kissa matkustaa

Olen saamassa pian omakseni pienen kissanpennun ja mietinkin nyt, kuinka matkustaminen sen kanssa onnistuu. Opiskelen erillä paikkakunnalla kuin missä vanhempani asuvat, ja yleensä matkustan junalla joka viikonloppu kotipaikkakunnalleni n. sadan kilometrin päähän. Kuinka kissan kanssa onnistuu junassamatkustaminen, matkahan on melko lyhyt ja kestääkin vain noin tunnin verran? Pitäisikö viikonloppureissuja nyt vähentää, kun kissa tulee taloon? Mietin vain, että stressaantuuko tms. kissa liiasta matkustelusta. Entäpä pitäisikö kissa totuttaa junamatkoihin jo pennusta lähtien, vai pitäisikö ensimmäistä matkaa odottaa siihen asti, että kissa on hieman isompi?

Kiitos kaikille vastanneille avusta!
4306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jo pienenä. Osta kuljetuskoppa eli boxi joka on riittävän kokoinen, kissahan kasvaa aika pitkään. Katso, että kopan sulkemismekanismi on riittävän tukeva ja pitävä, ettei se aukea kovin helposti. Päältä ja päädystä avautuvat boxit on helppoja tietyissä tilanteissa, mutta itse suosin pelkästään päädystä avautuvaa. Jotekin tuo päältä avautuva vaikuttaa liian heppoiselta kahvasta kannettavaksi - luukku voi aueta kesken kaiken.

Aloita harjoittelu pienillä matkoilla, vaikka aluksi kantelet kissaa boxissaan kotona, sitten ulkona ja sitten kokeilet auton kyytiä jne. Kissan kanssa on helppoa matkustaa kun se siihen tottuu. Muutenhan näyttelykissat stressaisivat alvariinsa, nehän kuitenkin matkustaa aika monena viikonloppuna jopa lentäen;)

Äänestä
  • Meillä 9 kuukautisesta tyttökissaamme kuljetettu viikonloppuisin mökille saareen , puolen tunnin automatka sekä 10 min venematka. Sopeutuu hyvin kahteen paikkaan asumaan , mutta kulkemisesta ei pidä. Tajuaa , milloin ollaan lähdössä , piiloutuu ja koppaan on laitettava , edestä aukeava. Auton ollessa liikkeellä naukuu , auton ollessa pysähdyksissä on hiljaa. Venematka samoin.
    Kuitenkaan ei sressaantununeen oloinen , vain kulkemisista ei tykkää.
    Kuulemieni tarinoiden perusteella hyvin erilaisia kissoja näissä tilanteissa , minua neuvottu , että antaa naukua vaan , aikanaan tottuu. No , enpätgfymk j usko että tottuu , nyt tulee tauko talviajaksi ja keväällä taas jatketaan. Se naukuminen tuntuu minusta pahalta , mutta on kuitenkin niin iloinen kummastakin paikasta , että olemme vaan toimineet näin.
    Viikot on kerrostalokissana ja viikonloput vapaana saarikissana ja on erittäin tasapainoinen ja tyytyväinen molempiin olosuhteisiinsa.

    Äänestä

  • ei vain tykkää.... kirjoitti:

    Meillä 9 kuukautisesta tyttökissaamme kuljetettu viikonloppuisin mökille saareen , puolen tunnin automatka sekä 10 min venematka. Sopeutuu hyvin kahteen paikkaan asumaan , mutta kulkemisesta ei pidä. Tajuaa , milloin ollaan lähdössä , piiloutuu ja koppaan on laitettava , edestä aukeava. Auton ollessa liikkeellä naukuu , auton ollessa pysähdyksissä on hiljaa. Venematka samoin.
    Kuitenkaan ei sressaantununeen oloinen , vain kulkemisista ei tykkää.
    Kuulemieni tarinoiden perusteella hyvin erilaisia kissoja näissä tilanteissa , minua neuvottu , että antaa naukua vaan , aikanaan tottuu. No , enpätgfymk j usko että tottuu , nyt tulee tauko talviajaksi ja keväällä taas jatketaan. Se naukuminen tuntuu minusta pahalta , mutta on kuitenkin niin iloinen kummastakin paikasta , että olemme vaan toimineet näin.
    Viikot on kerrostalokissana ja viikonloput vapaana saarikissana ja on erittäin tasapainoinen ja tyytyväinen molempiin olosuhteisiinsa.

    pelkoa josta aiheutuu huonovointisuutta tai sitten toisinpäin, pahoinvointi aiheuttaa pelkoa. Tähän on olemassa lääkitys, joka tosin vaikuttaa kissaan muutenkin (rauhoittava aine) sekä sitten homeopaattiset aineet josita moni matkalainen on saanut apua. Lääkkeitä saa lääkäriltä tai reseptillä apteekista. Homeopaattisia voi tiedustella eläimiin perehtyneiltä homeopaateilta. Cocculus on ainakin sellainen jota paljon käytetään - 3 pilleriä tunti ennen matkaa, 3 juuri ennen lähtö ja 3 matkalla jos tarvitaan. Pillerit liotetaan pieneen vesimäärään (pieneen ruiskuun) ja neste kissalle suuhun.

    Äänestä

on se, miten kisu soppeutuu matkusteluun. Meidän kissa nuorempana matkusti ihan kevyesti autossa maalle 200km suuntaansa, vanhana siitä tuli kärsimättömämpi. Kissa matkusti ihan ok. myös metrossa, bussissa, junassa, taksissa.. Se oli vielä tottunut olemaan sellaisessa kassissa josta se pystyi tarkkailemaan ympäristöään, boksissa se ahdistui. Kissan kanssa oli kiva matkustella julkisilla kulkuneuvoilla kun sen rauhallinen ja arvokas käytös herätti aina huomiota ja kehuja tuli, minäkin sain paistatella kissan loisteessa. Joskus jos ei ollut pakollisia menoja kissan kanssa niin otettiin se mukaan vaikka kauppamatkalle tai käytiin huviajelulla ettei olisi unohtanut matkustelun mukavuutta.
Jotkut kissat saattavat voida kovinkin pahoin matkoilla, toivottavasti sinun kissastasi tulee sankarimatkailija joka ei ole moksiskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maijjjja-mei kirjoitti:

Olen saamassa pian omakseni pienen kissanpennun ja mietinkin nyt, kuinka matkustaminen sen kanssa onnistuu. Opiskelen erillä paikkakunnalla kuin missä vanhempani asuvat, ja yleensä matkustan junalla joka viikonloppu kotipaikkakunnalleni n. sadan kilometrin päähän. Kuinka kissan kanssa onnistuu junassamatkustaminen, matkahan on melko lyhyt ja kestääkin vain noin tunnin verran? Pitäisikö viikonloppureissuja nyt vähentää, kun kissa tulee taloon? Mietin vain, että stressaantuuko tms. kissa liiasta matkustelusta. Entäpä pitäisikö kissa totuttaa junamatkoihin jo pennusta lähtien, vai pitäisikö ensimmäistä matkaa odottaa siihen asti, että kissa on hieman isompi?

Kiitos kaikille vastanneille avusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu