Olin 2004 vuonna viimeksi kursseilla kun olin työttömänakin ja silloin oli ylläpitokorvaus 8 euroa päivä. Nyt jäin alkuvuonna uudelleen työttömäksi ja pääsin kurssille kesällä. Ylläpitokorvauks edelleen 8 euroa. Mitä vittua. Matkat on nousseet vuodesta 2004, ruoka on noussut huimasti. Tuo rahaa menee nyt 70% matkoihin, 2004 jäi korvausta sentäs yli puolet vaikka matkat vähennettiin. Eihän ole enää mitään mieltäkään lähteä kursseille kun ei kulukorvaus ole enää riittävä ja lähes samalla rahalla voit olla vaan kotona. Ennen vanhaan siitä sentäs jäikin enemmän kun pari kymppiä extraa. Tässä taas nähdään miten PALJON työttömien saamat korvaukset laahaa perässä yleiseen hintatasoon. Jo työttömyyskorvauksen (netto) pitäisi olla 100 euroa suurempi kuukaudessa kun 5 vuotta sitten, mutta eihän se ole. Ylläpitokorvaus pitäisi olla 11-12 euroa pysyäkseen nykytason hinnoissa mukana.
Mitä helvettiä
Vituttaa sairaasti
9513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin eipä ole ylläpitokorvaus enää sitä mitä sen piti aikanaan olla. Aika ja hintojen nousu ajanut koko rahan ohi kun ei siihen ole korotuksia tullut varmaan lähes 10 vuoteen. 5-6 vuotta sitten ihan takuulla siitä jäikin rahaa matkojen lisäksi vielä pariin kahviin ja sämpylään päivässä, mutta ei enää. Itse laskin näin pk-seudulla asuvana mitä maksaa seutulippu kuukaudessa ja oli huimat 87 euroa eli eihän tuosta jää kuukaudessa ylimääräistä kun reilut 70 euroa. Itse en ainakaan 70 euron takia lähtisi kursseille ja tuosta kun maksat vielä parit kahvit päivittäin se onkin siinä.
Mulle sanottiin että ylläpitokorvaus on verotonta tuloa 8€päivä eli 160€kk. Mutta sepä maksetaan muun koulutuskorvauksen kanssa yhdessä ja myös verotetaan, että sillai. Sepä ei tee silloin edes 8€ per päivä. Kiva istua huuhaa koulutuksessa 3kuukautta. Voisivat nämäkin varat laittaa todellisiin työpaikkoihin, menisin mielelläni.
Tietysti se maksetaan samaan aikaan kun koutusraha muutenkin, mutta enpä ole kuullut että siitä veroa otetaan normaalisti. Jos otetaan auttaako se valitus siitä täällä???? Eikö ole tullut mieleen soittaa Kelaan ja kysyä miksi siitä vero otetaan???? Itselläni ainakin maksettiin vielä maaliskuussa kun lopetin kurssin 412 160 eli 572 euroa ja kyllä siitä verotonta oli tuo 160 euroa. Ei siitä käteen jäänyt kun puolet matkakulujen jälkeen. Täällä on hehkutettu usein kurssien ihanuutta kun siitä saa jopa 160 euroa lisää käteen, harvalla vaan jää koko summaa kun vähentää matkoista tulleet kustannukset ja jos haluaa evästäkin hieman ostaa menee loppu siihen. Itse en enää 8 eurolla lähde kursseille jollei pakoteta, mutta vapaaehtoisesti en enää kursseille hae.
Höpö höpä. 8€ ylläpitokorvausta ei veroteta.
En tiedä koska valtion v.2010 budjetit lyödään lukkoon, mutta työ- ja elinkeinoministeriön budjettiehdotukseen sisältyy ehdotus ylläpitokorvauksen korottamisesta vuodelle 2010: "Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioon liittyvän esityksen julkisesta työvoimapalvelusta
annetun lain ja työttömyysturvalain (1290/2002) muuttamisesta siten, että ylläpitokorvaus
nousee 8 eurosta 9 euroon päivässä ja korotettuna maksettava ylläpitokorvaus
16 eurosta 18 euroon päivässä"
Samanlainen korostus (=1 euro) sisältyy Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen, jossa kuntotutusrahan yhteydessä ylläpitokorvausta myös voidaan maksaa. Tämä tieto löytyy sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta ja sen budjettiesityksestä.
Työttömyyskorvaukset eivät ole juurikaan nousseet sitten vuoden 1995. Jos ovat ylipäänsä nouseet, niin vuosittain reilusti alle 1 prosentin (pari kolme vuotta sitten nousu oli 0,43%, seuraavana vuonna 0.98 %), viime vuosi taisi olla poikkeus, kun nousu ole parin prosentin luokkaa. Samanaikaisesti palkat ja hinnat ovat nousseet vuosittan 6-15 %:iin. Työttömyyskorvausten ostoarvo on siis vajonnut rajusti vuosittain.
Ylläpitokorvausta ei ole nostettu vuosiin, edellinenkin (6e) oli voimassa vuosikausia.
Ei sitä ylläpitokorvausta mulle kela maksa, vaan liitto. Josta tulee myös koulutustukiraha joka maksetaan könttänä ja myös veroitetaan samassa nipussa. Näin mulle sanottiin mun liitosta johon soitin tänään.
Ylläpitokorvausta EI maksa kassasi vaan Kela. Saat jotain muuta tukea sitten jos se tulee kassastasi.
Jos työttömyyskassasta ilmoitettu, että ylläpitokorvaus on verotettavaa tuloa, niin ovat pahasti väärässä. Olisiko nyt niin, attä vastaajana ja käsittelijänä sinulla on ruuhka-avuksi otettu tonttu?
Otapa uudelleen yhteyttä kassaan ja jos ei oikene, niin sitten soittele sosiaali-ja terveysministeriön vaihteeseen ja pyydä yhdistämään siihen virastoon, joka valvoo työttömyyskassoja. Niitä on valvonut vakuutusvalvontavirasto, mutta minulla on sellainen tuntuma, että se olisi vaihtanut nimeään ja mahdollisesti itsenäistynyt. Mutta kyllä stm:n vaihteessa tietävät ja tarvittaessa antavat puh.numeron, jos ei suoraan vaihteesta ole yhdistettävissä.