Olin tulossa itä-Suomesta työmatkalta. Matkaa oli vielä muutama sata kilometriä kotiin. Tunsin itseni väsyneeksi ja päätin pysähtyä. Jonkin ajan kuluttua näin mainoksen kahvilasta. Ajoin pihaan. Olin jo varma, että kahvila on kiinni, kun pihalla ei ollut yhtään autoa.
Ovi oli vielä auki, joten menin sisään. Tiskin takana touhusi keski-ikäinen rouva. Hän nosti katseensa ja vilkaisi seinällä olevaa kelloa.
- Onko paikka jo kiinni? kysyin.
- Viiden minuutin päästä, mutta ehdit kyllä vielä, kunhan et tilaa ruokaa.
- Kahvi ja sämpylä käy hyvin, vastasin.
Kävin istumaan ikkunan viereen. Katselin välillä naisen touhuja. Hän tuli pyyhkimään pöytiä. Hänellä oli päällään musta hame ja musta, oikein tyylikäs pusero.
- Menemme tyttöjen kanssa iltaa istumaan ja tanssimaan, hän sanoi kuin olisi lukenut ajatukseni.
- Jaa, hauskaa iltaa, toivotin ja hymyilin hänelle.
- No, eipä tässä suuria odotuksia ole, hän vastasi.
Hän pyyhki viereisiä pöytiä. Minä ahmin sämpylää nälkääni.
- Anteeksi, että häiritsen syömistäsi ja touhuan tässä, mutta suljen kohta ja lähden sitten ystävättäreni luo. Bussi tulee vartin päästä.
- Ei minua haittaa, lähden itsekin tästä eteenpäin.
- Vaikka tällainen vanha nainen pyllistelee edessäsi, hän sanoi ja heilutti isoa takamustaan.
- Ei, vastasin ja hörppäsin kahvin loppuun. Sinä olet viehättävä nainen.
- Kiitos, oletpa kohtelias nuorimies, hän sanoi ja tuli ottamaan astioitani.
Samassa hän kietoi kätensä pääni ympärille ja painoi rintaansa vasten.
- Ihana mies, hän sanoi ja antoi päälaelleni suukon.
Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja painoin päätäni vasten hänen pehmeää rintaa.
- Tuntuupa hyvälle, hän sanoi.
- Niin tuntuu minustakin, vastasin ja hyväilin kädelläni hänen selkäänsä.
- Odota, hän sanoi ja meni laittamaan ulko-oven lukkoon. Tule takahuoneeseen. Haluan suukotella sinua ihana mies.
Menimme takahuoneeseen. Hän tuli eteeni ja kietoi kätensä ympärilleni ja puristi kovaa. Suutelimme, ensin kevyesti, mutta sitten yhä kiihkeämmin. Hän painautui minua vasten ja tunsin hänen hieman pullean vatsansa. Aloimme molemmat kiihottua.
Hän nojautui pöytää vasten ja nosti toisen jalkansa tuolille. Hame nousi ja paljasti mustien sukkahousujen verhoamat reidet. Menin seisomaan hänen eteensä ja työnsin itseäni hänen jalkoväliinsä. Suutelimme kiihkeitä kielisuudelmia ja käteni hyväili hänen isoja pehmeitä rintojaan.
Hän laskeutui selälleen pöydälle ja avasi jalkansa levälleen. Mustien sukkahousujen alla olivat mustat pikkuhousut.
- Ihanan seksikkäät, huokailin ja hyväilin hänen jalkoväliä.
- Ota kulta ne pois, haluan sinua, hän huokaili ja availi puseronsa nappeja.
