YIT:llä on rakennuslupa murtokuja osoitteessa olevaan entiseen kirjapainotalon tonttiin. Rakennuksen pitäisi varmaan alkuperäisten kaavailujen mukaan olla jo valmis, mutta taantuman tultua on, kuten tiedetään hankkeet lyöty jäihin. Alkuvuodesta tähän markkinoitiin valmistuviksi taloja 2010. Nyt aikataulu on etuovi.comin mukaan 2013 vuodessa. Kun nyt näyttää siltä, että hanke venyy ja kenties YIT:stä ei lopultakaan löydy halua tontin käyttöön. ihmettelen eikö kaupungilla ole vaateita esittää tontille jonkinlaista velvoiterakentamista. Kaupunki on väläyttänyt pakkolunastusta paljon merkityksettömienkin yksityisten omistamien peltotonttien kohdalle, niin mikseipä nyt liikekeskustassa olevaan tonttiinkin?
peltosaaren sillanpielen tontti
hiasio
2212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuskinpa kaupunki tekee mitään, sillä muutenhan YIT ei kutsuisin kaupungin isiä enää kemuihinsa. Kohta kaupungin valtamafia panee matalaksi vanhan Linja-autoaseman. Mahtaa ulkopuolisen silmissä vaikuttaa omituiselta touhulta, mutta kyseessä ovat niin suuret rahat, etteivät siinä jonkun kuntalaisen mielipiteet vaikuta tuon taivallaista. Seuraavaksi varmaan puretaan keskusta sillä varjolla, että se on hyödytön, koska se on puolityhjä. Kaupunginjohtajan olisi hyvä joskus jutella kaupunkilaisten kanssa asioista, mutta epäilen, ettei siitä tule mitään, sillä mehän olemme tyhmiä, eikä sellaisen kanssa jutustelusta ole mitään hyötyä.
No joo. Aika höhlältähän toi linja-autoaseman purkaminen tässä tilanteessa, kun edellisiäkään tontteja ei saada täytettyä, vaikuttaisi. Joku väläytti jossain linja-autoaseman muuntamista kauppahalliksi. Siinä vois olla itua ainakin talvikausilla. Asiaa kannatas kehitellä ja lähteä toteuttamaan hommaa, vaikka ihan kirpparityylisesti pöytävuokrameiningillä. Mutta jos toi ei ota tulta alleen ja jos ei muutakaan järkevää käyttöä ex-asemalle keksitä kai se sit joutaa purkuun.