Meillä suht nuori kissa. Kasvattaja kyseli ostopäätöstä harkitessamme kiinnostuksesta näyttelytouhuihin ja tarjoutui maksamaan halutessamme ekan näyttelyn. Emme missään vaiheessa ole ajatelleet, että kissan kanssa näyttelyissä käytäisiin ja hänelle tämän kerroimmekin, mutta voisimme kyllä kerran käydäkin katsomassa touhua, jos hän sen maksaakin. No kissa muutti meille ja on nyt 5 kk:tta. Nyt sitten kasvattaja laittoi viestiä, että pitäisi valita mihin näyttelyyn menemme ja kuulemma kaikki muut pennut ovat jo ilmoitettu jonnekin. Mua ei henk.koht kiinnosta tällä hetkellä yhtään näyttelyt ja niistä mikään ei ole lähellä meitä vaan väh. 2h ajomatka edessä..Nyt tuntuu, että kasvattaja ei pidä yhtään, että ei osallistutakaan näyttelyihin. Hän on nyt luvannut näyttää kissan siellä näyttelyssä, mutta en halua kissaa yksin päästää sinne ja itseä ei vaan kiinnosta lähteä paikanpäälle. Joten kysymys kuuluukin, että miksi kasvattajalla on tällänen hinku sinne näyttelyyn meidän kissan kanssa? Saako siitä jotain meriittiä tms. ? Ja ei kai minun ole pakko näyttelyyn osallistua ei muistaakseni kauppakirjassa ollut mitään mainintaan siitä tms. Eli onko minun nyt pakko sinne näyttelyyn kissa viedä ja onko kasvattajalla oikeus tästä suuttua?
Miksi kissa pitäisi viedä näyttelyyn?!?
kis, kis
7204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onhan se kasvattajalle tosi kiva fiilis kun on omia kasvatteja näyttelyissä ja jos ne siellä vielä pärjäävät. Mitään mainetta kummempaa kasvattaja ei siitä saa. Mutta jos kauppakirjassa ei tästä ole mitään mainitaan, ei sinulla ole mitään velvoitteita viedä kissaa näyttelyyn vaikka kasvattaja kuinka sen maksaisi. Kasvattaja ei myöskään tästä voi suuttua tai sitten on todella lapsellinen. Olet hankkinut kissan pelkästään lemmikiksi ja myös tämän kasvattajalle jo ostotilanteessa kertonut. Kissa on virallisesti sinun ja kasvattaja ei voi sitä näyttelyihin vaatia.
Niin pakkohan sun ei ole kissaa sinne viedä jos ei ole niin sovittu. Itse kissaharrastajana ja myös näyttelyissä kävijänä voin sanoa itse kyllä pitäväni siitä paljon. Kaikki ei tyykkää ja eihän ketään saa pakotta. Toisaalta olisko se 1 näyttely paha? Kasvattajalle on kiva kuulla arvostelut omista kasvateistaan..mikä on hyvää tai huonoa jne. Näin voi kasvattaja myös kehittää omia linjojaan ja miettiä ehkä tulevia yhdistelmiä, mitä ominaisuutta haluaa kissoissaan parantaa, oppia lisää jne. Ja tosiaan kuulla mielipide siitä oman kasvatustyönsä hedelmästä :)
näyttelyyn viedä jos ei se itseä kiinnosta. Itseäni kanssa kissan kasvattaja "vainosi" lähetteli lukematomia sähköposteja ja soittelikin, lopussa en enää vastannut puheluihin enkä viesteihin sillä ainoa asia joka kasvattajaa kisassani kiinnosti, oli se annako hänen viedä sen näyttelyyn tai olenko itse viemässä. Minulle riittää se että kisuni on minulle maailman ihanin ja kaunein:)
Tosi reilua ...Ensin sanot että voit yhden kerran käyttää ja sitten perutkin . Suullinen sopimuskin on sitova. En usko että pentu olisi teille päätynyt jos olisitte sanoneet ettemme käytä missään nimessä pentua näyttelyssä.
Olisi reilua pitää se minkä lupaa .
kissamme on vain kotikissa, hintakin oli halvempi. Pesueesta emme edesa saaneet valita niitä, jotka ehdottomasti ovat jossain vaiheessa menossa näyttelyyn. Mielestäni lupaus täytyy pitää, se yksi kerta ei voi olla niin kamalaa ja onhan sitten asia hoidossa, toista kertaa ei sitten tarvi vaivautua. Ole mies /tai nainen ja käytä kattisi näyttelyssä!
oikeaan viestiin, minä en nimittäin pentua ottaessa ollut laisinkaan kiinnostunut näyttelyistä ja kissan kasvattaja tiesi sen hyvin.
Ja jos tuo viestis oli ap:lle tarkoitettu, ei se että kissaa ottaessa sanoo että harkitsee käyttävänsä yhdessä näyttelyssä tarkoita että se olisi sinne pakko viedä.
"mutta voisimme kyllä kerran käydäkin katsomassa touhua, jos hän sen maksaakin. .." Tuossa lauseessa annetaan kyllä myyjälle se kuva että jos hän maksaa niin pentu sinne viedään . Eli ollaan lupailtu jotta saadaan pentu .
Se yksi näyttely voi kasvattajalle merkitä paljon ja luulisi kasvattajan mukaan uskaltavan kissansa antaa . AP:n olisi pitänyt ostotilanteessa tehdä selväksi että hän ei tahdo kissaa käyttää näyttelyssä edes sitä yhtä kertaa .