Vedin ensin sukkahousut pois ja sitten alushousut. Katsoin tummien häpykarvojen peittämää pillua. Ensin se oli tumma viiva. Hän katsoi minua silmiin ja avasi hitaasti jalkansa. Kostea pillu avautui eteeni. Painoi käteni hänen häpykummulle ja siirryin hitaasti alaspäin. Nainen huokaili ja keinutti lanteitaan. Pusero oli auki ja mustien pitsisten rintaliivien peittämät rinnat odottivat hyväilyjä. Painoin käteni rinnoille. Nainen nousi hieman ja avasi hakaset. Liivit löystyivät ja isot rinnat pulpahtivat niiden alta. Kumarruin suutelemaan nännejä. Imin niitä vuoronperään ja nipistin niitä hampaiden väliin. Se tuntui kiihottavan naista lisää. Hän hamusi housujeni vyötä ja saikin sen auki. Kohta housuni putosivat lattialle. Laskin itse bokserit alas. Nainen otti puolijäykän kullini hyväilyyn. Hitaasti hän runkkasi sitä. Tuntui hyvälle ja nainen oli tosi kiihottavan näköinen kun hame oli noussut ylös ja paljas pillu näkyi ja rinnat olivat esillä rintaliivien ollessa irti.
Seisoin hänen vieressään ja kumarruin suutelemaan pillua. Tunsin nenässäni naisen kiiman tuoksun ja pillu oli aivan märkänä. Työnsin kieleni pillun vakoon ja aloin nuolla klitorista. Nainen huokaili ja runkkasi kulliani yhä kiivaammin. Nuolin häntä
ja hyväilin toisella kädellä hänen rintojaan. Toisen käden sormen työnsin pilluun sisälle ja tunnustelin lämmintä lihaa. En voinut vastustaa kiusausta ja siirsin sormea hiljalleen kohti hänen peppuaan. Hän ei vastustellut, huokaili vaan yhä äänekkäämmin ja lantio alkoi heilua kiivaammin. Arvelin hänen olevan lähellä orgasmia. Painoin sormea peppua vasten. Hän avasi jalkojaan lisää ja nosti ne ylös koukkuun. Sormeni luiskahti peppuun sisään. Nainen äännähteli ja kehui, että tuntuu ihanalle.
- Nuole pillua rakas, saan ihan kohta. Työnnä sormea peppuun. Halkean kohta.
Ooohh, hän suorastaan huusi ja sai samassa valtavan orgasmin. Pillu oli aivan märkänä.
- Työnnä rakas iso kullisi sisään, nussi minua, nussi oikein kunnolla.
Menin seisomaan hänen jalkoväliin ja työnsin kullini sisään. Pillu oli lämmin ja melkoisen tiukka. Työnsin kullia sisään. Minua kiihotti nähdä kuinka kulli liukui edestakaisin pillussa. Häpyhuulet kietoutuivat kullin varren ympärille. Orgasmi alkoi nousta. Vatsanpohjasta alkoi nousta mahtavan hyvä tunne. Minun oli pakko nussia yhä kiivaammin. Nainen huokaili ja työnsi itseään minun vasten. Nussimme kiivaasti.
- Laukean kohta, sanoin hänelle.
- Ihanaa kulta, anna tulla sisääni. Haluan tuntea lämpimän spermasi suihkuavan sisääni.
- Oooh, huusin ja samassa laukesin. Kullini nytkähteli ja pumppasi spermaa pilluun.
Vedin kullin pois ja hyväilin terskan päällä klitorista. Nainen nytkähteli vieläkin. Klitoris taisi olla hellänä. Työnsin hieman veltostuneen kullin pilluun ja liikutin vielä muutaman kerran. Sitten otin siitä kiinni ja ohjasin sen pepun reiälle. Kostea terska hyväili tiukkana olevaa rengasta. Kullin päästä valui vielä muutama tippa reiälle.
Vaihdoimme vielä suudelmia kiitokseksi ja kävimme pesulla vessassa.
Hänen bussinsa oli mennyt aikoja sitten. Vein hänet autollani ystävättären luo.
Toivotin vielä hauskaa iltaa ja kiitin kiihkeästä ja mukavasta rakastelusta.
Hän suuteli minua ja toivotti hyvää kotimatkaa.
- Poikkea toistekin kahville, sinä ihana mies, hän sanoi ja poistui iltaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vois melkein luulla tosi jutuksi;)