sulle noilla laskuperusteilla jää on aika mitätön. ei kovin kivaa elämää, tosin jos vetää makaroonilaatikkoa ja halvinta keppanaa juhlaillallisella niin hyvä sulle =).

    Äänestä

ja lapsesi äiti saattaa olla hieman eri mieltä sinun kanssa:)

Äänestä

loppui 3 v sitten.
Kannataisiko tinkiä vanhasta elintasosta ja etsiä töitä.
Minäkin selvisin edellisestä lamasta kun tinkin menoista.
Nyt on velaton talo enkä ole alkoholisti eikä tullut perheväkivaltaa.
Kun jossain vaiheessa kuolen,onpahan jotain mitä jää lapsille.

Äänestä

Kaikki rahat menevät vuokranantajalle. Vuokralainen maksaa vastikkeen lainan korot korjaukset vielä voiton vuokranantajalle. Sitten kun tämä kaikki on maksettu ja vuokranantajalla on velaton asunto ja mukava tuotto päälle, alkaa vuokralaisella asunnon maksu toiseen kertaan, vuokra vain on noussut taas hirmuisesti ja tulee taas nousemaan. Ja tätä jatkuu hamaan loppuun saakka. Usein vuokralainen siirtää elämänarvonsa myös lapsilleen, jotka sitten iloisena jatkavat vuokranantajan velattomana antaman perintöasunnon maksamista uudestaan ja uudestaan. Tässä yksi syy miksi rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Se on älykkyydestä kiinni.

Äänestä

Fatta maksaa korot ja vastikkeet jos tiukkaa tekee. Mitäs jos vaikka makselee korkoja pari vuotta. Hei mutta sehän tarkoittaa ihan ilmaista omistusasumista.

Äänestä

Harmillinen tilanne Sinulla. Usein se on juuri niin, että heikoimmassa asemassa olevat pannaan pihalle ensimmäisenä ja on todellakin evoluution valintaa, että usein nämä samat yksilöt asuvat nimenomaan vuokralla ja tulevat asumaankin. Kuitenkaan myöskään vuokralla olemalla yhteiskunnan tuella ei juurikaan perintöjä kartutella lapsille, eli siinä mielessä köyhyys on hyvin periytyvää, kuten syrjäytyminenkin. Pimeissä töissä voit totoeuttaa loisasennetta, elää siivellä, mutta tänä päivänä Kelan ja verottajan seula on onneksi sen verran tarkka, että varmasti enemmin tai myöhemmin jäät kiinni, viimeistään silloin kun oikeudentajuinen omistusasuja naapuristasi sinut käräyttää.

Olet oikealla tiellä.

Äänestä
  • jos olisi isot asuntovelat ja perhe elätettävänä?

    Äänestä

  • kaikkea sitä kuulee kirjoitti:

    jos olisi isot asuntovelat ja perhe elätettävänä?

    vahvemmassa asemassa. Perhettä elättää kyllä vuokralaisetkin.

    Äänestä

Kannattaa sitten pitää huoli, että saat itsesi ryypättyä tms. hengiltä enne eläkepäiviä.

Ei nääs ole kivaa, kun ei eläkettä kerry ... eikä vuokrien nousu lopu ikinä. Toki sossu maksaa, muttei ihan mitä tahansa lukaalia. Mutta sinullehan varmaan kelpaa loppuelämäksesi se sama 30 m² "koskaan ei ole remonttia tarvinnut tehä" vuokraloukko.

Mutta onhan se toki hyvä, että osaat nähdä kaikissa asioissa valoisan puolen. Realistia voisi vituttaa, jos olisi jäänyt kunnon ammatti hankkimatta (kun ei laskupää / motivaatio riittänyt yhtään mihinkään) ja olisi aina talouden notkahtaessa ensimmäisenä saneerattavien listalla ... ja nousukauden koittaessa viimeisenä palkattavana.

Äänestä
  • Köyhyyttä, kun niin hyvin tiedät? Takataskussa muuten aikas hyvät paperit ja varma työpaikka. Silti vuokralla. Miksiköhän?

    Äänestä

  • Odota vain kirjoitti:

    Köyhyyttä, kun niin hyvin tiedät? Takataskussa muuten aikas hyvät paperit ja varma työpaikka. Silti vuokralla. Miksiköhän?

    Kiitos tiedosta, tätä kaikki klo yksi yöllä kaipasimme, sinulla on "aikas hyvät paperit ja varma työpaikka, silti vuokralla". Miksiköhän ? Siksi, että vain yksi kolmesta pitää paikkansa ja sinulla on todella heikko itsetuntoa. Se on juuri niinkuin edellä joku sanoo, että "olet aina talouden notkahtaessa ensimmäisenä saneerattavien listalla ... ja nousukauden koittaessa viimeisenä palkattavana". Nousukauden huipun yleinen tunnusmerkki on, että kaikki vähänkin kykenevät resurssit ovat käytössä ja laskukaudella karsitaan päinvastaisessa järjestyksessä. Yrittäjäpuolella aivan samoin, kovassa nousussa kaikki "Ranet" perustavat firmoja, jotka lätkivät laattoja & tapettia seinään, aika moni näistä tyypeistä on nyt "ex-toimitusjohtajia" ja laatatkin kyllä rapisevat seiniltö, eikä tapettejakaan saa pysymään paikallaan kuin nitojalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei minulle kirjoitti:

Kyllä vituttaisi olla omistusasuja. Vakituinen työpaikka meni, mutta kelasta ja sossusta saa onneksi rahaa. Teen onneksi myös pimeää keikkatyötä työtä joten vanha elintaso säilyy. Mihis saat tukia kun on helvetinmoiset asuntolainat alla? Pankkiiri pistää ulosottoon samantien, ja siitä helvetistä ei hevillä pääse. Velkavankeus kuolemaan saakka, ja lapsille ei paljon perintöjä jätetä. Kiva tehdä töitä kuolemaan saakka, näkemättä ikinä tienaamiaan rahoja. Tästä sitten seuraa alkoholismia ja perheväkivaltaa. Ja traumat periytyvät aina kolmanteen polveen. Ei ikinä omistusasuntoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu