Väärinkohdeltu

Nissi valitti tämän päivän Keparissa kuinka väärin lehdistö on häntä kohdellut. Samalla hän antoi ymmärtää etteivät tilintarkastajat ymmärrä asioita, kun he eivät suositelleet tili- ja vastuuvapauden myntämistä hänelle.

Luulen että Isotalus sorvaa jonkinlaisen Salomonintuomion ja valtuusto hyväksyy sen muutaman äänen enemmistöllä ja asia on loppuunkäsitelty.
5272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei asiassa ole mitään väärää.Kaupungin valtuusto on päättänyt koko asian,joten se siitä.

Äänestä

kun on jääty kiinni. On hyvä että kaupungintalon mätäpaiseita ja lehmänkauppoja virkamiesten kesken vähän setvitään. Kuntoonhan ei varmaan tällä tule, ehkä pieni särö.

Äänestä

Tässä tapauksessa ei ollut oikeaa marssi järjestystä millään lailla.
Olisi esim. pitänyt energia-johtokuntaa kuulla asiassa.
Nissi muutenkin on esiintynyt esim. eneergia hinnan korotuksen jopparina
kaupungin pohjattomaan kassaan, jos
johtokunta ei ole ollut halukas nostamaan hintoja.Olen sitä mieltä
että ei anneta vastuuvapautusta , vaan annetaan lopputili koska
valta ja kusi on noussut Nissillä päähän.

Äänestä

Kepun Puumalalla on kova lobbaus päällä, esiintyy rehellisen ja suoraselkäisen päätöksen puolestapuhujana, vaikka todellisuudessa yrittää hämätä ja harhauttaa. Energialaitoksen johtaja on kepulainen, Energiajohtokunnan jäsenistä (10) on puolet (5) kepulaisia, mukaanlukien puheenjohtaja. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on kepulainen. Energialaitossotkussa kepulla on värisuora. Jos ja kun korvauksia määrätään vastuuseen joutuvat myös em. instanssit, joille asia on alunperin kuulunut. Koska asiat on hoidettu todella kehnosti ja Nissi, Nygård ja Weissman sekä kaupunginhallitus hääräsivät omaa laitonta soppaansa, yrittää nyt kepu hämäystaktiikalla päästä vastuusta ja pälkähästä ja sotkea edelleen soppaa. Missä on perussuomalaisten tekemä valtuustoaloite......onko jäänyt jonkun pöytäkaatikkoon.
Päättäjät vastuuseen ja maksamaan ja asianosaisille potkut, sen verran isosta kuprusta on nyt kysymys ... ja lisäkupruja on tulossa.On linjanvedon aika, kuinka tällaiseen rötöstelyyn suhtaudutaan. Nyt olisi Isotaluksen ,Nygårdin ja Nissin aika vetää omat johtopäätöksensä ja lähteä. Kaupungin johtaminen ja henkilöstöasiat ovat tällähetkellä aivan hunningolla, koska tieto ja taito puuttuvat.Virkamiehet eivät tiedä rajojansa ja kyvyt eivät riitä asioiden hoitamiseen. Suurimman vastuun tässä kantaa kaupungin ylin johto. Valtaa ja vastuuta annetaan henkilöille, joille se ei kuulu. Mikä on kehitysjohtajan ent. elinkeinoasiamiehen toimenkuva ja työtehtävät. Olen kuullut, että Kokkolassa kehitysjohtajalle on annettu sellaisia valtuuksia, joista normaalisti kaupungeissa vastaa kaupunginjohtaja.
Jos kaupungin johto ei ole tehtäviensä tasalla, on syytä harkita henkilövaihdoksia. Isotalus on ja pysyy piilossa eikä ota mistää vastuuta, toisin oli ennen ......
Eläkevirat ja suojatyöpaikat pois kaupungin organisaatiosta, tällaisena taantuman aikana organisaatioon kaivataan tietoa,taitoa ja kykyä hoitaa yhteisiä asioita.

Äänestä
  • Kaupungin ylimmän johdon heikkous antaa virkamiehille mahdollisuuden pelata omaan pussiinsa.
    Kaupungin työntekijöillä olisi paljonkin kerrottavaa vuosien varrelta. Mutta Kokkolassa saa pelätä työpaikkansa puolesta a) jollei alennu näitten ylmpien oikkuihin b) vuotaa tietoja ulos.
    Jutelkaa hyvät immeiset kaupungin työntekijöiden kanssa noin epävirallisesti.
    Ja on se kumma jollei demokratia toimi jos/kun kaupunkilaiset sitä vaativat!?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VeronmaksajaX kirjoitti:

Nissi valitti tämän päivän Keparissa kuinka väärin lehdistö on häntä kohdellut. Samalla hän antoi ymmärtää etteivät tilintarkastajat ymmärrä asioita, kun he eivät suositelleet tili- ja vastuuvapauden myntämistä hänelle.

Luulen että Isotalus sorvaa jonkinlaisen Salomonintuomion ja valtuusto hyväksyy sen muutaman äänen enemmistöllä ja asia on loppuunkäsitelty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu