Mitä mieltä olette te ketkä olette jo lukeneet uuden Potterin tai ketkä lukevat sitä parhaillaan. eli mitä mieltä olette?
Feeniksin Kilta
*hede*
221808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
...mun mielipide tuolta HP on paskaa, tai siis jotai sinnepäin. Ite en oo sitä mieltä, kuten huomaat jos luet sen...
mä olen itseasiassa pettynyt tähän kirjaan. odotin jotain niin paljon parempaa, ilmeisesti siksi, että j.k. rowling oli kirjoittanut tätä niin kauan.
toisaalta toivon, että en olisi aloittanut lukemaan tuota kirjaa koskaan. siriuksen kuolema oli...hmm, jos nyt voi sanoa, kova paikka. sirius on ollut aina lempihahmoni.
kirjassa oli hirveästi turhaa tekstiä, tyyliin sivulle 900 asti oli pelkkää selittelyä, jota ilman olisi pärjännyt täysin hyvi. yhdeksännestäsadasta sivusta eteenpäin, kaikki tapahtumat ryöppyivät niskaan ja kirja lopetettiin, niin kuin tavallisestikin, dumbledoren kertomukseen mistä kaikki on alkanut ja miksi.
toivon todellakin ettei kuudennesta kirjasta tule näin paksua ja turhaa. muutenkin tämä vitonen tuntui olevan jotenkin 'välipala' ja johdantona seuraaville kirjoille.
ihan kuitenkin luettava, noin yleisesti ottaen. olen edelleen sillä kannalla, että harry potter& AV on paras.
Blomburyn sivuilla Rowling sanoi haastattelussa että kirja no5 ON todella ns. välikirja jolla johdatellaan tapahtumia kahteen viimeiseen kirjaan. Kirjan paksuus johtuu siitä, että siinä pitää selittää paljon asioita. OLIT siis oikeassa,
Rowlingin mukaan kirja no6 tulee olemaan kaikkein lyhyin!
Vähän välikirjaltahan tämä viitonen vaikuttikin. tuleeko kuutonen olemaan vielä lyhyempi kuin ensimmäinen osa? Harmillista, sillä Pottereitahan ilmestyy enää kaksi, ja olisi mukava, jos ne olisivat edes _vähän_ pidempiä.
mutta en nyt siis tarkoita tällaista yli 1000 sivun kirjaa....;)
Itse petyin valtavasti Siriuksen kuolemaan. Hän on lempihahmoni, ja aivan ihana!! ;) Tuntuu, että kirjoista meni jotenkin maku. Mutta Upeita kirjojahan HP:t joka tapauksessa ovat!! :)
olet kyllä ihan oikeassa, olen itse vasta sivulla 680 ja tähän menessä kirjassa ei ole tosiaankaan ollut sitä mitä olin odottanut siltä.tuntuu aivain kuin jauhaisi paikallaan.
Minusta oli tosi väärin että sirius kuoli,se oli paras.. Mutta j.k. rowling on kai sanonut(ei 100 pros.varmaa) että sirius ei tule takas??!!
...velikulta...
KUTONEN KAIKKEIN LYHYIN???????? :(
Yhyyyyyyyyy.... Jos se on vielä lyhyempi ku Viisasten kivi ni eihän siinä oo paljon mitään luettavaa!!! :( >:(
*Niisk*
Mutta mulla on tällanen juttu tai joku ihme "teoria":
Ku se meni sen verhon läpi, ni jos se jotenkin tulee jossain "puoliksi ihminen ja puoliksi kummitus"- hahmossa takasin vielä joskus!!! :D
Toi oli kyl aika tyhmä teoria... ;D
Mitä tää kirja olis ilman niitä 'selittelyjä' ja yheksääsataa ekaa sivua? Saanen kertoa että tää on kirja joka todella _kertoo_ kaikki mitä kummallisimmat ja ihanimmatki yksityiskohdat.. :D Jos kaikki se olis jätetty välistä, eihän Harryn elämä olis ku äkzönii vaan. :D Ja aika epämielenkiintonen myös.
Musta tää oli Upeaa tasoa, kuten tietenkin kaikki muutkin Potterit. Ja jos joku nyt heittää veivinsä sen takia että Sirius heitti, ni huhhuh.. Olihan se ihana se Sirius Musta, mutta
mennyt ku menny, eip voi mittää. Silles.. :D
No jokatapauksessa ihan Ultra Upea kirja!!!
Luin englannin kielisen version silloin kun se tuli kauppoihin. Luin sen viikossa. Oli ihan mukava kokemus. Eikä kirjakaan tuntunut niin kuivalta kun luki sen välillä eri kielellä.. Täytyypi kattoo jos kerkeis lukeen sen suomenkielisenkin version...
Ja siitä Siriuksesta... se tulee kumminkin takas.. eihän se nyt voi kokonaan kuolla..!
kun luit sen kirjan niin kuka siinä kuoli? pakko tietää!!! liian jännää!!!
Mä EN oo vielä lukenu sitä, mutta kaikki harry potter: it on ollu tosi hyvii!
... pe-su ...
Aika nopsaan, myönetään, mut lupaan lukee ens kerralla hitaammin... ;)
Ihan hyvä kirja, mut KOKO AJAN JOTKUT KINAA SIINÄ!!! >:( Ihan tyhmää... :(
Oli se muuten ihan hyvä...!!! :D
Ostin sen Feeniksin Killan heti perjantaina kun se SK avattiin! ;)
Olen parhaillaan lukemassa sitä ja hyvältä vaikuttaa! :)
Kannattaa ostaa...:P
Mä en oo suomennosta lukenu ku parisen sataa sivua, mutta kesällä luin sen englannin kielisen päivässä. Ja pakko sanoa, että saattaa olla paras Potter tähän mennessä... Joskin vikoja ja juoniaukkoja löytyy...
Mä olen lukemassa , se on musta tosi hyvä! Eikä sivu määrä huolestuta yhtään! Mä lyön vetoa että saan luettua kirjan sunnuntaihin mennessä! (sain kirjan viiime lauantaina!)
Luin kesällä sen enkunkielisen version viidessä päivässä (Joku oli lukenu päivässä) ja kävin töissä yms. eli ei siihen suomeksi lukemiseen niin kovin kauan mene, vaikka paksu kirja onkin. Toi veto on lukijan helppo voittaa.
..Sen parempi! Oikeesti. Musta on ainakin kiva ihan rauhassa visualisoida ja miettiä,kun luen pottereita! Minulla meni lukemiseen reilu viikko...halusin säästellä Feeniksin Kiltaa...tai siis The Order Of The Fenixiä niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista=)
Loistava kirja. Minusta parempi alkuperäiskielellä. Ja tarina oikeesti uppoo kivasti päähän jos sitä lukee vaikkapa sata sivua kerrallaan. Paitsi sitten jos ei malta olla lukematta...! Tuttua sekin.
Se oli tosi hyvä kirja... Rupesin itkeen siinä kohdas ku Sirius kuoli :*(
...ja hyvä oli!!!
Täytyy vielä lisätä, että todella hyviä kirjoja Potterit ovat!! itse luin kirjan kahdessa päivässä ja oikeastaan viitonen oli paras kaikista pottereista. Se oli aika surullinen, ja mäkin kyllä rupesin itkee, kun Sirius kuoli.....Tovottavasti hän tulee vielä takaisin!!