taukoamaton
en tarvitse aikaa
ensitunteesta kertovaa saagaa
minä olin siellä sinä myös
etsin silmiä joista näen
alku oli jo
etsin loppua
viihdyimme paremmin vieraina
rinnakkain kuin yksi ja kaksi
sinä nuorrut aina vastaamaan sitä muistoa
olisin halunnut tuntea sinut toisin
kauempaa, tien toiselta puolen
en tarvitse aikaa
ensitunteesta kertovaa saagaa
minä olin siellä sinä myös
etsin silmiä joista näen
alku oli jo
etsin loppua
viihdyimme paremmin vieraina
rinnakkain kuin yksi ja kaksi
sinä nuorrut aina vastaamaan sitä muistoa
olisin halunnut tuntea sinut toisin
kauempaa, tien toiselta puolen
Vastaukset 4
Vanhimmat
luin tuon toisenkin,
mutta jätän puumerkkini tähän,
koska sitä ei ole kukaan muu vielä tehnyt.
Sinulla on kummallinen taito niputtaa sanoja
ja lauseita siten, että niissä jää lukijalle aina
hieman pureskeluvaraa. Omanlainen ja erilainen
tyyli kirjoittaa - kiitos siitä. Olet melkoisen rikas
ajatusmaailmaltasi/ulosanniltasi.
Kiitos. Ajatuksia vaikea pukea sanoiksi. Seuraavasta lauseesta ei ole tietoa, eikä nykyinen liity edelliseen. Oikeastaan runoista vasta olen löytänyt tavan puhua niitä vaikeitakin asioita. Täällä kun nämä ovat vain runon sanoja, puhuttuna ne edustaisivat omaa ajattelua.
Ensi lukemalla en ihan ymmärtänyt, toisella lukemalla hämmennyin, kolmannella löysin tästä upean tunnelman.
Loppuosa oli tässä ihan loistava, alku ehkä pikkasen "tavanomainen" mitä tulee sinun runoihisi. Vai ovatko odotukseni vain nousseet :D
"sinä nuorrut aina vastaamaan sitä muistoa"
Näinhän se on, joskus jää jälki ihmisestä, mitä ei todellisuus tai nykyhetki voi muuttaa.
"olisin halunnut tuntea sinut toisin
kauempaa, tien toiselta puolelta"
Tästä tulee mieleen, miksi..? Lämmittikö läheinen tuntemus liikaa, vai onko kyse vaan mielenkiinnosta, miten muut suhtautuvat siihen ihmiseen joka kirjoittajalle on kovin vahvasti läsnä tässä runossa. Ehkäpä jalustalla muihin verrattuna..
Nooh, tällaisia ajatuksia herätti, mikä ikinä sanoma sitten oikeasti onkaan :)
Kiitos. Kirjoitin tämän aika äkkiä, sen toisen runon perään.. tämä on ikään kuin kakkososa sille. Ehkä alku onkin tavanomainen, ehkä olin liikaa kiinni ajatuksessani. Joskus lisäajattelu tekisi hyvää. Toisaalta noin minä ajattelin sen. Olen joskus tarkoituksella jättänyt tuollaisia, ettei tulisi vain kikkailua kikkailun vuoksi. Nyt ei kyllä ollut siitä kyse, olin vain liiaksi tekstissä "kiinni". Mutta pyydän toki, että annat ainakin tuolle "etsin silmiä joista näen"-kohdalle vielä mahdollisuuden :)
Hyvin olet pohtinut. En halua tuota selventää liikaa, muuten kuin että ihan positiivinen arvio se toisesta kuitenkin on.